06.05.2010 - Kiitos äidille!

Pakkasöitä ja kylmää mutta aurinkoista.

Ajelin eilen vanhempiani katsomaan ja palasin tänään kotiin. Yö mökillä oli rauhallinen ja hiljaisuus oli täydellinen. En pelkää mörköjä, joten uskallan yöpyä keskellä metsää.

Äitini on soitellut nuorena Ruotsissa ollessaan mandoliinia eli maniskaa. Päätimme veljieni kanssa antaa hänelle kyseisen soittimen lahjaksi. Minulla oli soitin odottamassa autossa. Odotin, että yksi veljistäni tulee paikalle, jolloin haen lahjamme.

Veljeä odotellessamme äiti mainitsi, että kenties hän hankkii maniskan joskus. Minua meinasi naurattaa, sillä emme olleet tietenkään puhuneet mitään maniskan ostosta. Hänellä on paljon suunnitelmia ja hankkeita. Taidanpa kulkea äitini jälkiä tässäkin asiassa.

Äitini on sosiaalinen ihminen. Hän pitää runsaasti kontaktia yhdeksään nuorempaan sisarukseensa ja isäni vielä elossa oleviin sisaruksiin, sekä muihin sukulaisiin ja kyläläisiin. Minullekin hän soittaa milloin jäätelöautoa odotellessaan, milloin istuskellessaan ulkona tai kuistilla.

Toinen veljeni oli käynyt hankkimassa maniskan Ylivieskasta, ja hän oli ottanut oppaakseen erään äidin viidestä veljestä. Lisäksi hän oli hankkinut taustatietoa veljeltä, joka on lähinnä äidin ikäinen. Sikaa ei siis ostettu säkissä.

Meillä on itse kullakin jotain mukavia nuoruudenmuistoja. Aika ajoin ne putkahtavat esiin. Tuskinpa äidin olisi tullut maniskaa hankituksi, mutta silloin tällöin hän muistelee "maniska-aikoja".

Kun yksi veljistäni tuli hetken kuluttua vanhempieni asunnolle, annoimme soittimen. Äiti oli aivan mykistynyt. Sen jälkeen hänen kielensä alkoi laulaa, ja kieltämättä vaiti emme olleet muutkaan. Äiti on seuraihminen viimeisen päälle. Isä oli kävelemässä, hän käy paljon kylässä veljensä luona tai ulkoilee muuten.

Nyt äidillä onkin melko urakka, sillä erityisesti yksi veljistäni odottaa äidiltä soittoesitystä, kun menee äitienpäivänä käymään. Ehkäpä äidin pitää hiukan harjoitella, sillä yli 50 vuotta on vierähtänyt edellisestä soittohetkestä.

Kun lähdin tänään kotiin, äiti jäi virittelemään soitinta. Isä oli lähtenyt lenkille, ja äidillä oli mahdollisuus treenaamiseen. Tosin oli jälleen jäätelöautopäivä. Äiti harmitteli, että viime kerta meni mönkään, sillä he lähtivät isän kanssa kylään, ja kelpo tarjoukset menivät sivu suun. Tämän hän sanoi tietysti pilke silmäkulmassa.

Vanhempieni luona käy runsain määrin sukua ja kyläläisiä, ja siitä molemmat vanhempani ovat iloisia. Veljieni lasten vierailut ovat erityisen mieluisia, ja sitä ajatellen jäätelöautoreissut ovat tarpeellisia. Varmaan kuljettaja epäilee äidin sairastuneen, jos ei tätä näy pysäkillä.

Soitin päästyäni kotiin, ja äidillä oli pikku ongelma. Mitä kappaletta hän harjoittelisi? Mieleen ei tullut kuulemma ensimmäistäkään. Mutta en epäile hetkeäkään, etteikö sunnuntaina ole jonkinmoinen esitys valmiina.

En ihmettelisi, vaikka puhelinmyyjät ottaisivat vastapuhelun äidilleni soittaessaan. Jos ei pääse vähällä ostajakaan myyjien kanssa, niin äidin kanssa myös soittaja voi joutua koville. Äiti kertoi erään viimeisimmän lehdenmyyjän kanssa käymänsä keskustelun.

Soittaja oli ollut joku Petri, joka oli tarjonnut lehteä tilattavaksi. "Älä nyt siellä pelleile, et sinä mikään lehdenmyyjä ole", äitini oli tiukannut. Toinen sai vakuutella hyvän tovin, ennen kuin äiti uskoi.

Veljeni nimittäin soittelevat silloin tällöin äidille moisia soittoja. Nyt äiti epäili, että lapsenlapsikin on ryhtynyt samaan leikkiin. Mutta ei, kyseessä oli tosiaankin joku muu henkilö, jonka elämäntarina oli ollut kuulemma kohtalaisen mielenkiintoinen.

Kerran äiti oli sanonut veljilleni, ettei todellakaan aio tilata lähiaikoina lisää lehtiä. Veljeni oli soittanut lähdettyään äidille loistavan lehtitarjouksen, ja äiti nappasi syötin heti. En muista, mitä lehteä veljeni muka edusti. Siitä on pilailua riittänyt, sen arvaa.

Äitini tapaa usein sanoa, että koskaan ei ole sitä leipää itse tarvinnut, minkä on antanut jollekin toiselle. Jakamisessa ja antamisessa on siunaus mukana.

Olen kiitollinen Jumalalle molemmista vanhemmistani, ja minussa on paljon heidän kaltaisuuttaan, sekä hyvässä että pahassa. Niinhän lienee laita meidän jokaisen suhteen!

Muistan lapsena ollessani, miten äidin kanssa nauroimme silloinkin joskus aivan hervottomasti. Omakin tyttäreni on perinyt saman hepulitaudin. Luultavasti naisväellä on taipumusta hysteerisiin naurukohtauksiin. Luin näet jostakin, että hysteria-sana viittaa kohtuun.

Tapasin pikaisella reissullani sukua sekä erään ystävän. Saimme syvähoitoa, kun rukoilimme ja jaoimme elämäämme. Itku silmässä kuuntelimme toistemme rukousvastauksia.

Estettä pukkaa kuitenkin, jos aikoo rukoilla. Sielunvihollinen ei pelkää mitään niin paljon kuin rukousta Jeesuksen nimessä. Sen valta horjuu, kun joku rukoilee tuossa nimessä. Sen takia puhelimet ja ovikellot soivat, jos aiot rukoilla. Tai sitten rukoilija muistaa jotain niin tärkeää tekemistä, ettei ehdikään hiljentyä.

Sain kotipuolessa käydessäni monenlaista siunausta ja ajattelemista. Olen kiitollinen, että minulla on vielä vanhemmat elossa. Haluan käydä heitä tapaamassa aina kun jaksan ja voin.

Kun pääsin kotiin, eräät ystävät olivat tuoneet portailleni haukea valmiiksi jauhettuna. Tein kalapihvejä, ja nam, hyviä ovat!

Soitin myös sairaalaan. Ari voi kuulemma hyvin. Lähetin terveisiä hänelle, sillä hän rukoilee puolestani ja odotti varmaan viestiäni. Hän tulee iloiseksi, kun kuulee, että olen turvallisesti kotona.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!