09.01.2010 - Kiitollisena kovettumatta kirpeistä kuulumisista

Pakkasta vain 13 astetta. Kesäkö tästä tulee?

Vedin yösukat illalla jalkaani, ja nukuin yöni tyytyväisenä eriparisukissa. Jossain vaiheessa ihmettelin, kun toisen varsi venyi pitemmälle kuin toisen, mutta omapa on asiansa. Mitäs tuota sen enempää murehtimaan.

Kun viimein käynnistyin aamulla, lähdin autolla asioille. Kaupan kautta kirjastoon ja uimaan. Kaupasta raahauduin ulos kädet maata hipoen: ostin mm. viisi jumbopakettia joulu-, ei koulunäkkäriä. Reilusti alennettuun hintaan. Yhtään en jättänyt muille, vaan itsekkäästi riistin koko loppuvaraston huostaani.

Kirjastossa innostuin niin, että meinasin ruveta valokuvaamaan. Ei siellä mitään tavallisesta poikkeavaa ollut, mutta hyrisin onnesta löytämieni kirjojen takia.

Poistomyynnistä löysin kolme käsityölehteä Terhille. Olisin maksanut niistä, mutta sitä ei minulle sallittu. Jouduin ottamaan lehdet ilmaiseksi, mutta kyllähän se sopi. Nuorten romaanista sen sijaan pulitin 20 snt.

Pääkirjastoomme on pystytetty vaihtopöytä. Sinne saa jättää omia kirjojaan ja ottaa mukaansa saman verran. Luvan saatuani otin löytämäni kirja-aarteet, ja ensi kerralla vien saman verran tilalle! "Sininen linna" -kirjan otin lahjoitettavaksi jollekin. "Rouva tohtori", on myös mainio kirja. Sen luen itse ja annan eteenpäin, jos omani löytyy hyllystäni.

Köpöttelin kirjastosta avannolle ja valokuvasin matkalla. Sulosää tänään! Avantopukuhuoneella kuulin kivoja juttuja. Eräs nainen kertoi tunkeneensa naapurin housut laukkuunsa kerrattain. Toinen nainen puolestaan oli työpaikallaan lämmittänyt ruuaksi työkaverin marjat oman muusinsa sijasta.

Pukuhuoneessa tapasin myös rouvan, jonka yksi lapsi oli yhtä aikaa päiväkodissa omieni kanssa muinoin. Hänen miehensä oli kuollut syksyllä, oli ollut viimeiset viikot pari kerrosta Arin osaston yläpuolella. Elämää syntyy ja sammuu ympärillämme. Jälleen hämmästyin: Ari on edelleen elossa, terveitä on mennyt paljon.

Kirjastolta lähdettyäni ajoin Arin luo samalla reissulla. Päätin nauttia pikalounaan, ettei väsymys nujerra minua kesken taiston, mikä olikin nappiajatus. Leikkasin autonavaimilla lenkkimakkarasta pätkän ja nautin sen hyvällä ruokahalulla kurvaillessani liukkailla teillä. Kyseessä oli tietysti kevytmakkara, ja vain neljäsosalenkkiä. Liikennevaloissa piti odottaa, joten haukkasin pätkän toisestakin neljänneksestä, myönnettäköön.

Tero tyhjensi laukut kotona. Oli huomannut minun nauttineen matkaeväitä, kun lenkin riekaleet löytyivät kassista. Hän ei edes ihmetellyt!

Arin luona oli vaihteeksi yllätys. Arin lämpö oli noussut, hoitajat miettivät antibiootin aloittamista. Mittasin lämmön häneltä minäkin, ja se oli 37,7. Arilla oli huono olo, pää kipeä, mutta hän ei näyttänyt erityisen sairaalta. Rukoilin ja jätimme koko perheemme Jumalalle.

Jumalan rakkautta ovat perheemme moninaiset karikot, vaikka se ei siltä tunnu. Mutta ei meidän pidä tunteiden varassa elääkään, vaan uskossa Jumalaan. Kerran ymmärrämme kaiken. Nyt vaan pyrimme luottamaan. Mitä enemmän on huolta ja vaikeuksia, sitä paremmin pystyn jättämään ne Jumalalle. Silti olen välillä sekapäinen surusta, vaikka ymmärrän, etten totisesti voi niille itse mitään.

Ari jäi kuuntelemaan Pawsonin raamattuopetusta. Tämä kertoi juuri, kuinka nainen ongelmatilanteessa alkaa toimia, mies taas miettii ratkaisuja. Minä alan leipoa tai siivota. Luulisi, että meillä siivotaan paljon, mutta valitettavsti leipominen on mielestäni mukavampaa. Ikävä kyllä se myös näkyy. Sekä rouvassa itsessään, että myöskin huushollissa aika ajoin.

Tilanne vaati tänään viiden kääretortun ja yhtä monen limpun leipomista. Samalla kun hurisutin vatkainta, luin romaania. Viikon päästä ryhmällämme on kahvitusvuoro kirkolla. Väki saanee kääretorttua.

Teen usein monta asiaa yhtä aikaa. Eräänä iltana istuin varpaat vadissa, hierontalaite niskassa, join teetä ja luin. Loikohan Jumala minusta monitoimikoneen?

Tänään olen edelleen ollut ärsyyntynyt itseeni. Arin sairaus on vammauttanut myös minua. Luulen, että minun pitää joka paikassa tehdä kaikki työt kaikkien puolesta. Keneenkään en voi luottaa, kukaan muu ei osaa mitään. Ainakin joudun lopulta tekemään itse kaiken. Kukaan muu ei näet osaa tehdä mitään, tai ei tee ainakaan niin kuin minun mielestäni on ainoa oikea tapa tehdä. Lisäksi luulen, että ilman minua tuskin maapallokaan pyörii. Jumalaakin yritän neuvoa tiukoissa paikoissa.

Tuo kaikki on typeryyttä, mutta "Siperia" ei ole opettanut. Jos olisi, olisin "täysin oppinut hunskeli", kuten Peppi Pitkätossu sanoo. Eipä Peppikään löytänyt yhtään täysin oppinutta, mutta "hunskeli" lienen silti.

Virtahepo olohuoneessa, Tommy Hellstenin kirja, kertoo valitettavia tosiasioita. Vakava sairaus perheessä on virtahepo. Se vaikuttaa kaikkiin kodissa asuviin. Mutta eikö jokaisessa kodissa liene jonkin kokoinen virtahepo tai sitten jokin muu iso otus?

Syntiinlankeemuksen seurauksena "täysin oppineet hunskelit" ja synnittömät ihmiset ovat mahdottomuus. Syntiset ihmiset puolestaan kasvattavat lapsia, jotka ovat myös syntisiä, ennen kuin ovat ehtineet tehdä mitään, hyvää tai pahaa.

Syntisinä, epäkelpoina ja "hunskeleina" meillä on onneksi toivo. Sen olemassaolo ei riipu ensinkään ihmisen itsensä olemuksesta, vaan se on meidän ulkopuolellamme. Sen takia se on jokaisen saavutettavissa. Meidän tarvitsee vain tunnustaa armon tarpeemme ja kaipuumme. Jumala sanoo, että hän on kallistanut korvansa kuullaakseen meidän huutomme. Hän kuulee äänettömän huokauksenkin, joka hätähuutoni kohoaa hänen korviinsa. Sen takia saamme olla turvallisella mielellä.

Daavidin rukous, psalmista 28:

2. Kuule minun rukousteni ääni, kun minä sinua avuksi huudan, kun minä käteni nostan sinun kaikkeinpyhintäsi kohti.
3. Älä tempaa minua pois jumalattomien kanssa, älä väärintekijäin kanssa, jotka puhuvat lähimmäisilleen rauhan puheita, vaikka heidän sydämessään on pahuus.

6. Kiitetty olkoon Herra, sillä hän on kuullut minun rukousteni äänen.
7. Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun. Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän.

Tero on tervehtynyt, antibiootti tehosi. Hän tuli juuri pulkkamäestä kavereiden kanssa reippaana ja punaposkisena. Limppu teki kauppansa ja oli kuulemma peräti hyvää.

On aika siirtyä lukemistoni pariin ja vetaista siivu limpusta lautaselle teen kera. Voi hyvin, arvoisa lukijani!