27.09.2009 - Terveisiä mökiltä!

Veden tihkutusta, syksyä.

Olin kaksi yötä mökillä, vaikka aioin olla vain yhden. Huomasin eilen, että voin yhtä hyvin olla toisenkin yön ja tulla tänä aamuna, ja niin tein.

Perjantain työpäivän jälkeen olin väsynyt. Lastasin auton ja menin etsimään takapenkiltä aurinkolaseja, mutta en enää muistanut, mitä haen. Tunsin, että on oikea aika mennä mökin rauhaan. Ajelin klassinen musiikki seuranani kolmisen tuntia.

Oli pimeää, kun saavuin mökille puoli yhdeksältä. Loppumetreillä jänis näytti tietä. Se juoksi auton valoissa edes takaisin tien yli. Mökin pihalle saavuttuamme se paineli rakennusten taakse. Oli varmaan ihmeissään auton valoista.

Äiti oli lämmittänyt mökkiä päivällä. Siellä oli eväät ja kynttilät odottamassa. Laitoin tulen kamiinaan ja kynttilöihin, petasin vuoteen ja kirjoitin vieraskirjan. Seuraavat tunnit makailin lukien, syöden ja tulesta nauttien. Oli täydellinen hiljaisuus.

Kun sammutin valot, oli säkkipimeää. Nukuin aamuun ja ponkaisin lampeen uimaan herättyäni. Tietysti laitoin taas tulen kamiinaan ja lämmitin edellispäivän kahvia ja muuta aamupalaa.

Voi ihanuutta
hiljaisuutta
Onko tämä tottakaan!

Sielulle lepoa
minun koko ihmiselleni
kuin olisin kaukomatkalla!

Lauantaina kävin kuudessa kyläpaikassa, mukaan lukien ystäväni syntymäpäivät ja rukouslenkin toisen ystävän kanssa. Viiden jälkeen olin kypsä menemään mökin rauhaan. Tein lenkin peltojen reunaa, poimin puolukoita ojan pientareelta. Rukoilin ääneen ja nautin OLEMISESTA. Kävin taas uimassa, paistoin nakkeja ja asetuin lukemaan.

Innoissani lämmitin mökkiä liikaa. Nukkumisesta ei tullut mitään. Niinpä tein sudokuja vielä yöllä. Otsalampun sammutettuani ihmettelin, miten voi olla niin pimeää. Kaupungissa ei ole koskaan täysin valotonta.

Lukemani kirja oli hyvä, mutta vähän harmitti, sillä se ei ollut RIITTÄVÄN hyvä. Sellainen se oli, etten halunnut jättää kesken, joten ei se huono ollut. Ärsytti, että kirjan alussa maalailtiin kuvaa siitä, miten KAUHISTUTTAVIA asioita päähenkilön elämässä on tapahtunut. Luonnollisesti se kerrottiin likimain sivulla 360 eli lopussa. Tuli vedättämisen maku. Itse asiassa KARMEAT asiat eivät olleetkaan niin kamalia, kun niitä oli etukäteen korostettu mahdottomasti.

Kirja oli myös sekoitus sekasotkuista henkimaailmaa. Oli katolista pappia, joka luki Raamattua hautajaisissa ja vihkiäisissä. Samaan syssyyn henget lauloivat, eikä ollut kyse laulusta Pyhässä Hengessä. Jumala oli pienellä kirjaimella monin paikoin, ja hyvä niin, sillä kyseessä ei ollut Raamatun Jumala, maailmanakaikkeuden Luoja, Isä ja Kaikkivaltias.

Kuvittelen niin, että jokainen kirja peilaa kirjoittajaansa. Itse en esimerkiksi voisi kirjoittaa kirjaa, jossa kertoisin potaskaa hengellisistä asioista. Olen jopa laittanut kritiikkiä kustantamoon kerran, kun hengellisessä kirjassa oli epäselvää tietoa. Kyse oli kristillisestä kirjasta, jossa jäi auki se, että henkilö olisi sanoutunut irti vapaamuurariudesta, kun hän tuli uskoon. Uudestisyntyneelle uskovalle asia on (pitäisi olla ilmiselvä), mutta lukijalle se ei sitä kenties ole.

Kirja, jonka luin eilen, oli McKinleyn Tuulenkukat.

Kävin Arin luona, kun tulin sairaalasta. Keksin taas uuden nimen ykköskirjalleni. Aika kuluu rattoisasti, kun kirja makaa kustantajalla ja minä keksin sille kymmeniä hienoja nimiä. Uskon, että kaikki tapahtuu kuitenkin oikealla ajalla. Mielessä käy usein, mikä on Jumalan aikataulu kaikelle.

Nimi syntyi Arin asenteesta, joka on uskomattoman ihmeellinen ja vapauttava minua kohtaan. Kristuskin vapautti meidät vapauteen, ja jos joku ihminen kykenee tekemään samoin, se on suloista. Ari on sellainen minulle.

Lähden Kohtaamispaikalle, kirkkoon. Hyvää päivän jatkoa, arvoisa lukijani!