05.02.2009 - Torstaissa mennään

Uutta lunta satanut, mittari lähellä nollaa

Eilen olin aika räjähtänyt, kun menin Arin luo töiden jälkeen. Olin taas rämpinyt sauvoilla lähes 10 kilsaa sinä päivänä, käynyt avannolla ja töissä. Kunto romahtaa tosi nopeasti; olin viikon kävelemättä ja heti rapakunto.

Ari oli myös väsynyt. Hänen veljensä oli ollut tunnin Arin luona juuri, ja Ari yrittää pysytellä hereillä, kun joku on käymässä. Ari on kai suunnilleen hänelle keskimääräisessä kunnossa.

Koska tulin suoraan töistä, en ollut edustavimmillani voimieni suhteen. Huomasin itsessäni vanhat merkit, kun kriisi on ohitettu: "Tätä samaa taas!" Minulla on varaa löysätä ja alan marista. Harmittaa oma itseni. Ilmeisesti olen parhaimmillani kriisitilanteissa; silloin löytyy potkua. Parissa päivässä turhaudun tavanomaiseen.

Eihän tässä aivan siitäkään ole kyse. Elämään kuuluu se, että turhaumat pitää purkaan, ne tulevat väistämättä vastoinkäymisten jälkeen. On vain suostuttava siihen.

Jussi kirjoitti vieraskirjassa, että on tyhjä pää, ei tiedä, mitä puhuisi aamunavauksessa. Minullakin on ihan tyhjä pää joka aamu, ja sen takia luen Raamattua ja hartauskirjoja. Niiden kautta saan jotain ajatuksia, että voin ylipäätään kirjoittaa mitään. Kaikki, mitä minulla on, on Jumalalta saatua ja olen hänelle hyvin kiitollinen elämästäni.

Siitäkin kiitän, että elämäni ei ole tylsää. Paitsi kuten äsken kirjoitin. Mutta tiedän, että nämä marinat menevät ohi, koska pian taas tapahtuu jotain. Esimerkiksi työpari on sairaana, joten töissä taas toisenlaista säpinää, vaikka saamme onneksi sijaisen.

Tämän päivän teksti puhui hiljaisuudesta Cowmanin kirjassa. Jumala ei siirrä meitä syrjään, sairasvuoteelle tai muualle, ellei hän halua puhua jotain. Kunpa osaisin ottaa kaiken hänen kädestään! Olen lukemassa Risto Santalan Särkymisen salaisuus -kirjaa. Hän kirjoittaa, että Israelin oppineet ovat sitä mieltä, että meidän tekstimme käsi-sana tarkoittaa "voimaa". Eli kun Jumala siirtää minut tai sinut syrjään, kätensä varjoon, olemme hänen suojassaan, hänen voimansa alla. Ei huono paikka!

Olen tyytyväinen, kun olen jaksanut töissä hyvin. Kyllä ihminen on kumma kapistus syntisyytensä takia. Mistään en osaa olla kiitollinen, ellen ensin menetä sitä! Kun olen ollut sairas tai liian väsynyt olemaan työssä, vasta sen jälkeen tuntuu ihanalle, että jaksan olla siellä!

Kirjoitin, että odotan kärsivällisesti, että kustantaja ilmoittaa, huoliiko se kirjaani julkaistavaksi. Huomaan puhuneeni pötyä. En odota kärsivällisesti, vaan melkein syön pelihousuni, kun hermoilen niin kovasti. Tuntuu aika varmalta, että se diskataan viime metrillä.

Sittenkin tahdon jättää kirjani Jumalalle: tapahtukoon sinun tahtosi. Näissä tilanteissa huomaan oman keskeneräisyyteni. On vaikea odottaa, vaikea luovuttaa asiaansa Jumalan käsiin.

Tänään alkaa kristillisessä kirjakaupassa ALE. Tekee mieleni mennä nuuskimaan, olisiko jotain ehdotonta ostettavaa. Ihmettelen, jos en löydä jotain VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.

Jumalan hyviin käsiin, hänen voimansa alle saamme jäädä, niin sinä kuin minäkin taas tänään!