05.03.2010 - Aurinkoinen, armas, säteilee, lempeästi hymyilee!

Pakkasta reilut 10 astetta. Tyynen näköistä.

Tänään pääsen kirjoittelemaan vähän tavallista myöhemmin aamusella, sillä nukuin pitkän yön. Olin kylläkin varhain aamulla hereillä ja pidin rukoushetkeä, mutta nukuin vielä pari tuntia psalmien vyöryessä tajuntaani nauhurista. Naapurin Eskil-kissa näyttää tulevan vartiopaikaltaan meidän leikkimökin alta. Se joutuu kapuamaan kinoksen yli päästäkseen päämääräänsä.

Ihmettelen Jumalan armoa, voimaa ja apua. Olen ylen kiitollinen elämästä.
Tässä ajatuksiani Chambersin sanoin:

"Jos olen saanut palvelustehtäväni Herralta, on minun oltava uskollinen sille ja pidettävä elämäni kalliina vain tämän palvelustehtävän täyttämistä varten.
Ajattele sitä tyydytystä, kun saamme kuulla Jeesuksen sanovan:
"Hyvä on, hyvä ja uskollinen palvelija", ja saada tietää, että olet tehnyt sen, mitä tekemään Hän lähetti sinut.
- - Saadaksemme hengellisen palvelutehtävän Herralta, meidän on vaellettava Jeesuksen kanssa. Meidän on tunnettava Häntä enemmän kuin vain henkilökohtaisena Vapahtajana. "Minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen tulee kärsiä MINUN NIMENI TÄHDEN." (Parhaani Hänelle, 5.3.)

Minusta tuo teksti on vähintäänkin osuva.
Eilen juttelin Arin kanssa, kun pitkään lojuskelin hänen luonaan. Ihmettelin sitä, että Ari oli melkein kuin ei mitään keuhkokuumeita olisikaan. "Ihmettelen" on päivän sana minulla.

Kysyin Arilta kaikenlaista. Kävi ilmi, että on hänellä ollut joskus mielessä, että voisi kuolla pois, mutta ei näinä päivinä. Sitä paitsi häntä kuten minuakin kantaa Jumalan antama näky: "Kun aika tulee, te palatte halusta lähteä:" Minne ja miten, sitä emme tiedä. Ei ole tarpeen tietää tässä vaiheessa. Tehtävämme on vaeltaa uskollisesti Jeesuksen kanssa hetki ja päivä kerrallaan.

Ari ei kysele miksi -kysymyksiä, kuten en minäkään. Kun Arilta yritettiin löytää suonta, johon tippa voitaisiin laittaa, rukoilin "henkeni edestä" Arin puolesta. Kuitenkaan se ei onnistunut silläkään pistämällä, sen hoitajan pistämänä vielä, myöhemmin kyllä.

Mieleeni nousi väistämättä, että tätä on nähty ennenkin, kuten onkin. Jumala opettaa meille jotakin.
"Rakastatko sinä minua?" hän kysyy. "Rakastatko, vaikka et ymmärrä, rakastatko vaikka joudut kärsimään?" Samalla Hän näyttää haavojaan ja sanoo: "Sinun tähtesi."

Liki 20 vuotta sitten eräs ystävämme oli käymässä. Rukoilimme keittiön pöydän ääressä, jossa oli pajuja maljakossa. Ystävämme sanoi, että hän näki näyssä yhtäkkiä pajunoksassa pienen ristin. Kun hän katsoi sitä lähemmin, ristillä olikin Arin näköinen mies.

Tällaisten asioiden äärellä pieni ihminen menee hiljaiseksi.

Kysyin Arilta, tuntuuko hänen elämänsä liian kovalta hänestä. Ari puisti päätään, ei tunnu. Hänellä oli eilen hyvä ja onnellinen olo: tippaletku oli otettu pois, kun se meni tukkoon. Mahakipu oli poissa, koska toiset antibiootit eivät ole niin vahvoja. Ne laitetaan mahaletkun kautta, josta ruokakin on mennyt reilut 12 vuotta.

Minusta tuntuu, että elämämme on mittatilaustyötä. Tarkalleen kaikki on Herramme hallussa.

Tiedän, että on ihmisiä, joiden mielestä Ari joutaisi kuolla. Ylipäänsä kaikki vanhat tai muuten sairaat pitäisi ottaa hengiltä yhteiskunnan rahoja kuluttamasta, että ihmiset voivat saada niillä rahoilla jäähalleja, musiikkisaleja ja teattereita. Se olisi heidän mielestään kannattavaa ja hyödyllistä.

Mikään ei ole terveelle ihmiselle hyödyllisempää, terveellisempää ja kasvattavampaa kuin kohdata vakavasti sairas ihminen. Jos haluat oppia elämästä jotain oleellista, mene katsomaan jotakuta sairasta ihmistä. Sen jälkeen huomaat, että monet narinasi ovat vähäpätöisiä, itsekkäitä, itsekeskeisiä turhuuksia, eivät mitään todellisia ongelmia.

Minä en ole olisi minä, ellei Jumala olisi antanut minulle Aria. Tämä mies on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Olen oppinut tuntemaan Jumalan rakkautta, Jumalan sydäntä hiukan edes, nimenomaan Arin kautta. Se on armoa.

Puolustan Arin ja muiden sairaiden oikeutta elää. Elämä on Jumalan lahja, ja Hän ottaa sen pois, kun aika on. Siihen asti tehtävämme on tehdä se, mitä voimme. Elintasomme on Suomessa korkea, ja se on Jumalan lahjaa, ei ihmisen ansiota. Yhteiskuntamme rappeutuu ja tuhoutuu, jos se alkaa tuhota elämää, kuten jo tapahtuu tietysti; sekä rappeutumista että tappamista.

Huomenna on Nivalassa lähinaapurin hautajaiset. En lähde sinne, vaikka haluaisinkin tavata sukua. Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen, ja minä menen ilolla Arin luo. Tänään on viimeinen talvilomapäiväni, ensi viikolla ampaisen töihin, jos Herra suo. Sen näkee sitten. On otettava päivä kerrallaan.

Toivotan Jumalan siunausta tähän päivääsi, arvoisa lukijani!