Kategoriat: Ajankohtaista
Kylmää, vähän pakkasta
Tänään olen vähän päänsärkyinen. Kävelin kaupungille aamulla ja ostin hallista kalatuotteita huomiseksi. Lapsuuden ystävät ovat tulossa kylään.
Ari oli kotona päivällä. Tunnin hän yski ja toisen nukkui. Hänelle todella annettiin voimat viikko sitten, sillä hän oli hyvin pirteä silloin. Nyt olimme molemmat uuvahtaneita. Saattelin Arin osastolle ja kävelin kotiin.
Olen siivonnut ja Tero tuli kotiin Ilmajoelta nuorteniltareissun jälkeen. Hänelle lankesi jälleen vessojen pesu. Paluu arkeen.
Aloitin uuden kirjan Jeesuksesta. Sain sen ystävältä lahjaksi. Vanha Testamentti alkaa tosiaan sanalla Alussa. Johanneksen evankeliumi alkaa samoin: Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan tykönä, Sana oli Jumala. Sana viittaa Jeesukseen. Hänessä on kaikki tiedon ja viisauden aarteet kätkettynä.
Harmittaa huomata, miten penseä ja laiska olen hengellisesti. Jumalan armoa on, että saan tällaisena jäädä ja olla Jumalan käsissä ja omana.
Jälleen olen ihmetellyt Jumalan työtä ihmisessä. Vaikka joku olisi kovasti sairas, mutta tuntee Jumalan, hän on viisas. Ihmisviisaudella ei voi tuntea Jumalaa eikä puhua hänestä. Mutta Pyhän Hengen antamalla viisaudella henkisesti sairas ihminen puhuu Jumalan sanoja.
Sana rististä on hulluutta niille, jotka menevät kadotukseen, mutta Jeesukseen uskovalle se on pelastuksen sana. Hengellisesti elävä ihminen kykenee puhumaan Jumalan asioita viisaudella.
Eräs ystäväni änkyttää ja puhuu huonosti, kun hän keskustelee tavallisista asioista. Mutta kun hän rukoilee, ei änkytyksestä ole tietoakaan. Jumalan voima tulee ilmi ihmisen heikkoudessa.
Tässä vain jotain sekalaisia ajatuksia tänä iltana. Siirryn huilaamaan ja toivotan sinulle, hyvä lukijani, siunausta iltaasi!