10.07.2009 - Epävarmaa varmuutta

Sateista, aurinko pilkistelee välillä

Suunnittelin lähteä Nivalaan mökille tänään. Joka toinen tunti olin menossa, joka toinen en. Nyt näyttää siltä, etten ole lopultakaan menossa. Välillä olen ärsyyntynyt päättämättömyydestäni ja toivon, että joku muu (lue Ari) päättäisi puolestani. Mutta itseni on toki tiedettävä, mitä tahdon.

Arin kotiin tulojen suhteen on sama juttu. En tahdo tietää, varaanko hänelle invataksin kahdelta, kolmelta vai neljältä. Joskus jätän päättämisen viime tinkaan, kun en osaa päättää.

Italian matkan suhteen olin myös epätietoinen pitkän aikaa. Olin menossa, mutta arvelin, mahtaako matka kuitenkaan olla minua varten. Nyt tiedän, että se totisesti oli. Kiitän Jumalaa, että tulin lähteneeksi reissuun! Mitään mahtavampaa en ole kuunani kokenut kuin tuo Rimini-retki oli.

Joskus epävarmuus on merkki, että pitää odottaa tai olla suorastaan lähtemättä matkaan. Toisinaan kuitenkin pitäisi mennä läpi esteiden vaikeuksista huolimatta. Mistä sitten tietää, mistä kulloinkin on kyse?

Aina ei tiedäkään. Joka tapauksessa jossain vaiheessa on myöhäistä enää lähteä, joten päätös on siinä. Jumalan johdatuksen näkee monesti vasta jälkeen päin. Olen lukenut, että "suuretkin" Jumalan ihmiset joutuvat kamppailemaan isojen kysymysten kanssa epävarmuudessa tehdäkö niin vai näin. Harvoin Jumala sanoo hyvin selvästi, miten toimia. Johdatus annetaan kuitenkin jokaiselle, joka rukoillen kulkee. Me saamme valita toisinaan, mitä tahdomme; Jumala ei tee valintoja puolestamme.

Mökillekin olisin saanut varmasti mennä, jos olisin tahtonut. Ei siinä mitään väärää olisi ollut. Mutta ehkä se, etten oikeastaan jaksanut lähteä, ratkaisi asian. Nukuin päiväkunet tänäänkin, mikä on todella erikoista minulle. Eilen oli sama juttu! Ehkä olen vielä matkasta väsynyt.

On asioita, jotka ovat ehdottomia: niistä ei voi tinkiä. Syntiä emme saa tehdä, jos tahdomme pitää omatuntomme puhtaana. Ehdonvallan asioita taas ovat sellaisia, jotka valitsemme mieltymyksemme mukaan. Niistä ei pidä tehdä lakia itselle tai toisille.

Joskus uskovat keksivät asioita, joilla voivat pitää itseään tai toisiaan ruodussa. Liian korkeat korot naisen kengissä voivat olla syntiä jonkun mielestä, korvakoruista puhumattakaan. Onhan näitä. Itsellänikin on paljon asioita, jotka eivät nouse Jumalan sanasta, mutta mielestäni eivät sovi minulle. Kukin valvokoon itseään. Säädyllisyys pukeutumisessa ja muussa on varmasti raamatullista: ei pidä asettaa toisia kiusaukseen oman pukeutumisen tai käytöksen takia.

Synti ei ole siinä, että sanomme syntisiä sanoja tai teemme vääriä tekoja. Ne ovat seurausta siitä, että synti asuu meissä. Synti ilmenee tekoina, sanoina ja ajatuksina. Jos joku pystyy ulkoisesti elämään siveellisesti, ajatusmaailma on jo toinen juttu. Kerran joudumme tilille Jumalan edessä ajatuksista, sanoista ja teoista, joista emme ole tehneet parannusta eläessämme. Sen takia on syytä pitää lyhyet tilivälit Jumalan kanssa ja pyytää anteeksi päivittäin syntejään, tietoisia ja tiedostamattomia.

Vasta kuolemassa vapaudumme syntisestä luonnostamme, kun saamme uuden kirkastetun ruumiin. Me teemme syntiä, koska olemme syntisiä. Sen takia Jeesus kuoli, koska me kuolemme synteihimme ilman häntä. Tarvitsemme sovittajaa, sillä emme voi pelastaa itseämme. Jumala itse valmisti vapautuksen meille Jeesuksessa, Pojassaan.

Itsessäni tunnistan ylpeyden monien asioiden takana. En tahtoisi tehdä virheitä, erehtyä tai toimia väärin, ettei minua moitittaisi. Tahtoisin olla täydellinen, ettei kukaan pääse sanomaan mitään, eikä minun tarvitsisi nöyrtyä pyytämään anteeksi. Tuollainen täydellisyyden tavoittelu on myös syntiä ja itsekeskeisyyttä. Sen sijaan minulla on lupa elää sellaisena kuin olen ja suostua nöyrtymään, kun teen väärin. Aina saan aloittaa alusta, kun tunnustan virheeni. Sama koskee tietysti jokaista ihmistä. Jos töppäilemme, joudumme vastaamaan seurauksista, vaikka saisimmekin anteeksi. Daavid menetti lapsensa syntinsä takia, tai oikeastaan montakin lastaan.

Room 8:
35. Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36. Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37. Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39. ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Tällaisia mietteitä tänään. Olen lukemassa John Beveren kirjaa Lähestykää Jumalaa, ja se on tosi vankkaa, raamatullista tekstiä. Eräs ystävä kävi rukoilemassa kanssani: kaipaan läheisempää yhteyttä Jumalaan. Sitä sain maistaa Riminin viikolla, ja minulla syttyi jano Jumalan puoleen!

Arin luona kävin pari tuntia huokailemassa. Olin uupunut ja allapäin ja rähisin turhasta. Sanoin Arille, että tulen taas huomenna räyhäämään, jos en ole lähtenyt mökille. Ari vaan nauroi tyytyväisenä! Hän taitaa rakastaa minua tappeluyrityksistäni huolimatta.

Aurinko kurkistaa pilven takaa. Niin se aina tekee ennemmin tai myöhemmin synkkyyden jälkeen. Hyvää illan jatkoa sinulle, arvoisa lukijani!