20.04.2010 - Siis älä pelkää, jos jokin muuttuu - lävitse kaiken Hän sinut vie!

+8 astetta, kylmä tuuli edelleen.

Otsikon laulu on soinut mielessäni tänään. On muutosten aika, ja Herra johtaa kaiken läpi, minun ei tarvitse pelätä. Ei kenenkään, joka Herraan turvaa. Se on hänen oma lupauksensa.

Aki Miettinen piti loistavan opetuksen One Way Mission -ohjelmassa eilen. Tuo mieshän sairastaa myös MS -tautia, mutta se ei näytä hänen elämäänsä ulkoisesti hidastavan. Teen referaatin tuosta opetuksesta, jos ehdin. Aiheena oli peltoon kätketty aarre. En ole ymmärtänyt, että ihminen on tuo pelto, se savi, joka on tuosta pellosta otettu!

Aamupäivällä seurakuntamme työntekijä kävi parin tunnin keikan luonani. Hän teki minusta haastattelun paikalliseen Majakka-lehteen. Olin vinkannut hänelle nämä sivuni etukäteen, joten meidän ei tarvinnut aloittaa aatamista asti, vaan saimme loikata suoraan tähän hetkeen.

Jutun aiheena oli se, tapahtuuko nykyään ihmeitä.

Kun mietin aihetta etukäteen, mieleeni tuli näky elämästäni. Tullessani uskoon, eli kun Jumala tarttui minuun ja veti sisälle pelastukseen, sain astua sisään kauniiseen puutarhaan. Se, että Jeesuksen tähden olen arvollinen tähän, on suurin ihme elämässäni.

Sen jälkeen jokainen päiväni on ollut ihmettä, pienempää tai suurempaa. Mutta ne eivät ilmaannu elämääni siten, että minä odottelen niitä tekemättä mitään. On hoidettava arkirutiineja, tavallisia toimia, jotka eivät aina miellytä. On vaellettava Jeesuksen kanssa. Ihmeet seuraavat niitä, jotka uskovat, eikä päinvastoin.

Toimittaja otti kuviakin, ja pyysin, että hän valitsisi sellaisia, joissa en näytä kovin paksulta. Totuus ei tietysti pala tulessakaan, mutta jos saa valita paksulta tai vähemmän paksulta näyttävän omakuvan väliltä, niin kaino toivomukseni on kevyempi versio. Teksti tuhtia tavaraa, kuvattava ei.

Kärräsin Arin pihalle aurinkoon suojaiseen paikkaan yli tunniksi. Kuuntelimme Henry Nowenin hengellistä päiväkirjaa. Se jysähti meihin! Kerroin Arille, että olen kaikkein onnellisin juuri tuollaisissa hetkissä kuin tänään olimme kahdestaan ulkona. Ari kokee ihan samalla tavalla. Jumalan Pyhä Henki on kanssamme ja antaa suunnattoman ilon yhdessäoloomme. Ja Hän puhui meille tuon kirjan kautta!

Olen kuullut Nowenista ennenkin, mutta en ole lukenut hänen kirjojaan. Nowen oli Harwardin yliopiston professorina, pappina, jollen väärin käsittänyt. Jumala johdatti hänet tutustumaan henkilöön, joka oli perustanut Arkki-yhteisön. Tuo henkilö oli itsekin professori, joka oli ottanut kaksi kehitysvammaista laitoksesta hoitoonsa. Hän kirjoitti Arkki-kyltin oveen, ja siitä alkoi kyseisten kotien laajeneminen tuon henkilön sellaista ollenkaan suunnittelematta.

Nowen oli kysellyt Jumalalta kauan, mikä on hänen kutsumuksensa, tehtävänsä elämässä. Kun hän rukousten ja etsinnän jälkeen viimein painoi yliopiston ovet kiinni ja suuntasi kohti kotia, kehitysvammakotia, hänet täytti suunnaton ilo ja riemu.

Ymmärrän, että tuolla kirjalla on sanoma minulle ja Arille. Jumala kutsuu meitä tehtävään, jota emme vielä tiedä. Olen siitä varma. Tämä kirja on yksi pieni askel siihen suuntaan.

Kun olen Jumalan suunnitelmassa, koen iloa. Jos en ole, menetän iloni.

Koska en ole itseni oma, vaan kuulun Herralle Jeesukselle Kristukselle, kuljen hänen suunnitelmassaan. Kun saan näyn tai vision, miten sen haluaa ilmaista, se ei ole välttämättä heti sellainen, jota minun oma mieleni tahtoisi. Näky antaa ilon ja riemun, sillä henkeni yhtyy siihen. Mutta lihallinen mieleni voi kapinoida.

Syy kapinaan tai lievempään haluttomuuteen haluta Pyhän Hengen näyttämää tehtävää, voi olla vaikkapa se, että se vaatii minulta paljon rukousta ja asian pohtimista. Enkä aina viitsisi tai jaksaisi mielestäni.

Mutta jos näky tai innoitus tulee Jumalalta, "en voi olla tottelematta taivaallista näkyä". Se valtaa minut joka tapauksessa enkä hetken päästä voi ajatella muuta kuin tuota asiaa.

Olen kokenut useita kertoja kyseisen tapaisen tilanteen. Liekö tämä lukijalle tuttu asia vai puhunko itsekseni ilman, että kukaan ymmärtää, mitä tarkoitan? Olisi kiva tietää!

Puhuin kerran lapsille eräästä tulevaisuuden visiosta ja olin täynnä intoa. Eräs lapsista kysyi terävän kysymyksen: "Miksi et sitten tee sitä?" Oi, miten hyvä huomautus!

Jäin miettimään. Ensin haluan varmistua, että näky on Jumalasta, eikä joku oma äkillinen innonpuuskani. Toisekseen, minulla ei ole mitään voimaa asian toteuttamiseen. Ei vielä. Ensin on varmistuttava asiasta, sitten on toiminnan aika. Jumala avaa tien virran poikki, kun astun jalkani rantaveteen.

Nyt kuitenkin lähden ystävää tapaamaan ilomielellä. Olen kiitollinen Jumalalle elämästä ja kaikesta.

Iloa sinullekin tänään, arvoisa lukijani!