05.01.2010 - Laiska töitään luettelee, eikö niin!

Lähes parikymmentä astetta pakkasta - ja lunta sataa!

Eilen uhosin, etten jaksa hankkia uutta kännykkää toistaiseksi. Tänä aamuna kuitenkin vanhan kännykkäni hävyttömyys ylitti sietokynnykseni. Ampaisin putiikkiin tuosta vaan.

Muutenkin olen ollut iskukunnossa tämän päivän. Kuuden tunnin yöunet taitavat sopia minulle. Jo ennen puolta päivää olin päivävaatteissa, mikä on huomioitava asia, kun on kyseessä lomalainen.

Kasasin läjän Pelastusarmeijaa taloudellisti hyödyttävää omaisuutta, jotka kannoin autoon. Teron kanssa suuntasimme oman sekä auton nokan kaupunkia kohti.

Kävimme katsastamassa erään asunnon. Kämpässä oli monta hyvää puolta, mutta myös heikentäviä asianhaaroja. Edelleen aiempi mieliasuntoni lienee ykkössijalla. Etsin vuokrakaksiota, muutto puolen vuoden päästä näillä näkymin.

Jos joku vaasalaisen asunnon omistaja haluaa miellyttävän, asiallisen ja kultturellin vuokralaisen, niin allekirjoittanut on oikea henkilö siihen tarkoitukseen. Asunnon pitää olla mieluiten Vöyrinkaupungilta tai keskustasta. Kaupunginsairaalaan ei saa olla liian pitkästi eikä myöskään työpaikalleni.

Minulla on täsmäpyyntö Jumalalle asunnon suhteen, ja uskon, että hän vastaa siihen. Kaikki edellisetkin kodit hän on osoittanut meille! Enkä tiedä viimekertaisen muuton jälkeen olevani epäsuosiossa Jumalan suhteen sen enempää kuin ennenkään, joten uskon, että kesällä saamme pitää kiitosrukouksen asian puolesta.

Jumala ei vastaa minun erinomaisuuteni takia asuntorukoukseeni tai muuhunkaan. Poikansa takia hän tekee sen. Kätkeydyn Jeesuksen veren suojaan, minä syntinen ihminen, jolloin Jumala näkee minussa vain Jeesuksen puhtauden. Niin minä saan ilman omaa ansiotani armon Jumalan silmissä. Hän kuulee rukoukseni, ja vastaa niihin Jeesuksen tähden. Myös sinun rukouksiisi hän vastaa yhtä lailla.

Asunnon katsastettuamme Tero näytti kohtalaisen märännyttä naamaa. Ei asunnon takia, vaan esittämäni suunnitelman takia. Äitini lempisanonta muinoin oli, että joku oli "märänneen näköinen". Luultavasti lause kohdistui hänen ainoaan tyttäreensä. Minun täytyy ehdottomasti elvyttää tuon sanan käyttöä. Siinä on kunnon tuntuma tosi tympeään naaman asentoon.

Jotta Tero ei kieltäydy auttamasta minua uuden kännykkäni kanssa lähiaikoina, tai muutoin ala muikkailla, niin liennytän hiukan hänen ilmettään. Tero oli siis vain kohtalaisen paljon nyreissään siitä, että joutui etsimään Pelastusarmeijan, jonka tarkka osoite oli hänelle tuntematon. Lisäksi hän joutui raahaamaan kamamme sinne, ja todennäköisesti SANOMAAN jotain.

Minä ilkimys sen sijaan köpöttelin onnellisena avannolle. Tosi asiassa kävin monessa muussakin paikassa:
- vein laukun Marimekkoon lähetettäväksi tehtaalle, sillä se alkoi purkautua olkahihnasta, vaikka on uusi (sain tilalle muovikassin)
- kävin kysymässä neuvoa x-yhdistykseltä tärkeään asiaan, ja melkein tirautin kyyneleen, mutta en aivan
- kipaisin täyttämässä asuntohakemuksen kaupungin asuntoihin kaiken varalta (kohtuullinen selonteko elämästäni)
- ostin uuden kännykän, ja kerroin elämäntarinani kaupan neidille
- kiipesin perheasiainneuvolaan, ja varasin itselleni ajan keskusteluun
(sitä ennen olin tietysti jo soittanut sinne ja sählännyt kaikenlaista)
- kävin luovuttamassa verta, sillä vereni vaikutti paksulta. Tosin huomasin asian vasta jälkeen päin, kun kuulin, että hb:ni on 152 (kerroin osan elämäntarinastani siellä)
- join hyvät pullakahvit ynnä söin kolmioleivät Punaisen ristin toimistossa verenluovutuksen jälkeen, kuten asiaan kuuluu
- paluumatkalla menin Arin luo

Kännykkäkaupan neiti oli laittanut vekottimen toimintakuntoon. Soitin Petrille Arin luota, sillä minähän hallitsen nykyaikaiset laitteet. Pudotin kapistuksen lattialle, jolloin se levisi tyystin. En saanut sitä kootuksi karjahteluistani huolimatta. Arin hihitys pahensi asiaa. Aloin osoittaa kielteistä huomiota myös Arin suuntaan.

Lopuksi paiskasin kännykäntyperyksen Marimekon muovipussin pohjalle. Tietysti yritin sitä ensin omaan laatikkoonsa, mutta kotelo oli kai kutistunut ostamisen jälkeen, joten sen retaleet tekivät seuraa kännykälle.

En sentään ilmiraivona lähtenyt Arin luota, vaan silmät säkenöiden poistuin niin arvokkaasti kuin kykenin. Soitan vielä osastolle tänään, ja pyydän kertomaan Arille, että Tero kokosi kännykän ja se toimii taas. Ja että olen jälleen oma, tyyni itseni.

Kynttilöitä olen sytytellyt, torttuja paistanut. Laitan takkaan tulet ja nautin illasta.

Lopuksi rohkaisen sinua, ja samalla itseäni, Jumalan sanalla:
"Armosta te olette pelastetut uskon kautta.
Se ei ole teidän oma aikaansaannoksenne,
vaan se on Jumalan lahja,
eikä se ole teoista, ettei kukaan kerskaisi.
Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa
hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltä päin valmistanut,
että me niissä vaeltaisimme." Ef 2:8-10.

Hyvää loppiaista, arvoisa lukijani!