06.04.2009 - Hiljaisen viikon maanantai

Lunta satelee hiljakseen

Eilinen päivä meni kuin unessa. Olen vähän kuin toisen asialla, kuten tavataan sanoa silloin, kun ei ole oma itsensä. Aika kuluu, tehtävät toimitetaan joten kuten, mutta itse ei ole täysin selvillä, mitä tapahtuu. Sellainen olo minulla on jossain määrin.

Nukkuvat opetuslapset ovat olleet mielessäni. Mielelläni osoitan moittivalla sormella opetuslapsiparkoja, jotka nukkuivat, kun Jeesus pyysi heitä valvomaan ja rukoilemaan. Ehkä tuo on tullut mieleeni siitä syystä, että itse olen koko ajan vain väsynyt. Ja tuota huomiota seuraa syyllisyys: aina minä ruikutan, vaikka ei ole mitään todellista syytä.

Pitäisi käsitellä menneisyys, jos mahdollista, niin ettei sieltä nousisi asioita, jotka vaikuttavat niin kovin tähän päivään. Itse olen saanut joskus kuulla tuosta valittamisesta, ruikutuksesta. Olin yrittänyt saada apua väsymykseeni, mutta sitä ei kuultu. Viimein kuulin valittaneeni jatkuvasti.

Nyt minua inhottaa oma valittamiseni. Toinen vaihtoehto on tietysti ottaa ylipirteä ote kaikkeen. Yleensä teen niin, mutta joskus en jaksa.

Esimerkiksi eilen en jaksanut. Vaihtoehtona oli mennä Arin kanssa aamukirkkoon tai iltapäivällä seuroihin. Koin aamukirkon liian vaativana: liikaa ihmisiä, jotka eivät ole nähneet Aria. Sen johdosta seuraa kummastusta ja ihmettelyä, ja minun vastaukseni sellaiseen on "me-selviämme-kyllä-ilmeet-ja-otteet". Liikaa pirteänä olemista sen takia, että muut ihmiset kestävät kohdata meitä. En jaksa.

Kirjoitan näistä itseäni ärsyttävistä asioista sen takia, että itse en jaksa lukea elämän kohtaloista, jotka ovat täynnä onnistumista. Yritän aina sellaisista etsiä rivien välistä väsymistä, pettymistä, epäonnistumista. Jos en sellaista löydä, tiedän, että tuo ihminen ei ole rehellinen. Tai hän haluaa kertoa vain hauskat asiat.

Tietysti voi olla niin, että kertomalla vain onnistumisista ja hyvistä asiosta, ikävät väistyvät. Raamatussakin kehotetaan ajattelemaan sitä, mikä hyvä on, ja pitämään se hyvä. Samoin tulee ajatella asiat parhain päin ja katsoa valoon ja luottaa.

Väitän, että luottamus ja usko syntyy siitä, että kohtaa myös epäonnistumiset, eikä uskottele kaiken vain olevan hyvin. Menestysteologia lienee juuri sitä, että uskotellaan, että jos uskon saavani uuden auton, saan sen. Tai kun uskon, että olen terve, olen terve, vaikka kaikki näkevät, ettei se ole totta.

Terve usko ja luottamus Jumalaan perustuu Jumalan sanaan. Sen pohjalta voin uskoa ja luottaa. Minun ei tarvitse valehdella itselleni, vaan voin kohdata totuuden. Totuus minusta on se, että olen vihoviimeinen ruikuttaja ja marisija, joka ällötän itseänikin. Jospa tunnistamalla ja tunnustamalla tämän voin nähdä myös myönteiset asiat selvemmin. Ja tällaisena marisijanakin Jumala rakastaa ja kestää minua, vaikka ihmiset eivät jaksaisikaan.

Eilen luin ihanan jutun Wilkinsonin Parhaassa seurassa -kirjasta. Hän sanoo:
"Myönteinen asenne merkitsee eri asioita jokaisen kohdalla, mutta yksi yksinkertainen määritelmä on se, että kadottaessaan saa ja kärsimyksen voi muuttaa luovuudeksi."

Ai, kun tuo lohdutti minua! Olenhan tehnyt viime aikoina pähkähulluja kuvia sijoittamalla oman naamani erilaisiin kuviin. Se on antanut minulle paljon iloa! Tuo touhu pohjautuu tarpeeseen paeta omaa väsymystä. Jumala antaa keinoja selvitä, on vain löydettävä ne.

Spurgeon sanoo Cowmanin Virtoja erämaassa -kirjassa tänään:

"Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu", Hab 2:1.
`Meidän kuuluu odottaa apua Jumalalta, eikä apua tule, ellemme seiso vartiopaikallamme sitä tähystämässä. Ellemme saa voimaa ja varjelusta Häneltä, se johtuu siitä, että emme ole pysyneet paikoillamme Hänen tullessaan sitä antamaan.- - Et saa sadevettä, ellet vie ämpäriä ulos sateen aikana.- - Vähän saa se, joka ei ole jaksanut pysyä hereillä siihen asti, kun apu tulee. Tarkkaa, mitä Jumala puhuu sinulle elämäsi vaiheissa!`

Tämän kaiken voisi sanoa kai lyhyesti: VALVOKAA SIIS, KOSKA ETTE TIEDÄ, MINÄ HETKENÄ HERRANNE TULEE. Matt 24:42

Toivotan sinulle, arvoisa lukijani, rauhallista aikaa hiljaiseen viikkoon pysähtyä Herramme sanoja ja kärsimystä miettimään. Sitä toivon itsellenikin.