Kategoriat: Ajankohtaista
Kesä jatkuu.
Yltäkylläinen päivä. Kymmeneltä olin jo Köklotissa mustikkametsässä. Yhtään ei tuullut, mutta silti saatoin poimia hihattomassa paidassa ilman, että sääsket olisivat inisseet ärsyttävästi korvan juuressa saati käsivarressa kiinni roikkuneet.
Kun pikkuämpäri täyttyi, vaihdoin Röllaxin puolelle. Istuin kivipaadella, kävin uimassa ja nautin aamiaiseni. Onkimiehiä oli sillan kupeella kalaa narraamassa. Tuntui turvalliselta uida, kun tiesi, että ihmisiä on lähistöllä. Tosin he lähtivät pois, kun kossit alkoivat tapella. Isukin auktoriteetti ei riittänyt, vaikka hän karjahteli, niin että kaiku vastasi. Enpä jäänyt heitä kaipaamaan.
Luin retkivihkoamme, joka on vuodesta 2002 ollut käytössä. Monia ihania merenrantapäiviä olemme viettäneet lasten kanssa Riiviöitten seurassa. Haloo, Riiviön väki ympäri Suomen: kaipaan niitä kesiä, kun olitte täällä! Mutta elämä menee eteenpäin, uusia köklotteja löytyy, toivottavasti, jokaiselle. On suloista, kun on hyviä muistoja. Sitä paitsi niitä voi luoda koko ajan lisää. Niin tein tänään.
Poimin vielä toisen pikkuämpärin täyteen ja kävin uudestaan uimassa Röllaxin rannassa. Maanantaina olimme Terhin kanssa siellä, mutta joku oli käynyt tässä välissä latkimassa tölkillisen kaljaa meidän rannassa. Voimat olivat kai huvenneet juomisen myötä, sillä tölkki oli jäänyt maahan könöttämään. Mikäs sen mukavampaa meikäläiselle. Tosin unohdin tölkin, kun lähdin, joten jouduin palaamaan takaisin, kun aloin kaipailla sitä.
Kummaa hutiloimista, mutta kenties tölkin unohtuminen ilmaisee, että en ole täysin paatunut rahanahneudessani. Olin kovin iloinen mustikoistani, ja tölkki jäi kakkoseksi. Vastaisuudessa täytyy keskittyä oleelliseen, ja muistaa vastuuni. Rahat valuvat läpi sormieni tätä menoa. Löperyys on loputtava, taikka joudun mieron tielle, jos tavat eivät muutu.
Nautin hiljaisuudesta meren rannassa ja metsässä. Päätin hakea Arin kotiin iltapäivällä. Niin tein. Hurautin pyörällä sairaalaan, puin Arin tuoliin, ja vartissa olimme takapihalla. Jyrki ja Maarit käväisivät, ja se oli mukava. Minä perkasin mustikoita ja kuuntelimme Arin kanssa Hilja Aaltosen kirjaa itku silmässä. Hän puhui tarinoidensa kautta väkevästi meidän tilanteeseen.
Ötökkä kai iski keskisormeeni, sillä se turposi ja on vieläkin kipeä, vähän tunnoton ja sinertävä. Tuntuu, kuin siihen olisi pumpattu ilmaa.
Seitsemän maissa työnsin Arin tuoleineen takaisin osastolle. Sää oli tänään niin kesäinen, että Ari pärjäsi t-paidalla, mikä on harvinaista. Minä puuskutin hikipäissäni, etenkin viimeinen ylämäki sairaalaan oli voimainponnistus. Nauroimme Arin kanssa, kun sanoin, että hän istuu ykkösvaunussa ja minä olen peräloosterissa.
Aikomukseni oli mennä mukaan Taiteiden yöhön kaupungille. Kun sain Arin vuoteeseen, päätin, etten menekään. Oloni oli yltäkylläisen hyvä, joten miksi pilata sitä hortoilemalla kaupungilla! Sen sijaan tein muutaman nappikukkakimpun, sillä kuivatan niitä. Innostuin vielä lähtemään vattupuskaan lähistölle, kun satuin nähdä kypsiä vadelmia tien takana.
Maalaistyttö minussa nauttii marjojen poimimisesta, vaikka lapsena se oli kiusallista puuhaa.
Nuoret tulivat juuri tuttujaan tapaamasta, ja kipaisivat saunaan. Minulla pakastin hyrisee, ja mustikat ja vadelmat pääsevät säilöön. Syksyn tuntua.
Tänään sain pari puhelinsoittoa, jotka molemmat koskivat asiaa, joka tulee vastaani Raamatusta nykyisin jatkuvasti. Totuus ja kuuliaisuus. On oltava myös itselleen rehellinen. Samasta Hilja Aaltonen puhui kirjassaan. Jumala sanoo: "Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."
Hyvää yötä jälleen, arvoisa lukijani, ja kiitos palautteesta, jota olen saanut!