13.06.2010 - Suvinen sulosunnuntai!

Puut huojuvat kovassa tuulessa, enää ei sada.

Tero ihastuu ikihyviksi, jahka palaa kotiin pelireissulta. Luonnollisesti nuoren miehen unelma on nukkua makuuhuoneessa, jossa on punaiset verhot ja vielä tuollaista silkkisysteemiä. Tuskin jaksan odottaa hänen ilahtuneita huudahduksiaan!

Eilinen ilta oli kuin kesäillan valssista, mutta eri säkeistö kylläkin. Se oli täynnä armoa, Jumalan rakastavaa läsnäoloa, hiljaisuutta ja tyytyväisyyttä. Sanani eivät riitä. Mitähän on kerran taivaassa, kun jo täällä Jumala antaa hetkittäin tällaisia taivashetkiä.

Fyysisesti olin illalla kuin sylttyä ja aika pökerryksissä joka tavalla. Mutta istuin kiikussa keittiössäni, join teetä ja kuuntelin sadetta, joka piiskasi ulkopuolella minun pesäkoloni. Sytytin kynttilöitä. Soitin sairaalaan ja lähetin Arille kuulumisterveisiä.

Aamulla heräsin, mutta silmäni nukkuivat vähän pitempään. Ne eivät jaksaneet avata noita nahanpalasia, joita silmäluomiksi kutsutaan. No, ei sitten avata, päätin, vaikka eipä sitä minulta kysytty.

Loikoilin vielä ja kuulostelin kipeytyneitä jäseniäni. Mietin, olenko minä minä, vai olenko joku muu. Olenko minä muuttanut ihan itse asumaan kaksioon kaupungin laidalle? Tulin johtopäätökseen, että kyllä se minä olen. Tunne oli täysin myönteinen ja iloinen.

Jokainen huonekaluni on kuin täsmätyönä tehty tähän asuntoon. Keinuni löysi paikan keittiön ikkunan alla. Siitä näen lähes koko huoneiston ja voin juoda kahviani ja lukea aamukirjojani. Niitä on kokonainen pino, mutta ei hätää: vieressä on hylly, johon tarvitsee vain ojentaa kätensä!

Kävelin Arin luokse. Matka on aika tarkasti kaksi kilometriä eli noin 20 minuuttia. Juuri sopiva matka! Löysin rahaksi muutettavaa tavaraa reitin varrelta (ei kyse rikollisesta puuhasta) ja pistin talteen, niin että voin paluumatkalla poimia mukaani. Huomasin, että takanani köpöttelee joku papparainen. Hänkään ei ollut rikollinen, sillä hän ei ollut kähminyt löytötavaraani, kun palatessa tyhjensin kätköni.

Ari oli pirteä ja hyvissä voimin. Hän ei yskinyt edes kamalasti. Kertoilin kuulumisia ja söin leivänkannikoita, joita minulla oli eväänä. Tottahan tuollaisesta kävelystä nälkiintyy. Kuuntelimme Raamattua ja Ari nukkui vähän aikaa, kunnes lähdin kotiin takaisin.

Sain vastauksen rukouksiini, joiden kanssa olen paininut vähän aikaa. Vastaus tuli Chambersin kautta:

"Pääsy sinne - missä valikoiva sukulaismieli kuolee ja pyhä luovutus elää."
SEURAA MINUA. Mk 1:17

"- - Meillä on usein käsitys, että me voimme pyhittää lahjamme Jumalalle. Ethän sinä voi pyhittää sitä, mikä ei ole sinun. On vain yksi asia, minkä voit pyhittää Jumalalle, ja se on oikeus itseesi. Rm 12:1.

"Jos tahdot antaa Jumalalle oikeuden itseesi, niin hän tekee sinusta pyhän koekenttänsä. Ja Jumalan kokeet aina onnistuvat. - - Pyhän elämässä on tämä hämmästyttävä alkuelämän lähteensilmä aina näkyvissä: Jumalan Henki on elävän veden lähde, aina kirkas.

"Pyhä toteaa, että Jumalahan se järjestelee ulkonaisetkin olot, ja siitä johtuu, ettei hänen tarvitse koskaan hätäillä, vaan saa luovuttaa kaiken aina uhkarohkeasti Jeesukselle.

"- - Jos luovutat itsesi Jeesukselle ja tulet hänen luokseen, kun hän sanoo: "Tule!" niin hän sanoo jatkuvasti: "Tule" sinun kauttasi muille - sinä antaudut elämään monistaen Kristuksen kutsua. Tämä on tulos jokaisen sielun kohdalla, joka on tehnyt luovutuksensa ja tullut Jeesuksen luo." - Parhaani Hänelle -kirjasta.

Kun elämässäni jokin asia tulee päätepisteeseen, voisi luulla, että sitten on laakereilla lepäämisen aika, niin asia ei ole aivan niin. On syytä ja aika levätä, Jeesuskin lepäsi. Mutta rukousvastauksen saaminen on samalla kutsu uuteen haasteeseen. Jumala avaa eteeni uuden kentän, uudet näkymät. Näin on nytkin. Jännityksellä odotan, mitä Herra on tekemässä.

"Katso, minä luon uutta. Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa!"

Siunausta lepopäivääsi. Minä lähden uimaan ja kirkkoon!