24.01.2009 - Lauantai, mitä se tuokaan!

Säästä ei näkö- tai muuta havaintoa vielä, mutta tuskin paljon eilisestä muuttunut.

Olipas merkillinen päivä eilen. Muistin aamulla jossain vaiheessa kummallisen unen, jonka näin yön aikana.

Se oli sen takia erikoinen, että siinä Ari puhui. Yleensä hän on kuollut, tai vähintään kuolemassa. Edellisessä unessani Ari oli kuollut ja minä pyörryin, kun kuulin sen.

Unessa Ari oli jossain kummissa lastenrattaissa tai pyörätuolissa, eikä niska ollut kunnolla tuettu. Sanoin siitä hoitajalle, joka hänen kanssaan oli ulkona. Katsoin Aria, ja hän katsoi suoraan minuun ja sanoi: "Pelasta minut!"

Uni jatkui, ja menin Arin kanssa ruokapöytään, jossa oli muitakin. Aloin kertoa äskeistä, mutta Ari sanoi, että älä sano tai jotain sellaista.

Arvelin, että tuo uni lienee vain omia ajatuksiani, sillä sitähän unet usein ovat. Mutta toisaalta Jumala on monen monta kertaa "puhunut" minulle tavalla tai toisella, joten ajattelin kuitenkin panna unen ylös.

Olin aamuhoitajana koululla, sauvoittelin avannolle, sieltä kirjastoon kuuntelemaan hetkeksi mp3:llani psalmeja. Katselin pilviä samalla kirjaston näköalaikkunoista mielipaikallani toisessa kerroksessa, jalat toisella tuolilla.

Ja takaisin töihin, pyhäkoulua kolmannnen ryhmän kanssa tällä viikolla, yhteensä 29 lasta pyhäkoulussa tällä viikolla. Aiheena oli Jeesuksen lapsuus. Luimme Isä meidän ja Herran siunaus. Lapset osaavat jo hyvin. Veisasimme virsiä(Ystävä sä lapsien, Jumala loi, Tiellä ken vaeltaa, Taivaan Isällä on paljon lapsia). Kerroin myös Esterin jännittävän tarinan, kun oli aikaa. Kiitos Jumalalle, että hän rakastaa erityisesti lapsia ja kaikkia lapsenmielisiä! Kiitos Jumalalle pyhäkoulusta!

Työpäivän jälkeen mietin, ajanko kotiin ensin ja kävelen sairaalaan hetken päästä. Ei, päätin mennä ensin sairaalaan, että saan sitten kotona levätä eikä tarvitse enää lähteä mihinkään.

Kun menin Arin luo, hän oli hätää kärsimässä: suu oli aivan täynnä paksua limaa ja kai oksennustakin. En ehtinyt takkia riisua, kun riuhtaisin imulaitteen esille. Se ei toiminut kunnolla, joten papereita kouraan ja suuta tyhjentämään, että Ari pystyy hengittämään.

Kutsuin hoitajankin paikalle. Hän oli eilisiltana uudehko tuttavuus osastolla. Oikein mukava ihminen, kenties vanhempi kuin minä, valmistunut hoitajaksi kai viime aikoina, ollut toisessa ammatissa tätä ennen. Hänellä ei ole homma vielä oikein hanskassa, mutta minulla oli, Luojan kiitos. Arvostan suuresti ihmisen ystävällisyyttä. Mutta ammatti hanskassa on tosi kiitoksen paikka Arin suhteen, kun hän ihan avuton!

Vaihdoin pussin imulaitteeseen, että sain sen myöhemmin toimimaan. Pidin Aria pystyasennossa, ja myöhemmin pää alaspäin. Limaa nousi ihan järkyttävän paljon; ennätys tuossa asiassa eilen.

Keskiviikkona vaihdettu antibiootti, Amoxin, oli alkanut tehota, ja crp oli laskenut 24:ään, kun se oli alkuviikolla 50. Lääke vaikuttaa ja ajaa limaa ulos. Arin keuhkot ovat aika tehottomat, joten häneltä kuluu voimia yskimiseen.

Niinpä jälleen nauratin, hieroin ja kääntelin Aria, että hän yskisi. Aika pian hän alkoi hengittää oikein hyvin ja rauhallisesti väliajoilla. Kehotin Aria nukkumaan, jos voi, että jaksaa taas yskiä, kun lima nousee. Ja nousihan sitä. Kuumetta ei ollut, mutta kylmän hikinen hän oli ponnisteluista. Mutta naurava ja rauhallinen!

Kysyin Arilta, rukoiliko hän Jumalaa, että tulisin paikalle. Joo, sitä hän rukoili, ei hoitajia vaan minua tulemaan. Niinpä uni kävi toteen, Jumala lähetti minut juuri oikeaan aikaan sinne. Näin on käynyt monesti ennenkin. Kiitos Jumalalle! Jumala ei välttämättä sano "mene", vaan myöhemmin saan huomata, että Hän johdattaa toden totta!

Kahdeksan maissa lähdin kotiin. Tilanne oli rauhoittunut sen verran. Soitin yöhoitajalle illalla ja tänään aamulla aikaisin. Onneksi yön aikana oli kaksi ihmistä osastolla. Hoitaja sanoi, että he olivat käyneet usein Arin luona, ja imetty oli monet kerrat. Aamusta tilanne oli rauhallisempi, kuten usein on.

Hoitaja sanoi, että hengitys on vähän huonoa. Ei hapenpuutetta kuitenkaan. Varmaan Arin voimat ovat vähissä kovasta yskimistyöstä.

Miten kauan tätä jatkuu, Jumala sen tietää. Mutta Jumala ei myöhästy eikä tee virheitä. Opettelen luottamaan Häneen. Nukuin rauhallisesti ja hyvin, tosin vain kuusi tuntia, ja se on liian vähän.

Minua lohdutti eräänä iltana 98v Kerttu Salmelan haastattelu. Hän on ollut uskossa 7vuotiaasta lähtien. Kuitenkin hän sanoi JUURI OPPINEENSA, että rukous ei ole ansio. Se on lahja, jonka avulla saamme opetella tuntemaan Jumalaa ja Jeesusta. Salmela ei sanonut, että olisi kauan sitten tiennyt asian. Hän sanoi juuri oivaltaneensa.

Jos Salmelalla on mennyt melkein sata vuotta tuon oivaltamiseen, ei ihme, että minä olen alkutaipaleella! Kuitenkin Salmela on ollut Herran työssä elämänsä. Olen lukenut hänen ja miehensä tarinan hiljattain.

Koko elämä on oppimista, meidän tulee jatkuvasti etsiä Herran kasvoja.

Vielä eräs kiitosaihe. Ystävä soitti, ja kertoi tositapauksen. Eräässä Suomen koulussa opettaja oli selittänyt evoluutio-oppia uskontotunnilla oppilailleen, 9-vuotiaille. Hän oli vielä sanonut, että jos joku voi väittää muuta, niin sanokoon.

Silloin ystäväni tuttavaperheen uskova poika oli sanonut: "Opettaja on väärässä, eikä tiedä, miten asia on. Kannattaa lukea Raamattua, siellä kerrotaan, miten Jumala on luonut kaiken."

Niinpä opettaja oli lukenut Raamattua ja tullut kahden viikon päästä uskoon! Kiitos Jumalalle! Se pieni poika toimi Jumalan sanansaattajana.

Tässä vielä muutama ajatus Chambersilta tämän päivän tekstistä:

"Sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt." Apt 26:16.
`Herramme sanoi itse asiassa Paavalille: "Sinun koko elämäsi joutuu minun hallintaani; sinulle ei jää omaa päämäärää, ei tavoitetta, ei tarkoitusta, kaikki on minun." - MINÄ OLEN VALINNUT HÄNET.
... elämämme suuri asia on oppia olemaan kuuliaisia taivaalliselle näylle, väittämättä vastaan, ettei se voi toteutua... Minun tulee seistä omakohtaisen osallisuuden perustuksella suhteessa Häneen. Paavalille ei annettu jotain sanomaa tai oppia julistettavaksi, hänet vietiin elävään, persoonalliseen suhteeseen Jeesukseen Kristukseen.
Paavali oli ehdottamasti Jeesuksen Kristuksen valtaama, pyhästi kiintynyt persoonaan, ei asiaan.
"Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna." `

Tuossapa sitä on opettelemistä loppuelämäksi.
Siunausta sinun päivääsi tänään, joka luet tätä!

jk. Onpa taas osuva tuo viikon päivän sana; olen laittanut tekstit jo aiemmin. Jumalan huolenpito on jälleen osoittautunut todeksi.