15.01.2009 - Kuulumisia

Pakkasta noin 10 astetta. Maa valkoinen, aurinko on paistanut tänään.

En ole ostanut tulppaaneja, kuva on aiemmalta keväältä. Kukat ovat kyllä piristäviä köyhyyden karkottajia: aina silloin, kun iskee erityisen köyhä olo, tapaan ostaa kukkia itselleni. Toinen kesto-ostos siinä mielentilassa ovat lautasliinat. Niitä onkin kertynyt, ja ovat kestävämpiä kuin kukkaset!

Nukuin pitkän yön, mutta heräilin päänsärkyyn pitkin aamua. Se ei poistunut ulkoilullakaan. Kävelin sairaalaan Arin luo. Hän ei ole täysin toipunut itsenäisyyspäiväisestä tulehduksesta. Tosin uudenvuoden paikkeilla hän oli hyvässä kunnossa, mutta sitten taas iski jokin virus tai muu.

Tulehdusarvo ei ole laskenut normaaliin, ja Arilla tuntuu limaa olevan keuhkot pullollaan. Yritin pari tuntia naurattaa ja hakkailla häntä, sekä fyysisesti että sanallisesti. Ja heti kun miespolo yskähti, lykkäsin letkun kurkkuun. Sanoinkin Arille, että hänen kurkkunsa täytyy olla mursunnahkaa, sillä kenen limakalvot ja kurkku kestävät jatkuvaa letkulla pökkimistä! Ari vaan nauroi.

Yritin pari kertaa jo lähteä, mutta aina uusi yskimiskierros alkoi. Kuuntelimme Laulujen laulua cd:ltä ja minä tein sudokua, siis letkuttamisen ym. ohessa.

Luin juuri lehdestä 20v nuoren naisen kuolemasta. Äkillinen, arvaamaton kuolema, ei mitään selkeää syytä ulkoisesti. Mutta tuli lähdön aika. Olen silloin tällöin viimeisten vuosikymmenten aikana hämmästynyt sitä, miten Jumala yhtäkkiä ottaa pois jonkun ns. terveen. Joku sairaampi jatkaa elämäänsä, vaikka monet vierellä kulkijat eivät ymmärrä, miten se on mahdollista.

Minulle elämän arvaamattomuus lisää luottamusta Jumalaan. Hänen kädessään ovat minun ja Arin elämän päivät. Miten helposti tuo luottamus kuitenkin saa kolauksen, kun Arin tilanne on kriittinen! Nyt juuri se ei ole sitä, mutta minä hetkenä hyvänsä se voi taas olla. Annan myös liikaa painoarvoa asiantuntijoiden oletuksille. Tosiasioitahan he puhuvat, mutta minun turvani ei tulisi olla tässä elämässä.

Luottamukseni ei saa olla elämän jatkumisessa täällä ajassa, vaan siinä, että kävi kuinka kävi, kuolema on kristitylle, uudestisyntyneelle Jumalan lapselle voitto! "Suuri voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa", sanotaan Raamatussa, ja tuon opettelua on koko elämäni.

Saarnaajan kirjassa on viisaita ajatuksia. On hyvä lukemisen ohella myös kuunnella Raamatun sanaa, jos mahdollista. Siitä saa eri näköaloja. Itse olen lukenut ja rukoillut vähän viime aikoina, en vain ole muka jaksanut. Kaikki väsyttää, en jaksa kohdata ihmisiä, jos ei ole välttämätöntä. On lupa levätä välillä.

Ystäväni on kuntoutuksessa tällä hetkellä. Yllätyin, kun hän kertoi tuntevansa syyllisyyttä, kun on siellä. Itselleni oli päivänselvää, että hänen pitää olla juuri siellä. Tämä osoitti minulle, miten helposti tunnemme syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta. Syyllistämme itseämme. Saatamme syyllistää myös toisiamme. Alamme velkoa toisilta tietynlaista käytöstä tai tietynlaisia mielipiteitä. Emme voi antaa toisen olla sitä mitä hän on.

Meidän tulisi rakastaa ihmistä sellaisena kuin hän, vaikka emme olisi samaa mieltä kaikesta hänen kanssaan. Miksi haluamme muuttaa toisen? Ehkä uskomme itse yksin olevamme oikeassa, oikeaoppisia. Meitä vahvistaisi se, että kaikki muutkin ajattelisivat niin kuin minä. Se olisi niin turvallista. On aika ahdistavaa ajatella eri lailla.

Itseäni Jumala on monesti johdattanut erilaista tietä kuin olisin itse valinnut. On parempi totella häntä, vaikka ihmiset eivät ymmärtäisikään. On parempi olla Jumalan kanssa samalla puolella, kuin kumarrella ihmisiä.

Tärkeintä on etsiä Jumalaa, ja Jeesusta Kristusta, joka on Jumalan Sana.