19.03.2009 - Jälleen hieno päivä

Kylmä viima postilaatikolla käydessä, sanoi Tero, mutta aurinko levittää valoaan

Kylläpä olenkin nauttinut aamuista, kun ei ole tarvinnut mennä aamuhoitoon! Olen ollut terveellä tavalla väsynyt. No, toisaalta oma syyni väsymykseen on se, että olen lukenut myöhään. Mutta töissäkin on ollut kovasti hälyä ja levottomuutta.

On todella ikävä, kun joka päivä joku lapsista kysyy välipalalla: "Onko pakko syödä, onko pakko ottaa tuota?" Joskus vielä taitaa koitaa se päivä, että kyselevät, olisiko jotain syömistä. Kenties se on jo lähelläkin se päivä.

Helppo elämä ei ole hyväksi. Tulee mieleeni kuvaus kasvista, joka kukoisti kovassa tuulessa tunturin laella, ja oli kauniin värinen. Sama kasvi alhaalla laakson suojassa ja kosteudessa oli väritön ja ruma.

Me nykyihmiset Suomessa, suuri osa meistä, olemme hyvinvointimme pilaamia. Mikään ei riitä, kelpaa eikä tuo iloa ja onnea. Marina ja valitus kuuluu kaikesta.

Ei ole lasten vika, että kaikkea on liikaa. Voisivatkohan vanhemmat pysähtyä miettimään, mikä olisi tärkeää elämässä? Valitettavasti me kukaan emme pysähdy muuta kuin pakon edessä. Kun vaikeudet, sairaudet, loppuun palaminen tai muu pysäyttää, on aikaa miettiä, jos sitten jaksaa ja ehtii enää. Sitä ennen menemme tukka suorana.

Kristityn on kautta aikojen erottanut siitä, että hän eroaa muista. Aabraham, josta Chambers kirjoittaa Parhaani Hänelle -kirjassaan tänään, lähti maastaan, suvustaan ja ystäviensä luota.

Tämän päivän kristityillä erottautuminen näkyy myös eri asioissa. "Älkää istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat", sanotaan psalmissa. Emme voi elää erossa maailmasta, mutta meidän ei saa mukautua sen tapoihin. "Viini on viisasten juoma", ei tarkoita sitä, että jokainen viiniä latkiva on viisas ja juo sen tähden, että on viisas. Jos on viisas, ei juo lainkaan, jos se saattaa jonkun toisen kiusaukseen. Ja jos juokin, tietää, mikä on sopivaa.

Itse en pidä viineistä tai muista, joten en yleensä juo mitään alkoholipitoista. Joskus vaikeina aikoina ajattelin, että on hyvä, ettei kotona ole mitään alkoholia, sillä siinä tilanteessa olisin kietaissut kaiken kitaani. Tai ainakin ajattelin niin; en tiedä, miten olisin toiminut. Itku Jumalan edessä on paljon tehokkaampi "lääke" ja vapautuminen pahasta olosta kuin vaikkapa juominen.

Moni on mielestään kristitty, vaikka elää kuten maailman ihmiset ainakin. Niin minäkin luulin ennen kuin Jumala pelasti minut pimeydestä valkeuteen ja sain omistaa kaiken, minkä Jumala oli jo kasteessa minulle lahjoittanut. Lahja oli jo minulla, se vain odotti avaamistaan. Uskon avulla se aukeni, sillä Jeesus rukoilee taivaassa kaikkien omiensa puolesta, niidenkin, jotka on kasteessa otettu Hänen omikseen. Koko sisältö on nyt minun: saan elää uskossa Jeesukseen ja uskoa syntini anteeksi Jeesuksen tähden. Pyhä Henki iloitsee minussa Jeesuksesta.

On tärkeää tietää, mihin uskoo. Mutta kun sen tietää, en näe tärkeänä keskittyä pikkuasioihin. En sano, että kaste tai muut opilliset asiat ovat "pikkuasioita". Tarkoitan, että ei pidä jäädä opin alkeisiin vaan on mentävä eteenpäin.

Jos ajattelen suurta Jumalaa ja kansakuntia kuin vesipisara sangon uurteessa, kuten Raamattu sanoo, niin oleellista on Jumala armo, jonka ihminen saa omistaa uskossa. Kun vainot alkavat tai elämä maapallolla käy monin tavoin ahtaammaksi, ei ole aikaa keskittyä kehällisiin asioihin. Silloin on tärkeää se, että synnit saa uskoa anteeksi ja nojata koko painollaan Jeesuksen täytettyyn työhön ristillä. Se kestää, kantaa ja vie perille.

Seison siis Jumalan sanalla. Rukoilen, että Jumala armossaan pitää minut nälkäisenä omalle Sanalleen, etten veltostu ja laiskistu, vaan vaellan uskollisesti Hänen perässään. Sitä palvelijalta kysytään, että hän on uskollinen ja tekee sen, mitä Isäntä odottaa. Jumala antakoon meille jokaiselle sen armon, sillä omin voimin emme matkaa voi tehdä. Kaikki olemme syntisiä, mutta olemmeko armahdettuja, sen kukin tietää, sillä Pyhä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, olemmeko Jumalan lapsia vai emme.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Kakkoskirjani suhteen minulla on olo kuin talonrakentajalla: lautakasa ja sementtisäkkejä on läjä edessäni. On muutakin rekvisiittaa, tonttikin on. Mutta piirustukset puuttuvat! En tiedä, millainen rakennus minun pitäisi rakentaa.

Niinpä jään odottamaan näkyä, taivaallisia piirustuksia. On turha alkaa rakentaa oman mielikuvitukseni mukaan mitä sattuu. Tarvitsen näkyä, piirustusta siitä, mitä on tarkoitus saada aikaan. Esirukoukset eivät ole pahasta!

Eilen aamulla lorvin niin kauan, että sain vanteet soikeana kiitää pyörällä työpaikalle. Kun jätin pyörän seinän vierellä, eräs lapsukaisistani tuli siihen ja sanoi: "Jeesus kyllä vartioi sun pyörää!" Pyhäkoulussa lapset rukoilivat Isä meidän isoon ääneen. Virsiä veisattiin (Jumala loi; Läpi lukkojenkin, Herra Jeesus tulla voi; Psalmi 23). Isä meidän -jälkeen lapset halusivat innokkaasti rukoilla perheittensä puolesta. Kysyin, haluaako joku rukoilla Ullan puolesta. Pieni tyttö rukoili: "Siunaa Jeesus sitä Ullaa, että se oppii sitä japanin kieltä, vaikka se kyllä varmasti osaakin jo ihan hyvin, mutta auta sitä, että se oppii sitä paremmin. Aamen." Joku lapsista sanoi: "Älä taas puhu siitä Daavidista!" En puhunutkaan, vaikka sivusinkin asiaa. Kerroin paimenesta, jonka yksi lampaista karkasi, mutta Paimen pelasti sen tuholta. Näytin lasten raamatun kuvaa. Luin Matt 18 luvusta tuon saman kohdan, kolme jaetta muistaakseni.

Töiden jälkeen kävin avannolla, sitten kotona syömässä ja illan olin sairaalassa Arin luona. Aika perinteiset kuviot.

Tänään yritän ryhdistäytyä ja mennä uimaan ennen töiden alkua. Saa nähdä, saanko hinattua itseni ajoissa liikkeelle ;)

Siunausta päivääsi, hyvä lukijani!

jk. Onnistuin käymään avannolla ennen töihin menoa. Päivä oli väsyttävä, mutta Jumalan avulla saimme Arin kanssa voiton vihollisen metkuista ja Jeesuksen veren suojassa menemme eteenpäin.