07.02.2010 - Sunnuntai on Herran päivä, kirkkopäivä

Luonto mitä ihanin! Mutta avantoon en ennätä tänään.

Villapaita päälle, sillä kirkot ovat koleita talvisaikaan. Viereinen Huutoniemen kirkko on eräs kaupunkimme kymmenestä valitusta nähtävyydestä, tai mihin arkkitehtuuriin homma viitannee. Ruusuvuori on suunnitellut kirkon -60 -luvulla. Se on rakennettu kettutarhan paikkeille. Siitä nimi Repolankatu.

Minulle merkitsee enemmän sisältö kuin ulkokuori, mutta ei ole paha, jos maine houkuttelisi kirkkoon enemmän kuin kourallisen väkeä. Viime pyhänä siellä oli satoja ihmisiä juhlavaatteissaan, kun oli konfirmaatio. Tänään etsimme kaukoputkella toisiamme, jotka sinne osumme. Toivon olevani väärässä, sillä mikä olisi Jumalalle enemmän mieleen, kuin että kaikki kirkkomme täyttyisivät. (Olin onneksi vähän väärässä. Lisäksi oli kirkkokuoro myös.)

Jumalan tahdon mukaista olisi etenkin, että hänen sanansa kaikuisi kirkkaana. (Tänään kaikui.) Kuuluisi totuuden ja armon sanoja, niin että jokainen kuulijoista, minä mukaan lukien, tulisi synnintuntoon ja saisi kuulla armon sanat: sinun syntisi ovat anteeksi annetut, Jeesuksen Kristuksen tähden.

Jokaisen meidän tehtävä on rukoilla pappien ja saarnamiesten puolesta. Seneca on sanonut: "Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat."

Papit kuuluvat kutsumuksensa puolesta edellisiin, ja kuulivat jälkimmäisiin jossain mielessä. Toivottavasti rukoilemme, ainakin ennen kuin arvostelemme. Tämä kieli suussani on niin kärkäs tietämään, miten asiat pitäisi tehdä, ja tietääkseni toisten kieli on samaa kaliberia.

Ilman rukousta ei tule herätystä. Ja herätys tulee nimenomaan uskoville, sanoo Alan Redpath. Ei-uskovia evankelioidaan, ja sekin on hedelmällisempää, jos uskovat kokevat herätyksen, jolloin evankelioiminen tapahtuu suuremman innon vallassa. Ilman Pyhää Henkeä ei voi tulla uskoon, ei uudistua.

Löysin kirpparilta upouuden norjanvillalankaisen paidan, ja olen tosi iloinen, kun löysin. Ei ole hauskaa, jos hampaiden kalina häiritsee veisuuta. Saati jos tekohampaat putoaisivat kylmyyden takia kesken virren. Onneksi sellaista vaaraa ei ole kuitenkaan. Ja kun on tuo villapaitakin!

Tero tulee kanssani aamukirkkoon tänään, siellä on myös ehtoollinen. Päivällä menen Arin luo, ja viideltä köpöttelen Kohtauspaikalle, Kansanlähetyksen tilaisuuteen. Opetuksen aiheena on tänään Kadonnutta etsimässä. Tilaisuus on viereisessä Huutoniemen kirkossa, tervetuloa vaan kaikki kynnelle kykenevät!

Illan puhuja on Vesa Ollilainen, jolta on vast`ikään ilmestynyt kirja Jeesuksen vertauksista. Sain lahjaksi tuon kirjan, mutta vielä en ole lukenut sitä. Leif Nummela haastatteli kyseistä nuorta miestä Cafe`Raamatussa eräänä lauantai-iltana.

Klo 15.30 jatkan. Jo aamukirkko meni toisin kuin luulin, tosin paljon mainiommin. Huomasin kirkossa, ettei ehtoollisavustajaa ole tullut, ja tarjouduin papille avuksi, jos tarpeen. Hän otti avun iloisena vastaan. Pääsin siis palvelemaan, ja se oli minulle iso ilo. Jälkeen päin hän sanoi, että oli aikonut jättää toisen teksteistä pois, kun ei avustajaa tullut. Olin iloinen, että sain olla avuksi, ja Raamatun kohdat tulivat luetuksi seurakunnalle.

Pappi viittasi päivän teksin ohella saarnassaan Joosefiin. Tämä kertoi 17-vuotiaana näkemänsä unen: veljien lyhteet kumartavat hänen lyhdettään. Veljien vihahan siitä seurasi. Kuitenkin pitkän erämaataipaleen jälkeen tapahtui juuri kyseinen asia.

Opetus asiassa on se, että Jumala voi antaa näyn, mutta sitten ikään kuin pimittää sen vuosikymmeniksi jopa, kuten meidänkin näkymme on käynyt. Mutta Jumala ei ota sitä pois, vaan hän kasvattaa, kurittaa, kouluttaa, nöyryyttää ja nostaa taas. Sitähän tässä nytkin olen läpi käymässä. Olisin kyynelöinyt vuolaasti, jos olisin kuunnellut Terhi Nissilän saarnaa kotona radion ääressä. Nyt vain valutin sisäänpäin.

Kirkkokahvilla kohtasin erään ihmisen ja rukoilimme yhdessä pöytämme ääressä. Se oli siunattu hetki. Kohtaamiset annetaan, niitä ei voi ottaa. Kiitos Jumalalle jokaisesta hetkestä, jolloin puolin ja toisin saa tulla nähdyksi.

Arin luona kuuntelimme Norvannon raamattuopetuksia vähän aikaa sitten. Inga-Lill Rajala luki otteen Mailis Jantuisen kirjasta, Ja Herra otti, joka kertoo Jobista.

Mailis sanoo kirjassaan, että kärsimyksestä tuli hänen tärkein armolahjansa. Teksti oli kohtalaisen osuva sille kuulijakunnalle, joka oli paikalla. Erityisesti hänelle, joka on maannut pääasiassa vuoteessaan puolet elämästään. Olemme toki kuunnelleet Arin kanssa tuon kirjan, ja sillä on runsaasti annettavaa.

Alan Redpath kirjoittaa myös aiemmin kertomassani kirjassaan 30-vuotiaan naisen tapaamisesta. Tämä oli hengellisen työn tekijä, kunnes 21-vuotiaana sairastui ja joutui vuoteen omaksi. Nainen sanoi, että hänen sairausvuotensa ovat olleet siunattuja, koska Herrasta on tullut hänelle niin rakas ja läheinen; hän ei vaihtaisi niitä pois.

En siis päässyt testaamaan villapaitani lämpimyyttä, mutta en sure sitä, sillä pian teen uuden yrityksen kirkolle, kun lähden Kohtaamispaikalle. Vuosikokous on myös tilaisuuden jälkeen. Herra antakoon johtokunnan, joka on hänen valitsemansa. Minun paikkani se ei ole.

Ensi pyhänä pääsen jälleen ehtoollisavustajaksi, kun on lasten messu. Kunpa sinne tulisi paljon vanhempia lapsineen! Ja kunpa tulisi tuttujakin lapsia! Sitä toivon ja rukoilen.