22.09.2009 - Muisti, hoi!

Aurinkoinen aamu, sadetta luvattu.

Perjantaina hukkasin pyöränavaimeni. Eilen töihin mennessäni kerroin pihalla kahdelle työkaverille asiasta. Mainitsin, että avaimessa on musta lenksu avaimenperänä. Samassa toinen työkavereista kaivoi avainnipustaan avaimeni. Joku lapsi oli löytänyt sen samana aamuna. Kiitos Jumalalle, hän pitää huolen avaimistani, kuten huolehti lompakostani perjantaina. Minulla on Puolustaja, Pyhä Henki, joka ohjaa ja auttaa, kun itse olen siihen kykenemätön, ja Jumala, joka tahtoo minulle hyvää.

Se on metkaa, että jokainen lapsistani on jossain vaiheessa yllättäen kiinnostunut ajotavastani. Nyt on nuorimmainen siinä saumassa. Kumma juttu, että lähes 18 vuotta kukin heistä on ollut luullakseni ihan tyytyväinen ajotyyliini, mutta autokoulussa viisautta saatuaan ajoni ei enää kelpaakaan. "Moottori murisee", Tero totesi eilen, kun hain hänet hajonneine pyörineen kauppikselta. Melkein aloin itse murista. Muuttavatko ne sääntöjä siellä autokoulussa? Minähän ajan kuten aina ennenkin. Vai ajanko?

Kävin tarkistamassa äskettäin keittiössä, mahtaako siellä olla jokin kapistus sammuttamista vailla. Astianpesukone vain oli tällä kertaa. Kun laitan vesipannun hellalle ja aion tulla nostamaan sen pian pois, unohdan asian saman tien. Minun on kai hommattava kello, jonka laitan soimaan, niin etteivät kattilat kiehu kuiviin. Tarpeeksi isoääninen. Pikkukilinöitä en kuule.

Viime viikolla taiteilija-apulaiseni tekivät pyynnöstäni pari kirahvia. Ne tulivat Joosef-kertomukseen, jossa kamelikaravaani vei Joosefin mukanaan. Olin äimistynyt, kun näin kirahvit. Kameleitahan lasten oli tarkoitus tehdä. Näin silmissäni selvästi kamelien kuvat. Niin, mutta olin sanonut "kirahvi".

Tällaista sanasokeutta minulla on ollut iät, ajat. Olen haetuttanut lapsillani ties mitä, ja tarkoittanut ihan muuta. Tai sitten en löydä sanoja, ja yritän pakottaa heitä ajatusten lukijoiksi. "Kai te nyt ymmärrätte, että tarkoitan kellaria, kun sanon, että `sieltä niin`!" Oletan, etten ole ainoa maailmassa, jonka läheiset yrittävät selvittää ongelmaviestejä.

Kiitosaihe on jälleen Arin toipuminen. Hän vaikutti eilen illalla aivan virkeältä, ja ilmaisikin olevansa, kun menin katsomaan hänen kanssaan One Way Mission -ohjelman, joka on yksi lempiohjelmiamme. Tosin hän yski välillä kovasti. Kuumetta ei ollut kuitenkaan, ja crp oli syöksynyt tehokkaaseen laskuun 110:stä 59:ään vajaassa vuorokaudessa! Kiitos Jumalalle jälleen kerran.

Paavali kehottaa korinttolaisia (2.Kor 1:11) auttamaan heitä rukouksillaan, "että tähtemme monesta suusta kohoaisi runsas kiitos osaksemme tulleesta armosta!" Olen hyvin kiitollinen niistä monista, jotka rukoilevat puolestamme.

Jumala avasi ymmärrystäni perjantaina itseni suhteen. Se tapahtui parin asiasta tietämättömän henkilön sanojen kautta. Eilinen menikin huomattavan helposti verrattuna aikaisempiin päiviin.

Ymmärsin, että yritän pitää kaikkia lankoja käsissäni, myös työssä. Tänä vuonna se on mahdotonta, eikä mitenkään tarpeen, sillä työtoverini ovat taitavia, osaavia ihmisiä. Omista kokemuksistani johtuen minun on vaikea luottaa, että asiat hoituvat ilman minua.

Olen pikkuinen nappula toisten rinnalla, en tärkeämpi, mutta en vähemmän tärkeä. Asiat hoituvat mallikkaasti minun hosumisestani riippumatta. SYYLLISYYDEN tunteeni on VASTUUn suhteen vääristynyt. Minun pitäisi olla muka joka paikassa yhtä aikaa, ainakin kuvittelen muiden ajattelevan niin. Tiedän, että se on oma ajatukseni, ei muiden.

Niinpä olen rukoillut, että Pyhä Henki parantaa minut tällaisesta kierosta luulosta. Ehkä vamma tulee siitä, että olen yrittänyt monesti luottaa, ja saman tien nähnyt, etten voikaan: minun onkin oltava se, joka tietää ja hallitsee tilanteen. Kun tuollaista tapahtuu riittävän usein, se vääristää käsityksen omasta vastuusta. Nyt haluan vapautuksen. Jumala minua tässä auttakoon, ja hän auttaa. Hän lupaa sen sanassaan, eikä hän koskaan petä.
Jumala lähetti Jeesuksen, ja "Vapauteen Kristus vapautti meidät!"

Puolukoita tekisi mieleni poimimaan, mutta en ole saanut itseäni metsään. Viikon, pari olen meinannut. Eilen pakotin itseni pesemään keittiön ikkunan. Pikku juttu, mutta vaati tahdonvoimaa. Sen sijaan minua kiinnostaa lukeminen ja lorviminen.

Sämpylöitä tein tänä aamuna. Niistä tuli vähän makeita, sillä liotin vedessä sokerijuuurikkaan hituja vai mitä leseitä ne lienevät. En arvannut, että ne tekevät taikinasta makeita, vaikka olisi kai pitänyt.

Viikonloppuna lapsuuden ystäväni viettää 5-kymppisiään. Olen menossa juhlimaan. Tarkoitukseni on yöpyä mökillä. Odotan yön hoitavaa hiljaisuutta.

Nyt kiidän töihin. Toivottavasti ei tarvitse pumpata pyöränkumeihin lisää ilmaa. Pumppu mukaan, ettei tarvitse vanteilla kolistella.

Siunausta päivääsi, hyvä lukijani!