04.04.2010 - Pääsiäispäivä illassa!

Pilvistä, vähän sateen tihuutusta jossain välissä.

Ari oli teräkunnossa eilen sairaalassa, ja menimme hyvissä ajoin ulos haukkaamaan happea. Pihassa oli taksi, jota en tunnistanut invataksiksi, kun se oli tavallista pienempi ja kuskikin oli vieras meille. Niinpä kuski meni osastolle Aria etsimään, ja me odotimme ulkona autuaan tietämättöminä hänen etsinnöistään.

Mutta kotiin me selvisimme samaisessa kyydissä kuitenkin, ja jäimme hetkeksi pihalle. Hörpin teetä, söin pullaa ja tein ristikkoa. Samassa eräs ystäväni kurvaisi perheensä kanssa pihaan ja toi minulle tulppaaneja ja suklaata. Olipa mukavaa!

Terhi ja Tero kävivät juoksulenkillä, ja myöhemmin Terhi ja Tatu tulivat meille. Arin kanssa kuuntelimme pari ohjelmaa netistä, Hyviä kysymyksiä - Kansanlähetyksen paikallinen ohjelma, joka tulee Vaasa Radiosta ja on siis netistäkin kuultavissa. Kuuntelimme Ilkka Puhakan ja Laaksoharjun Kalen haastattelut tällä kertaa. Mielenkiintoista.

Ari oli valmis kuin soturi sotaan, kun oli kirkkoon lähdön aika. Nuoriso lähti omiin kyläpaikkoihinsa, ja me Huutoniemen kirkolle. Siellä oli pari kirkkokuoroa, jotka esittivät Luukas Passion, eli Jeesuksen kärsimysnäytelmän Luukkaan mukaan.

Yllättäen minulle meinasi tulla rimakauhu: kirkko täynnä ihmisiä, jotka eivät ole nähneet Aria. Menimme kuitenkin kirkon takaosaan, ja Ari pärjäsi hyvin.

Lähdimme pois vähän ennen muita, sillä taksin piti tulla meitä hakemaan. Tilaisuus loppui ennen kuin automme tuli, ja ihmisiä meni ohitsemme, kun seisoimme ulkona selkä kirkkoon päin, Ari tietysti tuolissaan.

Jotkut ihmiset tervehtivät, mutta jotkut tututkin menivät ohitsemme puhumatta mitään.

Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät tervehtineet meitä, syystä tai toisesta. Ehkä heille oli liian kovaa kohdata Arin vakava sairaus. Kirkossa esitettiin Jeesuksen kärsimysnäytelmä, mutta kun kärsimys tulikin Arissa konkreettiseksi, se saattoi olla ankaraa puhetta. Kenties mieleen tuli, että itsekin voin sairastua!

Ellen tietäisi, että kärsimys ei ole koko totuus Arin ja minun elämässäni, en itsekään kestäisi. Mutta näkymättömät ovat meille yhtä todellisiä kuin tuo näkyvä sairaus. Jumala on antanut Arille voimia kestää, eikä hän petä meitä. Voimamme ovat sen mukaiset kuin ovat päivämmekin.

Tietysti olisin voinut itse seisoa toisin päin ja tervehtiä kaikkia, mutta se olisi tuntunut typerältä. Silloin kaikkien olisi ollut pakko tervehtiä, pystyivät siihen tai eivät.

Joku kysyi ihan ystävällisesti minulta, miten mieheni on voinut. Minun piti miettiä pari sekuntia ennen kuin tajusin, että kyllä hän näkee Arin vieressäni. Kun kysymys oli kohdistettu kuitenkin minulle ikään kuin Aria ei olisi ollutkaan siinä, se tuntui vähän omituiselle.

Mutta hän oli sydämellinen ihminen eikä tehnyt mitään väärää. Tämä meidän tilanteemme on niin kummallinen, että miten tähän muka voisi kukaan suhtautua "oikein"? En osaa varmaan itsekään suhtautua muiden sairauksiin luontevasti. Nämä ovat vaikeita asioita.

Minä olin iloinen, että selvisimme reissusta kunniallisesti kuitenkin. Saattelin Arin osastolle ja heivasin sänkyynsä nosturilla ja sinne hän jäi tyytäväisenä loikomaan.

Nuorten kanssa valvoimme tietysti aamupuolelle yötä kotona.

Tänä iltana olin kahvitusvuorossa parin ystäväni kanssa kirkolla, ja kahvitimme lähes sata ihmistä. Oli ilo palvella, kun tiimi toimii saumattomasti.

Chambersin teksti Parhaani hänelle -kirjassa puhuttelee minua tänään. Tässä pätkä siitä:
"Katso, tulee hetki... jona teidät hajotetaan." Joh 16:32.
- -Meidätkin hajotetaan - - sisäiseen autiomaahan, ja me saamme tietää, mitä merkitsee Jumalan siunauksille kuoleminen sisimmässämme. Olemmeko valmiita tähän? Ei niin, että me valitsisimme sen, vaan niin, että Jumala järjestelee olosuhteitamme siten, että me joudumme tähän.

"Siihen asti, että olemme käyneet läpi tämän kokemuksen, lepää meidän uskomme tunteitten ja siunausten pehmikkeillä. Mutta kun pääsemme tähän, silloin ei ole enää väliä, mihin Jumala asettaa meidät, tai millaisia nuo sisäiset erämaamatkat ovat. Me voimme aina ylistää Jumalaa, että kaikki on hyvin. Tällainen on se usko, joka on koeteltu käytännössä."

Teksti jatkuu yhtä mielenkiintoisena, mutta en kirjoita sitä kokonaan.
Elämä Jumalan yhteydessä on jännittävää ja mielenkiintoista. Ei mikään korvaa yhteyttä elävään Jumalaan, jonka Pyhä Henki tekee mahdolliseksi Jeesuksen kautta.

Koska itse olen "tekijätyyppi", joka yritän ansaita olemassaoloni tekemällä, minua rohkaisevat Lutherin selkeät sävelet armosta. En malta olla kirjoittamatta vielä hänen sanojaan. Eilen kirjoitin samasta aiheesta.

"PYSYKÄÄ LUJINA USKOSSA! Kuvitelkaamme Kristuksen valtakunta kauniiksi, avaraksi holviksi, joka joka puolelta ympäröi ja suojelee meitä Jumalan vihalta. Tai jopa suureksi, laajaksi taivaan avaruudeksi, josta loistaa sula armo ja anteeksiantamus. Kaikki synnit ovat sen rinnalla tuskin kuin kipinä suureen mereen verrattuna. Mestari se, joka tämän taidon osaa.

"Itse kunkin meistä on kuitenkin nöyrryttävä eikä hävettävä sen opettelemista koko elinaikanamme. Kukaan ei näet kiusauksissa ja omantunnon hädässä voi olla etsimättä tekoja, jotka soisi tehneensä ja joihin voisi luottaa.

"Alamme kuitenkin epätoivoisina vavista, kun emme löydä ainoatakaan. Tämä on meihin siinä määrin piintynyttä, että nekin, joilla on usko ja vakaumus armosta, voivat töin tuskin riistäytyä irti tällaisesta. Heidän on päivittäin taisteltava sitä vastaan.

"Inhimillisestä vanhurskaudesta irtautuminen ja Kristuksen vanhurskauteen tarttuminen on näet todella kaiken ihmisjärjen ja taidon vastaista. Tämä vanha tauti on jäljellä, vaikka on kuultu paljonkin Kristuksen vanhurskaudesta ja osataan puhua siitä.

"Yhä tahdotaan viedä Jumalalle omia tekoja ja rakentaa pelastus niiden varaan. Näin käy siis kristityillekin, jotka kuitenkin taistelevat sitä vastaan. Itseviisaat ja kokemattomat ovat kokonaan uponneet sellaiseen." Helmikuun 17 päivänä, Mannaa Jumalan lapsille.

Nyt menen syömään pääsiäispupua, suklaista.

Pääsiäislammas oli pettymys. Siis liha-sellainen. Se on sitkeää ja niljakasta kuin kengänpohja. Luulen kuitenkin, etten osannut valmistaa sitä oikein. Se vaikuttaa siis hyvin riittoisalta. Oli pakko panna jo osa pakasteeseen odottamaan köyhiä aikoja, jolloin se, toivottavasti, maistuu erinomaisen maukkaalta ja murealta. Mutta minulla on pahat aavistukset!

Pääsiäispupujen syönti on huomattavasti mukavampaa!

Hyvää pääsiäispyhien jatkoa, arvoisa lukijani, pupujen ja lammasten seurassa. Ja erityisesti Jeesuksen seurassa, sillä Hän on totisesti ylösnoussut!