19.09.2009 - Kaikki menee niin kuin ei suunnittele!

Taisi vähän vettäkin ropsia aamulla, päivällä aurinkoista.

Löysin vara-avaimen pyörääni illalla, ja lompakko kauppatavaroineen oli tallessa infossa. Eilinen meni siis kiitoksen puolelle, kuten jokainen päivä. Kiitän varjeluksesta päivittäin, ja kyllä enkelillä onkin hommia selvittää sotkuni. Jumala pitää huolen omistaan, se on kiitoksen ja ilon aihe.

Olin lauantaipyhäkoulussa, kolme lasta tuli paikalle. Hyvä alku mielestäni. Työ on tärkeää, joten vihollinen yrittää estää sen. Nehemian kirja kertoo kansasta, joka joutui tekemään työtä aseet kädessä. Muuten vastustaja olisi tuhonnut kaiken.

Efesolaiskirje neuvoo meitä pukemaan yllemme Jumalan sota-asun. Se on uskovan puku, joka estää näkymättömän vihollisen tuhotyöt, luku 6:
11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
19. ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta.

Pyhäkoulutyössä hengellisen sodankäynti tuli ilmi myös tämän päivän tilanteessa. Erään vastuunkantajan puoliso oli joutunut pari päivää sitten kolariin. Hän itse jäi auton kanssa tien päälle, ja joutui pyytämään apua, että selvisi pitämään pyhäkoulua.

Minua vastustaja yrittää lannistaa useimmiten Arin kautta, niin tänäänkin. Kesken lauantaipyhiksen sairaalasta soitettiin: Ari vähän kuumeinen ja hyvin limainen. Peruutin kyytimme Majataloseminaariin ja -iltaan.

Ohjelman muutos ei ollut minulle vaikeaa. Kyselin ja rukoilin eilen menoamme. Pyysin Jumalaa estämään sen, jos meidän ei ole tarpeen mennä. Ei niin, että tilaisuudessa olisi ollut mitään vikaa, mutta on tärkeää mennä vain sinne, minne Jumala johdattaa.

Jumala antoi minulle lepoaikaa. Iltapäivä ei ollut varsinaista lepoa, kun istuin sairaalassa imuletku kourassa, ja kuuntelin Arin raskasta hengitystä. Mutta koin syvää rauhaa, joka syvenee aina Arin vuoteen vierellä. Olin ihan oikeassa paikassa!

Ari ei paljon jaksanut reagoida, oli ihan väsynyt ja huonokuntoinen. Hänen kuumeensa kipusi lähes 39 asteeseen. Antibiootti aloitetaan tänä iltana. Hoitaja jäi soittamaan päivystävälle lääkärille, kun lähdin sairaalasta. Soitin sinne kotoa myöhemmin ja kysyin asiaa.

Odotan, mitä Jumala tekee Arin kohdalla. Luotan Jumalan sanaan. Olen valmistautunut kaikkeen. Odotan paranemista, mutta kaikki, mikä tulee Jumalalta, on hyvää. Kun lähipiirissä joku toipuu tai kuolee, masennun vähäksi aikaa. Meillä ei muutosta juuri ole näkynyt, tiemme on toisenlainen. Sitkeyttämme kasvatetaan vuodesta toiseen. On turvallista tietää, että Jumala ei tee virheitä.

Aamulla ajattelin, että nyt minulla ei ole mitään hukassa tai kadonnut. Erehdyin. Pyöränavainhan on hukkateillä. Ja kun tulin sairaalasta, huomasin, että kirja ja sudokulehti jäivät sinne. Pääkoppaani ei kerta kaikkiaan mahdu kaikki se muistettava aines, mikä pitäisi. Olisiko tyhjättävä sitä jotenkin?

Luin romaanin, jossa oli muuan puhutteleva kohta. Keski-ikäinen yksinhuoltajatytär itki halvaantuneelle isälleen monta viikkoa surujaan, ja selvisi siten elämässään eteenpäin. Isä ei kyennyt puhumaan ollenkaan. Tytär sanoo oman tyttärensä ihmettelyyn: "Isoisä ei voinut sanoa mitään. Eikä hänen tarvinnutkaan. Hän kuunteli, enkä minä tarvinnut muuta. Sitä paitsi tiesin, ettei hän olisi voinut sanoa mitään, mikä olisi saanut tuskani väistymään, vaikka olisi pystynyt puhumaankin." Ilta meren rannalla, Nicholas Sparks, s. 206.

Olen itse tullut Arin suhteen samaan johtopäätökseen. Hän on auttanut minua suunnattomasti vain olemalla. Jumala ilmoittaa sisimmässämme viisauden, kuten Raamattu sanoo. Kun toinen kuuntelee, voin oivaltaa sen. Ari on vaikuttanut elämässäni enemmän kuin kukaan muu ihminen, vaikka voisi ajatella, että hän ei tee mitään. Se on suuri erehdys.

Joku on sanonut: "Kun ihminen touhuaa, paholainen nauraa. Kun hän rukoilee, se vapisee." On siis selvää, että Arin tekemiset vapisuttavat paholaista paljon enemmän kuin minun sähläämiseni. Jumalalla on kaikki asiat tiedossaan. Kerran perillä yllätymme, kun kirjat avataan. Ansioluetteloissa voi listaykkösinä olla henkilöitä, joita emme ymmärrä arvostaa. Jumala näkee sydämeen, me luotamme usein ulkokuoreen.

Jumala pitää huolen Arista ja lapsista ja kaikista asioista. Yritän opetella pyhää huolettomuutta. Olen siinä esikouluasteella. Huomasin loppuviikolla, että Jumala ohjaa minua työssä aivan ilmeisesti: hän on pannut minut kovan eteen. Minun on pakko lakata itse yrittämästä. On vain luotettava. On otettava miesten asenne...

Taidanpa ruveta katsomaan filmiä, lempiohjelmaani "Pieni talo preerialla". Voi hyvin, arvoisa lukijani! Mennään varjeluksesta kiittäen nukkumaan ja rukoillaan kiittäen muutenkin.