10.06.2009 - Ah, sataa!

Sade tuli iltapäivällä

Aloitin jo juttuni kertaalleen, mutta möhläsin. Epäonnistuin kuvien siirtämisessä. Jospa Jyrki saa ne tänne. Yläreunaan olisi tarkoitus laittaa v.1978 otettu kuva. Se on seurustelumme alkuajoilta. Olimme silloin nuoria! Kuva löytyi laatikosta, jonka kävin läpi eilen. Suurimman osan korteista heitin pois.

"Lukija" toivoi, että näyttäisin vauvakortit vielä lapsilleni, mutta se jäi tekemättä. Laatikosta löytyi joitakin valokuvia, jotka talletin. Äitini kirjeet säästän myös, sillä ne kertovat minulle tärkeistä asioista: kodista ja lapsuuden perheestä.

Erään ajatuksen talletin. Se on äitini onnittelukortista minulle ja Arille v.1981, kun valmistuimme ammattiin. Siinä sanotaan:
"Ystävä on kuin auton jarru: kummankin arvo selviää vasta hankalassa tilanteessa." - Aldous Huxley.

Niitä "hankalia tilanteita" on kertynyt näinä vuosina sen verran, että toinen toisemme arvo on selvinnyt minulle ja Arille. Me olemme toisillemme parasta, mitä meille on tapahtunut käyttääkseni Arin ilmaisua.

Tänään olimme Sotilassoittokunnan konserttia kuuntelemassa sairaalan puistossa, lammen rannalla. Ensimmäinen kappale oli veteraanien muistolle. Kuulimme Eldanka-järvestä sekä Kesäillan valssia ynnä muuta. Ari näytti nauttivan kaikesta, häntä itketti melkein jokainen kappale.

Arin ruoka ei ollut ehtinyt tippua, joten otin pullon sisältä mukaan ulos, ja ripustin sen yläpuolellamme roikkuvaan männyn oksaan. Onneksi menimme ajoissa paikalle, sillä kaikki istuimet täyttyivät. Meillä oli mukava rinnepaikka, jonka valitsin männyn takia!

Muistan, miten räjähtänyt Ari oli viime vuonna samaisessa tilanteessa. Aivan pois pelistä! Kiitos Jumalalle, että Hän on pitänyt tämänkin vuoden huolen Arista, niin että tämä voi nyt paremmin kuin silloin.

Tilaisuudessa ei tarjottu mitään suuhun pantavaa, joten hain itse kuppilasta kahvit sämpylöineen, ja nautimme ne Arin kanssa perinteiseen tapaan. Minä söin, Ari vain haisteli. Ari ei protestoi, mutta minä olen surullinen, ettei hän voi nauttia kahvia tai syömisiä.

Olimme ulkona vielä konsertin päätyttyä, vaikka muut hävisivät paikalta. Sadekin uhkasi. Lopulta vein Arin huoneeseensa, ja hän jäi kuuntelemaan Mooseksen kirjaa eli Raamattua siis. Katsoin, että kuuntelemista riittää yli 5 tuntia siinä levyssä.

Itse polkaisin kotiin, ja sen jälkeen alkoi odotettu sade. Itse asiassa vasta eilen Arin kanssa huomasimme rukoilla sitä. En nyt luule, että sen takia sade on odotuttanut itseään, kun ME emme ole sitä rukoilleet. Mukava oli kumminkin, kun sade tuli, ja MYÖS me olimme sitä Jumalalta pyytäneet!
Niin, enpä minä tiedä, vaikka Ari olisi rukoillut päivät pääksytysten sateen tuloa. Muista ihmisistä puhumattakaan!

Tänään yllätin itseni. Menin etsimään voidetta varpaaseeni keittiöstä. Jäin sille tielle siivoamaan kaappeja, ja intoa kesti pari tuntia. Unohdin voiteen kokonaan!

Kotiapteekkimme on ollut isossa laatikossa. Tyhjensin sieltä pois vanhat lääkkeet. Niitä löytyi pieni muovikassillinen, jonka vien apteekkiin. Jäljelle jäi vain pari voideputkea ja allergialääkkeitä! Lisäksi kirpputorille menevä kasa kasvoi eteisen nurkassa. Huomenna on kai mentävä taas Pelastusarmeijan varastoja täydentämään. Toivon, ettei mukaani tartu vastaavasti jotain takaisin päin.

Muutto on kuin pieni kuolema. On jätettävä taakse entinen rakas koti. Uusi asunto ei tunnu heti kodilta. Sen takia minusta on tärkeää, että voin tehdä muuton rauhassa. Aina se ei ole mahdollista. Minua riisutaan vanhasta, luovutan pois entistä saadakseni tilalle uutta.

"Varjele pahalta äkkikuolemalta", vanha kirkkorukous, pitää saman ajatuksen sisällään. Ihmisen on luovuttava elämästä, kun hän siirtyy rajan toiselle puolelle. Elämän ja kuoleman välillä on "riisuutumishuone". Kukaan ei voi viedä mitään mukanaan rajan taka. Kaikki riisutaan pois ennen sitä.

On hyvä, jos ihminen saa lähteä, kun on valmis. Aikaa on riittävästi Jumalan näkökulmasta. Jos me saisimme valita lähtöajan, sopivaa aikaa ei varmaan löytyisi. Aina olisi jotain vielä tekemättä.

Sairaudet ja lähdöt ovat myös "harjoituskuolemia". Niissä opetellaan luopumista. Meille selviää, mikä on luovuttamatonta kohdallani.
"Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois", sanoi Jeesus.

Olenko minä valinnut hyvän osan? Oletko sinä? "Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki", sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle: "Kristuksen sisällinen tunteminen."

Tämä elämä on aikaa harjoitella lähtöä. Saan pakata ja purkaa tavaroitani. Toivon ja rukoilen, että muassani on aina se tärkein, Herra Jeesus Kristus. "Jos sinun kasvosi eivät käy meidän edellämme, me emme tahdo lähteä tästä paikasta pois", sanoi Mooses Jumalalle. Niin minäkin olen usein sanonut, ja sanon edelleen. Tahdon vaeltaa Hänen jalanjäljissään. Aikaa on riittävästi kaikkeen tarpeelliseen, jos viivyn Jumalan neuvottelussa päivittäin. Herra siihen armon antakoon, sillä itse en siihen kykene, halua enkä viitsi.

Nyt on aika mennä hakemaan saunapuita ja sytyttää tulet, kun Tero tulee harkoista. Kiva yllätys, kun äiti on lämmittänyt saunan!

jk. Olin tänä iltana erään ystäväni kanssa kahvilassa. Juttelimme sen jälkeen pari tuntia pöydän ääressä ja autossa vielä rukoilimme. Oli hyvä kohtaaminen. Jeesus oli kanssamme.