16.02.2009 - Helmikuu puolessa ja ylikin

-14 astetta aamulla, lunta kaunailee(=satelee hiljakseen)

Olipa taas viikonloppu! Ne ovat olleet aika rajuja viime aikoina, mutta eri lailla kuin joku voisi luulla. Huumaa on, mutta ei viinanhöyryjä tai baarissa heilumista.

Joka tapauksessa pääni menee pyörälle helposti, ja nytkin se on kuin Haminan kaupunki. Eilisen päivän vietin sairaalassa. Kävin pari kertaa kotona välillä hetken, ja menin taas takaisin Arin luo.

Ohjaako Jumala näin sen takia, että viettäisin aikaani enemmän Arin kanssa? Esitän eilisen päivämme vertauskuvallisesti. Kuin olisimme juosseet tulen läpi keitaalle. Olimme koko päivän kuin Herran kukkarossa.

Olihan Ari kylmän hien vallassa välillä, mutta ei hänellä mitään hätää ollut. Mielestäni keuhkoissa ei ole erityistä vikaa nyt, mutta voin olla väärässä. Kuumetta oli aamusta iltapäivään. Illan Ari oli virkeä ja pirteä, jos niin voisi asian ilmaista.

Tuntui, että Jumalalla oli asiaa. Katsoimme iltapäivällä monta hyvää ohjelmaa tv 7:sta. Jonkun puhujan kautta sain sanan: tämä ei enää toistu, nyt riittää. Mietin, ymmärsinkö oikein. Pyysin Jumalaa vahvistamaan asian.

Tänä aamuna luin hartauskirjasta(Virtoja erämaassa):
"...JOS MINÄ OLENKIN VAIVANNUT SINUA, EN MINÄ SINUA ENÄÄ VAIVAA." Naah 1:12
`Vaivoillakin on rajansa. Jumala lähettää ne ja siirtää ne pois. Huokailetko kysellen: "Voi, milloin tämä loppuu?" Odota hiljaa ja kestä kärsivällisesti siihen asti, kun Isä vetää vitsansa pois! Hän tekee sen heti, kun se on toteuttanut tarkoituksensa.`

Aika näyttää, oliko tuo Jumalan puhetta. Olen joka tapauksessa hyvin rohkaistunut ja iloinen. Juttelin Arin kanssa eilen kärsimyksestä. Luin hänelle veli Anreaan kirjaa, jossa tämä kertoo Nehemiasta ja soveltaa meidän elämäämme Raamatun opetusta. Se oli puhetta meille. Saimme näyllemme vahvistusta.

Arilla tuntuu olevan sama mieli kuin minulla: kärsimykset ja koettelemukset ovat eräänlaisia keitaita. Ne ovat siitä kummallisia, että missään tapauksessa emme tahtoisi raskaita asioita elämäämme, mutta kun Jumala sallii niitä meille, ja otamme ne hänen kädestään, ne muuttuvat siunauksiksi. Onkin yllättäen täysi lepo ja rauha. Ja se on syvempi kuin tavallisen arkemme keskellä. Jumalalla on kyky ja voima toimia näin.

Olisi jälleen kiva sanoa, että olin kuin viilipytty eilisen päivän, täynnä lepoa ja rauhaa. Valitettavasti huomasin illalla, että olen pumpannut rauhoittavia "lääkkeitä" koko päivän kitaani: suklaata, kahvia ja muuta moskaa. Illalla oli olo kuin kinkerilampaalla, jälleen kerran. Joku lakkaa syömästä kokonaan, kun tulee tiukka paikka. Minulle on tullut niin tiukka paikka vain kerran, kun olin oksennustaudissa v. 1979.

Olen siis vain ihminen. En yli-ihminen ensinkään. Ja tänä aamuna olen kärsinyt päänsärystä, vaikka sain unen jo kymmeneltä illalla.

Soitin varhain sairaalaan. Arin yö on mennyt rauhallisesti, ei lämpöä, ei yletöntä limaisuutta. Verikokeet on otettu varmaan ja menen sairaalaan kautta töihin. Haluan kuulla, mitä lääkäri on päättänyt Arin suhteen. Jatketaanko antibioottia, joka aloitettiin heti eilen, vai mitä verikokeet näyttävät.

On tämä meidän elämän mielenkiintoista. Kuin seikkailua. Parasta tässä on se, että minulla on minulle paras ja rakkain matkakumppani, Ari, jonka kanssa meillä on yhteinen näky, luottamus ja rakkaus toisiimme. Uskollisuus on hyvin tärkeää liitossa. Siitä vahvistuksena teille, hyvät lukijani, erään facebook-kaverini, Make Etsijän, tarina, josta otan katkelman hänen luvallaan:

"Olen myöskin uskovana miehenä epäonnistunut avioliitossani 15 avioliittovuoteni jälkeen viitisen vuotta
sitten ja se on todella vaikea paikka. Minulla ei ole mitään millä voisin itseäni puolustaa,ei mitään.
Rakastuin työkaveriini,petin vaimoani ja lopulta jätin hänet,menin uusiin naimisiin.
Se on niin kamala synti että en vieläkään ole vapautunut kaikesta syyllisyydestä. Ja monen mielestä,itsenikin mielestä,minun ei kuulukkaan vapautua. Tekoni seuraa minua hautaan saakka,oloni on kuin murhamiehellä.
Jos olisin silloin tiennyt mihin ryhdyn,en olisi koskaan lähtenyt tuolle aviorikostielle. Se syyllisyys
mikä seurasi tästä,se on jotain mitä ei pysty sanoin kuvaamaan. Hetken jo ajattelin että
parempi kun olisin saanut kuoleman tuomion niinkuin vanhassa testamentissa Jumala sen tuomitsee.
Olisin voinut sovittaa pahan tekoni.
Meillä oli ex vaimon kanssa ollut jo pitkään läheisyyden puute,kaksi aikuista ihmistä asui samassa osoitteessa,mutta se ei ole mikään selitys tai puolustus. Nyt ymmärrän että asiat olisivat voineet korjautua jos olisimme hakeneet apua ja rukoilleet Jumalaa."

Ottakaamme siis Maken sanat muistutuksena siitä, että ihminen on heikko ja tarvitsee Jumalaa. Lankeemukset saa anteeksi Jumalalta, kun niitä katuu ja pyytää anteeksi. Mutta joudumme maksamaan joskus kovan hinnan tekojemme seurauksista.

Jumalan ja uskovien ystävien esirukousten avulla, sekä rehellisen ja avoimen mielen kanssa voimme selvitä paremmin lankeamatta, mutta sittenkin kaikki on Jumalan armoa. En osaa kyllin kiittää uskollisista ystävistä ja esirukoilijoista. He ovat Jumalan lahja.

Toivotan siunausta ja Jumalan hoitoa sinulle, lukijani tänään, sekä uskollisuutta avioliitossa, jos olet naimisissa. Sitoutuminen Jumalan kasvojen edessä takaa sen, että liittoa on takaamassa kolmas, joka lopulta on ainoa kestävä säie liitossa. Tämä on oma kokemukseni.