24.07.2009 - Työviikko ohi, lomaa vaihteeksi

Sateista, painostavaa

Suolakääre olkavarressa, kolmatta kertaa tänään. Liekö kolmas vai neljäs päivä menossa. Puoli tuntia kerrallaan. Sittenpähän tiedän, tepsiikö tämä, kun kokeilen. Eilisen puiden kantamisen jälkeen särkyä oli enemmän. Mutta mitäs hätää tässä on, ei mitään.

Eilen siteerasin Spurgeonin ajatusta: "Monien elämän suuruus on alkanut kasvaa heidän valtavista vaikeuksistaan." Tänään löysin jatkoa tuohon. Goljatin voittaja, suuria sotia käynyt kuningas Daavid sanoo Psalmissa 86 olevansa "kurja ja köyhä". Daavidilla oli kovia kokemuksia, mutta niiden kautta hän kasvoi nöyräksi. Ulkoisesti hän saattoi olla rikas, mutta Jumalan pyhyyden edessä hän tunsi itsensä "koiranraadoksi", kuten hän siteeraa häntä takaa-ajavalle Saulille.

Saul oli vielä toistaiseksi kuningas, mutta Daavidin suuruus ilmeni voimana, jota Saul pelkäsi. Miksi hän muuten olisi haalinut 3000 valiosoturia ympäri Israelia ajamaan Daavidia takaa! Saul siis pelkäsi Daavidia, mutta Daavid pelkäsi Jumalaa!

Daavidin jumalanpelko tulee esiin siinä, että hän ei surmannut Saulia, vaikka hänen väkensä yllytti häntä siihen. Sen sijaan Daavid kumartui maahan Saulin edessä, koska tämä oli Jumalan voideltu kuningas.

Vaikka Daavidia ympäröi "roskajoukko", katkeroitunutta väkeä, Daavid ei katkeroitunut, koska hän pelkäsi ja totteli Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. Saul-parka sen sijaan etsi ihmisten suosiota, kuunteli näiden puheita ja luotti ihmisiin enemmän kuin Jumalaan.

Daavidin miehet kunnioittivat johtajaansa, kun taas Saulin miehet varmaan säälivät omaansa. Vaikka Daavidin soturit eivät ymmärtäneet tämän käytöstä suhteessa viholliseensa Sauliin, he tottelivat tätä.

Vertailukohteeksi nousi mieleeni Saulus Tarsolainen eli Paavali. Tämä sokaistui, kun Jeesus ilmestyi hänelle. Ympärillä olevat eivät tienneet, mitä Paavalille tapahtui. Uskon, että he tunsivat kuitenkin Jumalan olevan läsnä. Paavalia tuskin pidettiin säälittävänä, vaan kunnioitettiin.

Aamuhartaudessa kerrottiin, kuinka Jeesus mursi leivän ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini." Ymmärsin jotenkin tuoreesti sanoman. Jeesus hajotti leivän palasiksi, ja ikään kuin painotti opetuslapsille: "Minulle tehdään näin - muistakaa aina minua, kun nautitte ehtoollista, sillä annan murtaa itseni teidän puolestanne." Hän sanoi myös: "Minä annoin teille esikuvan."

Ehtoollinen on mysteeri, jota on vaikea käsittää. Kuitenkin sen saa ottaa vastaan ja uskoa, että minunkin tähteni Jeesus antoi itsensä. Tarvitseeko sitä sen syvemmin ymmärtää, tai voiko edes?

Olin tänä iltana ystäväperheessä kylässä. Oli ihana vaihtaa ajatuksia, erityisesti kirkkomme tilasta puhuimme paljon. Rukouksin kannoimme asioita Jumalalle. Jospa hän antaisi herätyksen vielä ja sitten palaisi, kuten on luvannut!

Pohjalainen julkaisi lähettämäni jutun tekstiin sopivan kuvan kanssa. Olen kiitollinen, ettei sitä ollut tällä kertaa "paranneltu". Lisäksi juttuni alla oli samaa aihetta sivuava Reko Kaurasen kirjoitus. Kunpa Jumala saisi puhua tämän kaupungin asukkaille! Tahdon siunata näitä ihmisiä, joiden keskellä perheemme asuu.

Sateinen, hiostava päivä kääntyy yöksi. Toivotan siis jälleen hyvää yötä Sinulle, arvoisa lukijani!