27.01.2009 - Itkunkaan läpi hymy ei hyydy

Pakkasta muutamia asteita. Lintulaudalla äsken orava, nyt sinitiainen

Tänään viimein olen saanut itketyksi. Heti tuli parempi olo.

Olisi mukava jättää teidät lukijani siihen luuloon, että minä täällä vain reippailen edelleen, ja voin paksusti. Valitettavan paksusti kyllä voin, mutta en ole pirteä enkä reipas.

Itse en jaksa lukea lehtiä tai tarinoita, joissa kaikki on aina hyvin. Se ei ole todellista. Tekee mieli katsoa lehden takapuolelle, eikö missään kerrota itkusta, surusta tai tappioista. Ei kenenkään elämä ole pelkkää hymyä ilman tuskaa. Iloisilla jutuilla voidaan tiettyyn rajaan asti piristää lukijaa, mutta pitkän päälle kukaan ei jaksa iloita toisen jatkuvasta menestyksestä, jos itsellä on elämästä toisenlainen kokemus. Ikään kuin pahoja päiviä ei olisi, jos niistä ei puhuta. Lukijoita ei jymäytetä niin helposti, eihän?

Myös kateus iskee helposti. Se tulee silloin, jos jollakin menee aina vain hyvin, ei mikään ole koskaan pielessä, kuten tosi elämässä on. Tosin olen kokenut senkin, että myös kamalille asioille joku voi olla kateellinen. Se on aika uskomatonta, mutta ihminen on syntisyydessään uskomattoman paha.

Valveutunut lukijani arvaa jo otsikosta, että itkun aika on tullut. Arvelinkin, että notkahdus kellaritiloihin tapahtuu tiistain paikkeilla, ja osuin oikeaan.

Viikonloppuna jo valvoin jonkin verran, säpsähdin hereille, etten vain nuku liian sikeästi, jos sairaalasta soitetaan. Eilisen päivän olin kiitosta ja ylistystä täynnä Jumalan hyvyydestä ja elämän lahjasta, omasta ja Arin.

Eilisiltana tajuntani alkoi palautua maan tasalle: Ari meinasi taas kuolla! Jumala armahti ja saan pitää hänet edelleen.

Minun pitää aina itkeä suruni pois, kertoa ne Jumalalle. En ole kyennyt siihen ennen tätä aamua. Soitin ystävälle, ja sain kertoa olostani. Hän rukoili puolestani, ja kun lopetin puhelun, tervehdyttävä itkun virta puhkesi. Hengellinen suihku! Suosittelen! Polviasennossa saa tuntuman omasta asemastaan suhteessa Jumalaan: Jumala suuri, minä pieni.

Luovutin itseni taas Jumalalle kokonaan. Annoin myös Arin, kirjan, jos hän sen haluaa ottaa käyttöönsä(sen joka on kustantajalla luettavana), lapset, työni, unelmani, toiveeni ja tulevaisuuteni.

Heräsin aamulla flunssan oireisiin, viluun(alilämpö), ja kurkkukipuun. Tauti on teetellyt tuloaan monta päivää, mutta en ole ehtinyt tunnistaa sitä. Nyt se tuli sanomaan oikein käsi-päivää!

Nöyrryin hakemaan sairauslomaa, niin syyllistävää kuin se minulle on. Olisin mieluiten vahva ja tehokas aina. Se ei onnistu. Jokaiselle ihmiselle tulee raja vastaan. Joku kestää paljon, toinen vähemmän, kukin sen verran kuin hänelle on mitattu. Verrata ei tarvitse eikä saa.

Mistä saan voimaa tähän kaikkeen, minulta kysytää aina välillä. Raamatussa sanotaan: "Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä - - Hänen neuvonsa on ihmeellinen ja ymmärryksensä ylen suuri." Jes 28.

Sunnuntai-iltana, kun olin ihan pois pelistä, sairaan poikki, aloin tehdä kortteja. Tai en saanut mitään aikaan, mutta istahdin lattialle korttipajani viereen. Nauroin ääneen ideoilleni, joista yksi tuossa ylhäällä. Enkös vain ole säilynyt yhtä pirteän näköisenä pikku tytöstä asti ; ) Vai sanotaanko, että onpa vanhan näköinen jo lapsena :D

Tämä kortin teko on ihan uusi idea. Jos saan jotain päähäni, teen sitä niin kauan, että kyllästyn. Tein säärystimet itselleni muinoin; se oli hauskaa, joten tein 20 paria. Kaikessa menen äärimmäisyyteen: tehdas pystyyn, kun jokin on hauskaa.

Luovuus ja rohkeus ovat Jumalan lahjoja. Uskallus ja rehellisyys myös. Jumalalla on keinoja auttaa minua ja myös sinua selviytymään. Itse olemme suurimpia esteitä selviytymiselle. En haluaisin nöyrtyä, sairastua, väsyä. Mutta Jumala sanoo, että väisty vähäksi aikaa, että muutkin saavat tilaa. Lepää vähän, niin näet paremmin. Ole hiljaa, niin kuulet jotain. Pysy minussa, niin minä pysyn sinussa enkä sinua koskaan hylkää.