03.02.2010 - "Maailman hylkyjä Jeesus-suhteen tähden"

Tavallinen talvisää, lunta mahdottoman paljon.

Otsikko on suoraan Chambersin tämän päivän tekstistä, joka osuu ytimeen. "Meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio", sanoo Paavali. 1 Kor 4.
- - "Älkää oudoksuko tulen kuumuutta, jossa olette", Pietari puolestaan sanoo. Jos oudoksumme sitä hellettä, mihin olemme joutuneet, niin se johtuu siitä, että me olemme pelkureita. Meillä on hienoja sukulaisuussuhteita, jotka pidättävät meidät kaukana maailman mudasta:`En tahdo alentua, en tahdo taipua.`
Sinun ei tarvitse sitä tehdä, voithan säästyä olemalla vaiti, jos niin tahdot. Voit estää Jumalaa pitämästä sinua erotettuna evankeliumille. Tai sinä voit myös sanoa: `Minä en välitä, vaikka minua kohdeltaisiin maailman hylkynä, kunhan vain evankeliumia julistetaan.`
- - Paavali ei sano, että Jumala erotti hänet osoittaakseen, miten ihmeellisen miehen hän hänestä tekee, vaan "ilmaistakseen Poikansa minussa."

Eräs rouva kertoi, että heidän koiransa oli karannut naapurin pihalle muutaman kerran. Kukaan naapureista ei voinut tulla kertomaan asiasta, vaan poliisia siihen tarvittiin. Eikö oikeasta asiasta voi sanoa? Ja eikö kukin voisi laittaa omat roskansa roskiin, vai onko siivoojan tehtävä kerätä niitä toisten puolesta lattialta? Kaipaisin vähän lisää maalaisjärkeä.

Mitenhän voisin pienentyä niin, että minun lähimmäiseni voisi puhua minulle ilman pelkoa, että tulee syödyksi? Selvä on, että purisin heti, jos minulle sanotaan jotain kielteistä. Niinköhän? Voihan asioista kirjoittaakin, jos ei pysty puhumaan. Selän takana puhuminen ei ole luotettavaa tietoa.

Ystäväni K.J. sanoo suoraan, ettei tykkää, kun häntä arvostellaan. Se on rehellinen tosiasia joka iikasta. Haluaisinpa tuntea jonkun, joka ilahtuu siitä. Tosin uskovana ihmisenä kaipaan rehellisiä ystäviä. Kun he kritisoivat minua, voin luottaa heihin myös silloin, jos he antavat myönteistä palautetta.

Jumala kurittaa minua jatkuvasti kovalla kädellä. Se on kuitenkin rakkautta. Totuus ja rakkaus rakentavat. Tunnistan puutteitani, en varmasti kaikkia, mutta näissäkin on riittävästi nieltävää. Jeesuksen tähden Jumala rakastaa kuitenkin minua.

Lempikirjani, tai yksi niistä, on Sininen linna. Kirjan sankaritar on 30 ensimmäistä elinvuottaan elämätön, hajuton, mauton ja väritön. Kukaan ei ota häntä huomioon, hän ei tuota kenelläkään iloa, jos ei suruakaan. Kenties hän toimii vain toisten turhautuneiden toiveiden ja pelkojen kanavana.

Sitten kun sankaritar uskaltaa kasvaa omaksi itsekseen, alkaa elää totuudessa, hänet on pakko ottaa huomioon. Enää häntä ei voida syrjäyttää ja sivuuttaa. Hän on suorastaan kiusallinen ihminen, sillä hän ei suostu pelinappulana pelaamaan toisten laatimia pelejä. Hän elää ja on onnellinen, eikä se ole muilta pois.

Jos ei saa olla oma itsensä, turhautuu, väsyy ja masentuu. Uskon, että avoimella keskustelulla tilanteet voisivat selvitä, mutta liekö tietokoneaika ajanut ohi ihmisen? Totuus, rehellisyys ja avoimuus eivät ole muotia.

Helpompi on tilata ruokaa suoraan kaupasta, kuin lainata naapurista purkki maitoa. Ihmiset kuolevat yksin koteihinsa, kun seinän takana asuvaa ei tunneta. Vanha, kunnon naapuriapu olisi kova sana nykyäänkin. Itselläni on naapureita, joilta voin pyytää apua tarvitessani. Ei ole helppoa pyytää apua, mutta miksi se on nykyisin yleensä lähes mahdotonta?

Eilen kuuntelimme Arin kanssa Markku Vuorisen elämää jälleen kirjassa Mediamies. Teksti puhutteli meitä, siinä oli sanoma meille. Jumala johdattaa, hän on hyvä, hän armahtaa, vaikka ihmiset eivät sitä tekisi.

Olen tuhonnut vanhoja kalentereita ja papereita. Vuosina, jolloin tein myyntityötä, oli kalenterien kansiin liimattu raamatunkohtia, rohkaisevia iskusanoja, kuten "ole luja ja ole rohkea" -tyyliin. Lisäksi olin raapustanut vitsejä, joita kerroin toisinaan tilaisuuden alussa.

Eräs oli pikku-Kalle vitsi:
"Uusi opettajatar yrittää lähestyä oppilaita psykologisin keinoin. Hän kehottaa kaikkia niitä nousemaan ylös, jotka ovat mielestään tyhmiä. Kukaan ei nouse. Viimein pikku-Kalle tietysti nousee seisomaan.
"Pidätkö itseäsi tyhmänä", opettaja kysyy.
"En, mutta en kestä katsella teidän seisovan ihan yksin."

Minunkaan ei tarvitse koskaan seisoa ihan yksin, vaikka pikku-Kalle ja muut väistyisivät. Niin voi käydä. Paavalillekin kävi, vaikka hän sentään oli fiksu mies itseeni verrattuna, joka en ole mies ensinkään. Hän sanoo:
"Ensi kerran puolustautuessani kukaan ei tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut. Älköön sitä luettako heille syyksi.
Herra kuitenkin auttoi ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täysin suoritetuksi ja tulisi kaikkien kansojen kuuluville.
Niin minä pelastuin leijonan kidasta." 2 Tim 4:16s.

Hyvää päivänjatkoa, arvoisa lukijani!

jk. Vieraskirjaani oli kirjoitettu viesti. Koska siinä ei ollut nimeä, jouduin poistamaan sen. Pyydän asianomaista ottamaan minuun yhteyttä sähköpostilla halutessaan.