28.06.2010 - Nyt vaivan alla oleva ei jää pimeään, sanoo Jesaja kirjassaan (8:23)

Aurinkoista, tuuli ei hyytävä, mutta vilpoinen kuitenkin.

Päivä on ollut ylen vilskeinen. Kipaisin herättyäni kaupungilla hoitamassa erään asian. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun pyörällä polkaisin.

Kotiin tultuani laadin hakemuksen työhön liittyen ja nakkasin nettiin. Tuskin ehdin kissaa sanoa, kun sain työtarjouksen kännykkääni. Kerron lisää kenties huomenna asiasta, kun saan mustaa valkoiselle.

Samassa soitti muuan viranomainen, joka tahtoi tietää elokuisesta elämästäni. Hänellekin voinen kertoa lisää, jahka uusi päivä koittaa. Jouduin karistamaan kannoiltani tämän soittajan, sillä Ekocenterin pojat kolkuttelivat jo porstuassa.

Kunnon välineillä homma hoituu käden käänteessä. Pojilla oli pyörillä varustettu kapistus, ja haisu-pyykkärimme (en minä vaan pyykkikone) pääsi kyytiin ja toisiin maisemiin. Jumalan siunausta toivotin pojille, maksoin taksan ja järjestin Teron kylpyhuonetta siivoamaan.

Nyt ei vessassa löyhkää! Syyllinen on muualla haisemassa. Tietynlaisen hyllyn tahtoisin vielä kylpyhuoneeseen. Saapa nähdä, mistä sen löydän.

Sitten jo töyssyttelimme Teron kanssa Purolaan vanhaa kotiamme siivoamaan. Kellari selväksi, sauna puhtaaksi. Kahvit ryystimme välillä takaportailla. Takassa pidimme tulta kuten saunassakin, että saimme paikat kuiviksi. Tero menee huomenna vielä tekemään muutaman homman, sitten on systeemi pulkassa.

Iltapäivällä muistin kokoussarjan, joka on telttakokouksen sijasta paikallisessa kauppakeskuksessa. Kävin kuuntelemassa siellä lauluja ja juttelemassa tuttujen kanssa. Jonkin verran oli ihmisiä liikkeellä, mutta ruuhkaa olisimme kaivanneet tässä tapauksessa.

Alkoi ramaista, mutta pyöräily sairaalaan virkisti väsyneitä ja kolottavia jäseniä. Ari oli onneksi virkeässä kunnossa eilisen kuumeen jälkeen.

Soitin yöllä sairaalaan. Koko illan puhelin piippasi varattua. Arvasin, että se on jäänyt auki. Soitin toiselle osastolle, ja sieltä kävivät kertomassa Arin osastolla, että puhelut eivät mene perille. Puhelin oli jäänyt jonkun potilaan pöydälle.

Tänään päivällä sain hoitajan puhelimen päähän. Ari oli kuumeeton, antibiootti oli aloitettu, sillä crp oli päälle 50. Ei paha, mutta tulehdusta oli jälleen. Kuukausi on edelisestä kuurista!

En ole pystynyt itkemään muutamaan viikkoon, vaikka välillä olen ollut pahalla mielellä, surullinen ja onneton. Arin luona yhtäkkiä onnistuin itkemään. Sain vuodattaa kurjan elämäni kaikki monttukohdat Arin kuunneltavaksi. Ari kuunteli ja myötäeli kaikkea kanssani. Helpotti!

Se on minusta hyvä, ettei Ari nykyisin ala itkeä, jos minä itken. Sellainenkin aika oli, ja hän meinasi tukehtua itkuun, kun häntä alkoi yskittää samalla.

Rukoilimme Arin kanssa, olin taas hyvällä mielellä, iloinen ja kiitollinen Jumalalle kaikesta. Arista erityisesti. Koin, miten suuri ja ihmeellinen Jumala meillä on. Hän lohduttaa monin eri tavoin. Surun keskellä hän antaa ilon ja ahdistuksen keskellä hän vapauttaa! Kevein askelin lähdin Arin luota kauppaan ja kotiin.

Mainitsin eilen Uusi Tie -lehdessä olleesta Bill Wilsonin haastattelusta. Hän sanoo artikkelissa näin:
"Tarpeesta syntyy kutsu.- - Jos näet tarpeen ja suostut tunnistamaan sen, on kyseessä sinun kutsusi Jumalalta."

"Pyhäkoulutyön takia työntekijämme vuodattavat vertaan, joten minulla ei ole aikaa leikkiä kirkkoleikkejä. Haluan työskennellä ihmisten kanssa, jotka haluavat tehdä töitä muutoksen eteen. Vain se, mitä teemme Kristukselle, kestää ja merkitsee jotain.

"Bill Wilsonin mielestä suomalaisten kokemilla siunauksilla on tarkoitus.
- Te olette siunattu kansa, mutta vain siksi, että voisitte olla siunaukseksi muille."

"Jokaisella kristityllä on Jumalan kutsu. Jos et halua tehdä mitään Jumalalle, lähde pois." -Jenny Mäkelä, Uusi tie 24.6.

Wilson on Amerikassa pyhäkoulutyön veteraani. Hän on itse ollut hylätty lapsi, ja tietää, miten tärkeää lapsen on saada kokea rakkautta ja hyväksyntää sekä kuulla Jumalan rakkaudesta.

Toivotan hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!