19.02.2009 - Talviloma häämöttää

-13 astetta tänä aamuna

Eilen ponkaisin jo tottuneesti merenlahden poikki. En edes etsinyt toisten jälkiä, vaan menin mistä halusin. Näin me totumme elämämme maisemiin, niin että jonkin aikaa sairaalamaailmassa seikkailtuamme, emme enää ole ihan hukassa. Tosin em. paikka ei ole mikään normaalitila, joten ei siihen ihan totu koskaan, ainakaan potilaan tai omaisen asemasta katsottuna. Hoitoala on sitten erikseen, kuten mihin tahansa työhön tulee omat rutiininsa.

Itselläni on kai kutsumus hiihdellä uusia uria. Olen siis uraputkinainen, vähän eri merkityksessä kuin yleensä ajatellaan! Nämä uraputket ovat Jumalan avaamia johdatuksia, eikä niihin yksin uskaltautuisikaaan.

Taidan kirjoittaa nyt vähän hämyisesti, joten siirryn tavallisiin uomiin. Arin verikokeet osoittivat eilen parempaa, mutta huomaan, etten saa tuudittautua mihinkään kuvitelmiin. On elettävä hetkessä. Minun pitäisi oppia kiittämään joka tilassa.

Haluaisin kai varman päälle -elämää. Siihen ihminen kai yleensä pyrkii: sen takia moni haluaisi oman talon, että kukaan ei määräile, vaan ihminen saisi elää oman tahtomme mukaan.

Tiettyyn rajaan asti se toimii. Tarvitsemme rutiineja, asioita, jotka eivät muutu. Kuitenkaan elämämme ei ole omissa käsissämme. Minuun teki suuren vaikutuksen kerran kirja, jonka nimi on Yksin (Wiebe). Muistan kirjasta sen, että naisen puoliso kuoli, ja hän ei ollut varautunut siihen mitenkään.

Onhan kuolema sellainen, ettei siihen pysty varautumaan sen lopullisuuden takia. Toisaalta pystyy, toisaalta ei. Se on yllätys kuitenkin. Kuolemaakin yritetään nykyisin tosin määräillä: halutaan tappaa ihmiset, joista ei ole hyötyä ihmisten mielestä. Tuottavat ja hyödylliset ihmiset saavat muka vain elää.

Taivaassa taitaa tulla yllätyksiä, saati sitten helvetissä, jonne moni ihminen valitsee mennä sen takia, ettei valitse Jeesusta, luulee pärjäävänsä omilla hyvillä teoillaan. Sellaista lööperiä kuulee tämän tästä.

Muutama päivä sitten jossain tekstipalstalla, joita en yleensä lue, koska ne ovat niin typeriä, joku kirjoitti: "Taivaaseen pääsevät lopulta kaikki. Kyllä Jumala lopulta päästää sinne kaikki, turha pelotella helvetillä." Tuollainen puhe on täydellistä itsepetosta. Jumalan vastustaja nauraa tuollaisille tyhmyreille, jotka uskovat valheen. Helvetti on totta, ja maanpäälliset helvetit ovat sen rinnalla vain varjo siitä.

Vastaavasti ilo Herrassa, jota koemme maan päällä, on joskus niin valtava, että tuntuu, etten kestä enempää, vaan pakahdun. Taivaassa riemu on ihan toista luokkaa, emmekä osaa kuvitella sitä, koska sitten ei ole syntiä, pelkoa, itkua, surua eikä mitään pahaa. Raamattu kertoo kaikesta tuosta. Oman mielikuvituksemme tuotteet voimme pistää sivuun, ja lukea kaikesta Jumalan sanasta, joka kertoo totuuden.

Lähdin taas kirjoittelemaan ihan eri asioista kuin olin luullut. No, tänään tuli tällaisia ajatuksia. Odotan ystävääni kylään koiransa kanssa. Viimeksi Tahvo-koira ei viihtynyt meillä vaan ulisi, niin että vierailu jäi lyhyeksi. Katsotaan miten tänään käy.

Päivän teksti puhuu minulle tutusta aiheesta.
"Rakas lapseni, ihmetyttävätkö sinua elämässäsi toinen toistaan seuraavat koettelemukset? Katsopas viinitarhaa ja opi siitä! Puutarhuri lopettaa puhdistamisen, leikkaamisen, karhitsemisen, kypsien hedelmien korjaamisen sitten, kun hän lakkaa odottamasta enää mitään satoa sinä vuonna.- - Ehtona vaikeuksista ja koettelemuksista vapautumiseen on hyödyttömyys. Toivotko siis minun lopettavan elämäsi puhdistamisen? Jätänkö sinut siis rauhaan?" - Homer-Dison kirjassa Virtoja erämaassa.

Ehkäpä nuo ovat sinunkin ajatuksiasi!? Jumala sinua auttakoon tänäänkin.

Sain yöllä viestin ystävältäni, joka oli joutunut lähtemään sairaalaan ahdistuksensa takia tai kenties unettomuuden tähden. Herra johdattaa hänet usein osastolle, mutta aina Hän käyttää ystävääni lohduttamaan ja rukoilemaan toisten potilaiden puolesta. Raskas tehtävä, josta Herra itse maksaa ystävälleni palkan taivaassa kerran.

Tänään työhön, avannolle, sairaalaan ja kotiin. Jos Herra suo.