05.10.2009 - Kesä on ohi

Kalsea tuuli

Taas palaa roihu takassa. Vanhoja kortteja, kirjeitäkin, muistoja. Vilkaisin niitä vähän, mutta on parempi, että poltan ne pois. Perheemme elämässä on ollut monia raskaita vuosia ja tapahtumia, joita en halua muistaa, enkä usko, että lapsetkaan haluavat.

Eilen minua haastateltiin muutamin kysymyksin Kohtaamispaikalla, kirkossa. Ari ja Tero olivat siellä myös. Eija kysyi, mitä haluaisin kertoa meidän elämästä, en ollut varautunut sellaiseen kysymykseen. Totesin, että olettehan te nähneet meidät täällä vuosien ajan.

Jäin pohtimaan, mitähän minun olisi pitänyt kertoa. Turha jossitella, mutta syyllistyn etu- ja jälkikäteen viisastelemaan, miten pitäisi sanoa, tai mitä tuli puhutuksi tyhmästi.

En saanut palautetta tarinoinnistani, mutta kun on rukoiltu, niin luotan, että sanoin, kuten pitikin. Ei ole niin väliä, mitä mieltä ihmiset olivat. Siitä huolimatta ihmettelen, miten vähän ihmiset antavat yhtään mistään palautetta. Olen kai jotenkin pölvästi, mutta itse pyrin antamaan ja odotan myös palautetta.

Palaute on sitä, että olemme peilinä toisillemme. Peilin kautta näemme, millaisia olemme toisten silmissä, ja voimme kääntää tekemisiämme oikeaan suuntaan. Vastaavasti voimme rohkaistua vielä vahvemmin olemaan omaa mieltämme, jos vastustusta tulee. Tai sitten näemme, jos olemme toimineet väärin, ja voimme oikaista ajatuksiamme ja käytöstämme.

Siitä olen iloinen, että työssä en hermostu, vaan viilipyttyolo säilyy, vaikka meillä on valtavasti lapsia, ja lisää tulee koko ajan. Jumalan siunausta se on! Olen lähes yhtä rauhallinen kuin Peppi Pitkätossun mummo, vaikka en olekaan syönyt ketunmyrkkyä kuten hän. Joitakin viikkoja sitten luovutin työkuvioni Jumalalle. Sen jälkeen olen voinut paremmin. Kaikki hoituu oikein luonnikkaasti. Kiitän siitä Jumalaa.

Kävin Arin luona ja katsoimme One Way Mission -ohjelman. Jos jaksaisin, kertoisin siitä jotain, mutta en jaksa. Työkavereita oli sairaana, ja oli aika rankka päivä. Lisäksi aloitin tulehduskipulääkkeen napostelun, joten sekin kai väsyttää.

Huomenna höyläpenkillemme tulee hakija. Kellari ei näytä yhtään vajaammalta kuitenkaan. Raivaustyöni jatkuu siis. Seuraavaksi isken joulutavaroiden kimppuun ja joku onnellinen löytää Pelastusarmeijasta itselleen hetken päästä uusia joulukoristeita. Minä nautin hyllyjen tyhjenemisestä. No, kaapit pullistelevat roinaa toistaiseksi.

Yritän säilyttää rauhan ja levon touhuiluni keskellä. Välillä se on vaikeaa. Olen kiusattu ja levoton. Kukaan ihminen ei kiusaa minua, kuten joskus joku luuli, kun käytin tuota ilmaisua. Tarkoitan, että sielunvihollinen syöttää pajunköyttä minun ajatuksiini. Mutta Jeesus sanoo: "Rauhani, minun rauhani annan sinulle. Älä hosu."

Tänä aamunakin teki mieleni soittaa kustantajalle, ja käskeä pistää vauhtia kinttuun. Sitä en kuitenkaan tee, sillä Jumalalla on oma aikansa kaikelle. Vaikka asiat näyttävät kestävän ja kestävän, luotan, että Jumala ei tee virheitä eikä myöhästy.

Nyt lopetan, ennen kuin kirjoitan läpiä päähäni, sillä olen väsynyt. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!