17.02.2009 - Heleä helmikuu jatkuu peitsien kilinässä

Pakkasta 20 astetta Vaasassa, talven ennätys

Eräs asia huolestutti minua kovasti tänä aamuna, liittyy erään lapsemme tilanteeseen. Tein oivalluksen, kun rukoilin asian puolesta. Ymmärsin, kuka nyrkittää, ja päätin, että ehei, emme heitä pyyhettä kehään, vaan käymme rukoustaisteluun.

Nimittäin on olemassa lainalaisuuksia. Yksi niistä on se, että jos teet hengellistä työtä, joku heittää oksia polullesi koko ajan, että kompastuisit. Eikö Jumalan pitäisi siunata ja auttaa päinvastoin, jos joku "uhrautuu" tekemään hänen työtään?

Niin Jumala tekeekin. Hän kuitenkin sallii sen, että hänen palvelijoitaan kampitetaan ja siihen on syykin: vastustus lisää ja vahvistaa uskoa, vaikka luulemme toisin. Sitä paitsi vastustus voi olla merkki siitä, että suuntamme on oikea. Vanhat ja viisaat sanovat, että jos sanot olevasi kristitty, mutta et koskaan koe vastustusta työssäsi, sinun tulee epäillä, oletko ensinkään taivastiellä.

Jeesus jos kuka koki vainoa, ahdinkoa ja vihamielisyyttä, vaikka hän teki pelkästään hyvää ja kertoi totuuden. Sitä ihmiset eivät halunneet kuulla, ja jonkun puhtaus ja hyvyys ärsyttää meitä, jos itse olemme likaisia, emmekä tahdo puhdistautua.

Sekin on ihmeellinen juttu, että vihollinen todellakin piiloutuu niin ettemme huomaa häntä. Etsimme syytä ahdinkoomme itsestämme, naapuristamme, Jumalasta tai ties kenestä. Ihmettelemme, mitä tapahtuu, kunnes Jumala armossaan jossain vaiheessa johdattaa katseemme sylttytehtaan suuntaan!

Rukouksemme voi olla siihen asti ahdistusta ja pelkoa, mitä on tekeillä. Kun sitten oivallamme, että saatana käy kuin kiljuva jalopeura nielläkseen meidät, heräämme(toivottavasti) taistelemaan sitä vastaan. Tässä sodassa ei auta oma voima eikä ihmisen viisaus. Siinä auttaa vain rukous Jeesuksen nimessä.

"Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
Kaikessa ottakaa uskon kilpi, johon voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet. Ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja hengen miekka, joka on Jumalan Sana.
Ja tehkää tämä kaikin rukouksin ja anomisin, rukoillen joka aika hengessä, ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta, ja minunkin puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat julistaakseni rohkeasti evankeliumia." Ef 6.

Tähän tapaan on syytä rukoilla päivittäin.

Minua kauhistuttavat kaikenlaiset noitajutut ja pelleilyt piruista. Ihmiset leikittelevät noilla asioilla silloin, kun eivät tunne Jumalaa eivätkä hänen vastustajaansa. Vihollista ei kannata aliarvioida. Sen juonet ovat moninaiset, ja ne on syytä tunnistaa, että voisi välttää ansat. Se tahtoo kadottaa ihmisen pois Jumalan luota pimeyteen.

Jos olemme Jeesuksen omia, meidän ei tarvitse pelätä vihollista, sillä Jumala suojelee niitä, jotka uskovat Jeesukseen. Mutta meidän ei tule kuvitella hetkeäkään omassa voimassamme voivan vastustaa tai voittaa sitä.

Raamatussa sanotaan, että onnellinen se ihminen, joka on aina aralla tunnolla. Miten voimme olla aralla tunnolla? Jumalan armoa se on. Jumalan sanaa lukemalla ja rukoilemalla Jumala osoittaa mitä tekoa olemme, ja johdattaa Jeesuksen ristin luo. Siinä on turvapaikkamme.

Oma Raamatun lukumme ja rukouksemme ei kuitenkaan ole pelastuksemme tai ansiomme, vaan se on kasvattaja Kristukseen, kuten Kerttu Salmela sanoi oppineensa 98 vuotiaana. Hän oli siihen mennessä ollut uskossa melkein sata vuotta. Nämä asiat ovat niin yksinkertaisia ja samalla niin vaikeita syntisen ihmisen käsittää.

Toinen toistamme rohkaisemalla ja rukoilemalla toistemme puolestamme me saamme jatkaa matkaamme. Herra siunatkoon päiväsi!