08.05.2009 - Pyykkien liehuntaa, kevätmieltä

Ilta on tullut Luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.

Katselen pyykkien leikkejä narulla. Paidat liehuvat iloisesti iltatuulessa. Tänään oli kesäinen olo: aurinko paistoi minkä ehti, ja tuuli olisi heilutellut hameenhelmoja, jos olisi ollut hame yllä.

Olen leikannut lasteni ja Arin tukat niin kauan kuin itse kenellekin on kelvannut minun keritsemisjälkeni. Aamulla tein itselleni saksilla uuden kampauksen ja äskettäin pihakuusi sai uuden ilmeen. Koikuin pyörätuoliluiskan aidalla ja nyystin puuta pienemmäksi. Katuharja oli sopiva apuväline: sillä sain kiskotuksi latvoja niin lähelle, että pääsin oksaan kiinni. Sitten vain typistelin ja nypistelin sieltä, täältä. Käteni ovat nyt hiertymillä ja naarmuilla. Hansikkaitahan en tietysti käyttänyt, se on selvä. Eihän niitä ole kuin korillinen eteisessä sitä varten.

Muistat kenties, että pari kuukautta sitten tein niitä "pakoPauloja": omat kasvoni jonkun toisen hahmoon. Nyt minulla ei ole mitään ajatusta tehdä sellaisia! Olen mieluiten minä itse. Tämä talvi on ollut monella tavalla vaikea, ja tuo oli jokin äärimmäinen keino selvitä. Olen kiitollinen Jumalalle monista tavoista, joilla Hän on auttanut minua pääsemään eteenpäin.

Nyt kakku palaa uuniin... jatkan vielä tänä iltana.

Kakku uunista, pitsa tilalle.

Kävin Arin luona illansuussa. Hän voi keskimääräisesti. Olin tunnin verran; rukoilimme ja kerroin kuulumisia. Ari sai rukousvastauksia: Petrin selkä paremmassa kunnossa, Terhi on saanut alansa työpaikan kesäksi, Tero on päässyt maajoukkueeseen, Jyrki ja Maarit tulevat loppukuussa käymään. Tietysti minulla oli myös marmattamisasioita riittämiin, valitettavasti. Mutta Ari on kärsivällinen kuuntelija.

Minulla on odottava olo. En ole siis raskaana (hahaahahah!), vaan tuntuu, kuin jotain uutta olisi puhkeamassa esiin. Lieneekö se pelkkää kevättä, kun joka paikasta pukkaa uutta lehteä. Ja oi, nyt juuri siili piipertää takapihalla! Se tuli leikkimökin alta ja viiletti aika vauhtia aidan raosta naapurin puolelle.

Pelakuita on useita eri ikkunoillani kasvattamassa lehtiä. Toiveikkaana yritän saada ne kukkimaan ennen syksyä. Ne ovat parhaimmillaan yleensä juuri, kun pakkaset iskevät ja ne on raahattava kellariin talvisäilöön.

Mutta nyt nautin pyykeistä narulla. pitsan tuoksusta, syreenien aukenevista silmuista takapihalla. Laskevan auringon valo heijastuu vielä naapurin seinään (ilmeisesti lokit päättivätkin asuttaa jonkin muun paikan kuin naapurin savupiipun, sillä niitä ei ole näkynyt enää. Sen sijaan naakkojen päät nakottavat toisesta piipusta päivittäin).

Laulujen laulussa sanotaan:
" ... talvi on väistynyt, sateet ovat menneet menojaan.
Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme."

Aamuisin tosiaan kyyhkynen kujertelee, kun avaan ikkunan herättyäni. Nyt on aika hakea pyykit sisään, pitsa ulos uunista, ja siirtyä sohvalle Raamatun ja muun lukemisen pariin.

Hyvää viikonloppua sinulle, lukijani!