13.02.2009 - Varhain perjantaina

Yö, aamu ei vielä sarasta

Nukuin pari tuntia, mutta heräsin ahdistaviin ajatuksiin. Nousin rukoilemaan. Kannoin kaikki itseäni piirittävät asiat Jumalan käsiin, ja yritin ruveta nukkumaan.

Ei siitä mitään tullut, joten tulin olohuoneeseen vakiopaikalleni peitto kainalossa lukemaan päivän tekstit. Sain jälleen vastauksia tämän päivän tilanteeseen.

Laitoin tietokoneen päälle ja kirjoitin saamani viestin facebookin sivulle, sillä sain Sanan sinne kirjoitettavaksi. Lukee ja ottaa vaarin ken tahtoo. Jaan Sanan myös Sinulle.

Se tuli Johanneksen 6. luvusta. Jeesus puhuu opetuslapsilleen. Sanoma on yksinkertainen. "Minä olen elämän leipä. Joka tulee luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei koskaan ole janoissaan." Itselleni aukesi tuo Sana, kun Pyhä Henki teki sen eläväksi. "Jos te tietäisitte..." Mehän tiedämme, jos vain uskomme: Jeesus on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Vain Hän antaa meille elämän.

Jeesuksen aikanakin ihmiset menivät pois loukkaantuneina hänen luotaan. Eikö Jeesuksella muka ollut parempaa annettavaa, kuin väittää, että Hän on leipä, jota ihmiset voivat syödä? Jeesus sanoi: "Ne sanat, mitkä minä olen puhunut teille, ovat Henki ja elämä."

Ajattele, hyvä ystävä: Jeesuksen sanat meille ovat Henki ja elämä! "Henki yksin tekee eläväksi, liha ei hyödytä mitään!" Meidän tekemiset ja sanomiset ovat yhtä tyhjän kanssa. Vain jos Jumalan Henki tekee ne eläväksi, jos ne tulevat Jeesuksen sydämeltä, ne sisältävät elämän. Jeesus on Elämä. Hän on myös Sana.

Sain hartauskirjoista ymmärrystä, mistä elämäni rumbassa on kysymys. Olen alkanut ihastua siihen, että vaikeuksien keskellä Jumalan voima pääsee esiin. Ei niin, että pitäisin ahdingosta, mutta minun henkeni yhtyy Jumalan Sanaan siinä, että "kaikissa ahdistuksissani on Hänelläkin ahdistus", eli Jumala elää kanssani kaikki ahdistukseni.

Kun laaksossa käy ilma tukalaksi, on noustava vuorille. On ainakin kohotettava katse sinne. Laitan kirjavinkkeihini kolme hartauskirjaani, joista tänäkin aamuna olen ammentanut ajatuksia. Hienot ideat eivät ole oman pääni tuotoksia, vaan luen viisampieni mietteitä, ja ne alkavat elää! Niitä jaan sinullekin, Arvoisa Lukijani, että yhdessä saisimme rohkeutta ja voimaa elää kristittynä ja ihmisenä!

Omassa laaksossani on tällä hetkellä paljon sairautta: Ari tietysti sairaalassa kyvyttömänä ilmaisemaan itseään paljoakaan. Appi toisessa sairaalassa odottaa lantiokuvausta murtumien takia ja mahdollista leikkausta. Vanhin poikamme on keuhkokuumeessa. Lisäksi monenlaista ahdinkoa lähipiirissä. Tuntuu, etten mahdu laaksossani edes kääntymään, sillä törmään joka puolelta ylipääsemättömiin esteisiin.

Mutta kiitos Jumalalle: ylöspäin on runsaasti tilaa. Joosefin jälkeläisille oli luvattu metsäiset vuoristoseudut(eivätkös ne olleet Joosefin jälkeläisiä, niin muistelen). Heidän olisi pitänyt nousta vuoristoon, ja ottaa se haltuunsa. Siellä oli monenlaisia rikkauksia. He kuitenkin valittivat, että siellä on liikaa kaikenlaisia esteitä ja viholliset ovat liian voimakkaita.

Joosua sanoi, että siitä huolimatta se on teille luvattu, eikä se tule teille, jos ette ala kalppia vuorelle ottamaan sitä omaksenne. He eivät menneet! Minä tahdon nousta vuorelleni Jumalan avulla ja ottaa omakseni alueet, jotka ovat minun perintöni. En tahdo jättää niitä vihollisen tallattavaksi.

Omin voimin en voi tehdä yhtään mitään, en nosta edes katsettani ylös. Mutta Herra sotii omiensa puolesta, minunkin. Meillä on aseenamme rukous. Kaikki vihollisen juonet kerron Herralle. Hän riisuu vihollisen aseista, hän antaa muurien sortua maahan tai auttaa minua kiertämään ne. "Jumalani avulla hyppään muurien yli", sanoi Daavid.

Me emme kykene voittamaan vihollista, mutta Jumala sen tekee. Niin kauan kuin itse yritän olla jotakin, olen voimaton. Kun luovutan taisteluni Jumalalle, Hän voi toimia minun parhaakseni. Paha on hukkuvaa pelastaa, jos hän yrittää kiskoa auttajansakin veden alle. "Herra sotii teidän puolestanne, te olkaa hiljaa!"

Olen saanut teistä lukijoistani monta uskollista ystävää. On ihmeellistä kuulla, kuinka samoja teitä kuljemme. Jumala johdattaa, niin että saan palautetta, joka osoittaa minulle tietä eteenpäin: "Tässä on tie, sitä käykää!" Ehkä sinä, lukijani koet, ettet ole yksin outoja polkuja vaeltamassa, vaan meitä on muitakin samalla reitillä. "He tukivat toinen toistaan sanoen toisilleen: Ole luja!"

Sen takia olen kiitollinen jokaisesta pienestäkin vieraskirjaviestistä tai sähköpostista, sillä se on minulle tienviitta eteenpäin, kuten kirjoitukseni toivottavasti sinulle, ainakin joskus!

Chambers kirjoittaa, että kukka tai puu, tai Jumalan palvelija, voi tuoda sanoman Herralta. Niin se on. Pari viikkoa sitten tulin sunnuntaina sairaalasta viiden jälkeen. Hoipuin puolisekaisin täällä kotona. Joku soitti ovikelloa, ja mietin, avaanko, sillä olin aivan poikki. Eräs naapuri toi kimpun tulppaaneja, ja sanoi, että kun joulukortti jäi laittamatta.

Kirjoitinkin tuosta silloin. Se oli minulle hyvin merkittävä viesti Jumalalta: "Älä itke, tyttäreni, sinun työstäsi on tuleva palkka. Minä en ole sinua hylännyt enkä unohtanut. Sinun rakkaasi palaa vihollisen maasta." Jotain tuollaisia ajatuksia mieleeni tuli. Otin kukat Jumalan rakkauden viestinä. Niin me saamme ottaa kaiken, mikä meitä kohtaa.

Emme ole aina urheita koetuksen hetkinä, oikeastaan tosi harvoin, kun totuudessa pysymme. Mutta ihana jos edes jälkeen päin voin huomata, että Jumalan käsi on tässä asiassa. Vastoinkäymiset eivät ole Jumalan vihan vaan rakkauden osoituksia. Hän tahtoo pitää meidät oikeassa suunnassa, kurssin kohti taivasta.

Yöllä on hiljaista aikaa kirjoittaa ja kuunnella, mitä Jumalalla on sanottavaa. Jos heräämme yöllä, voi olla syytä tarkata, mitä meille puhutaan. Toivotan sinulle, Tärkeä Lukijani, hyvää ja siunattua perjantaipäivää. Herra olkoon sinun kanssasi!