29.01.2009 - Harmaa torstai

Sää ja mieli vähän samanlainen, apea

Tänään maistiaisia Virtoja erämaassa -kirjasta. Tekstin on kirjoittanut arkkipiispa Leighton.
"Kun Jumala on kansan tai kaupungin keskellä, Hän tekee siitä järkkymättömän kuin Siionin vuori. Ja kun Hän on sielun sisimmässä - vaikka onnettomuudet ahtautuisivat joka puolelta ja raivoaisivat kuin pauhaava meri - niin siellä on tyyntä. Se on sitä rauhaa, jota maailma ei voi koskaan antaa eikä ottaa pois.
Ja jos näin ei ole, se johtuu siitä, että Jumala ei ole saanut sijaa ihmisten sisimmässä vaan Hänen tilallaan on tämä maailma. Se saa heidät suunniltaan ja järkkymään kaikissa elämän vaaratilanteissa. "Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti." Ps 125:1

Olipa jälleen lohdullinen sana. Vaikka olo onkin säänmukainen, ei se mitään. Lähetin eilen veljilleni viestin, jossa marisin jostakin. Kerroin myös, että ei minulla ole hätää; en ole vellilästä kotoisin. Perääntyminen ei ole se tapa, millä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä kohdataan. On kohdattava ne, vaikka sitten itkemällä, mutta eteenpäin on suunta. Näky on oltava selvä, päämäärä tiedossa.

Olen loppuviikon pois töistä. Alilämpöä, flunssainen olo. Lepo on tarpeen edelleen. Alan ilmeisesti ränsistyä oikein urakalla, kun meinaan keikahtaa jatkuvasti! Rukoilin illalla, että Jumala selkeästi osoittaisi, mikä tilanteeni on töihin menon suhteen aamulla. Ja kyllä hän osoitti. Tiesin, että on oltava kotosalla, Jumalalla on kenties asiaa, enkä vain muuten lurvi kotona.

Eilen loppui kaalikeitto, joka riitti melkein viikoksi. Tänään porisutin seuraavan keitoksen eli nyt on kattilallinen hernekeittoa seuraavaa viikkoa varten! En tykkää huhkia keittiössä tuntitolkulla, vaan hommat pitää hoitua vähän samaan tapaan kuin kerroin korttien urakoimisesta. Tai mistä tahansa projektista, minkä havaitsen hyväksi. Isolla mittakaavalla, ei mitään nippelitouhua. Sellainen sopii minun tyyliini.

Olen tyytyväinen uusiin silmälaseihini. Ensin ne tuntuivat vähän omituisilta, mutta vain hetken. Nyt olen täysin tottunut niihin ja olen oikein iloinen niistä. Lisäiloa tuo keskusteluhetken muistaminen, jonka kävin optikon kanssa, jonka kanssa teimme kaupat. Kiitos Jumalalle pienistä ihanista kohtaamisista!

Arin tilanteesta en osaa sanoa mitään kummempaa. Menen illalla käymään. Tiedän, että hän ikävöi minua ja lapsia. Sydäntäni raastaa, kun ajattelen, ettei hän voi tehdä asian eteen mitään. Minä voin mennä sinne, kun minulla on ikävä, mutta hän ei voi. On helpompi kantaa omaa surua ja ikävää kuin ajatella, että toisella on sellainen myös.

Siitä tämän päivän surumielisyyteni. Jumala on kuitenkin kaiken lohdutuksen Jumala, ja luotan häneen. Hän ei tee virheitä. Kaikki kääntyy lopulta parhaaksemme. Parempi, että nyt on hetken kestävä murhe, kuin iankaikkinen murhe. Tämä on kuitenkin pieni hetki, ja iankaikkisuudessa kaikki on toisin. Jo täällä ajassa kaikki voi olla ihan pian toisin. Ja vaikka ei olisikaan, mitä siitä! Ei ole vaarallista, että ihminen on välillä surullinen. Päinvastoin, onnenkin voi kokea vain, kun elämä on välillä harmaata ja ilotonta. Siispä täysillä elämään koko tunneskaalaa iloiten, että meillä on tunteet!