18.12.2008 - Pitkä viikko

Lammikot sulana, jotain rännän tapaista kai sataa aamulla ennen viittä

Eilen sain jopa uusia kuvia otetuksi, mutta en onnistunut siirtämään niitä koneelle. Tai onnistuin, mutta en löytänyt sen jälkeen. Eikä löytänyt Terokaan kuin kolme niistä, mutta minun on turha alkaa etsiä niitä: en löydä. No, Jyrki tulee joululomalle, niin on vaivattava häntä jälleen. Harmittaa, kun olen itse niin taitamaton. Käyttöjärjestelmän vaihtaminen mutkisti koneen käyttöä joltain osin.

Olin 15 muksun kanssa eilen sairaalan kahdella osastolla laulamassa. Toinen osastoista oli 8, ja kerroin siellä hoitajille, että mieheni on ollut siellä joskus. Siis 15-20 vuotta sitten. Muutamat hoitajat muistivat Arin! No, Ari taidetaan tuntea tässä kaupungissa.

Lapset olivat väsyneitä, mutta tosi komeasti vedettiin lähes kymmenen laulua. Joulupukki toi lahjat, myös minulle, ja toisella osastolla sama juttu! Laittaisin kuvan meidän Soihdut sammuu -esityksestä, mutta se ei nyt onnistu. Eräs mummo sanoi, että oli kiva nähdä ja kuulla se laulu, sillä hän on itse leikkinyt sitä 65v sitten!

Lauloimme monta hengellistä laulua joulun sanomasta. Tarjoiluakin saatiin. Lapsilla oli siinä vaiheessa välipala-aika, joten moni ahnehti lautasen täyteen suklaakarkkeja ja piparia. Minä palautin niitä toisesta päästä takaisin heidän lautasiltaan. Olin varma, että tuota menoa joku buglaa bussiin paluumatkalla.

Koululla saimme jälleen välipalaa, ja roudasin pari patjaa eteiseen ja laitoin hiljaista joulumusiikkia soimaan. Kuusi väsynyttä koululaista halusi mennä lepäämään. Yksi nukahti saman tien. Illalla oli edessä vielä koulun joulujuhla, joten täyttä työtä tuo päivä oli lapsille.

Lapset huhuilivat minua silittämään heitä, kun makasivat patjoilla ja matolla vanhojen verhojen alla. Koin suurta onnea, iloa ja tyydytystä työstäni: kykenen suomaan lapsille lepohetken vauhtirumban keskellä. Ja lapset nukahtavat luottavaisin mielin. Olen onnellinen ihminen!

Kävin Arin luona, kun töistä selvisin. Hän katsoi odottavin mielin: miten meni reissu. Näin ja ymmärsin, että hän oli rukoillut! Kiitos Jumalalle Arista, joka rukoilee uskollisesti puolestani. Hän osoittaa mm. tällä tavalla rakkautta minua kohtaan. Teemme yhteistyötä: minä toimin, hän rukoilee.

Ovat nämä Jumalan johdatukset erikoisia, erityisiä ja käsittämättömiä! Kiitän Jumalaa hänen hyvyydestään meitä kohtaan. Olen onnellinen ihminen myös suhteessa puolisooni. Tiedän, että sinä lukijani, et ehkä voi käsittää meidän avioliittomme merkitystä minulle ja Arille. Itselleni nousee mieleen se kohta Raamatusta, missä verrataan avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen:

"Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä on suuri salaisuus: tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." Ef 5. Avioliittomme on salaisuus, suuri siunaus.

Eräs henkilö toivoi meidän liittyvän seurakuntaan, jota me emme pidä kristillisenä. Hän sanoi uskovansa, että saisimme sen myötä siunauksia ja Ari voisi parantua. Meillä on nyt jo enemmän kuin olisimme koskaan ansainneet, sillä kadotus, joutuminen pois Jumalan kasvojen edestä, on ainoa asia, minkä jokainen ihminen ansaitsee. Hyvä on rukoilla, että saavuttaisi seuraavan raamatullisen päämäärän: "Suuri voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa."

En sano, että hyppelisin riemusta, kun Ari makaa sairaalassa. Odotamme Jumalan parantavan Arin, mutta se tapahtuu Jumalan ehdoilla eikä meidän. Tyytyväisyys puolisoomme, elämäämme ja kaikkeen muuhunkin on kiinni sisäisestä tilastamme eikä ulkoisesta! Vaikka meillä olisi terveyttä, rikkautta ja mainetta, sillä ei ole todellista merkitystä. Merkitys löytyy siitä, että meillä on rauha Jumalan kanssa, että syntimme ovat anteeksi annetut. Kun saamme elää uskossa Vapahtajaamme, se on aidon onnen, tyytyväisyyden ja ilon lähde.

Kuuntelin eilen osittain ortodoksisen isä Mitron haastattelua radio deistä. Hän on hyvä tyyppi! Hän sanoi mm, että ihminen voi hullutella ja olla riehakkaan iloinenkin vain, jos hän tuntee surun. Noin minä ymmärsin hänen ajatuksensa, ja yhdyn siihen täysin, vaikken muistakaan tarkkaa sanamuotoa. Häneltä on ilmeisesti julkaistu kirja hiljattain, täytynee haalia käsiini jossain vaiheessa.

Muistan, kun isä Mitro sanoi jossain haastattelussa, että heitä oli 13 lasta perheessä. Kun kesäloma alkoi, heidän pakattiin kuorma-auton lavalle ja kärrättiin korpeen kesäksi. Siellä pysyttiin, kunnes koulu alkoi ja sitten sama kyyti takaisin kaupunkiin :)

Helsinkiläiset nuoriparimme ovat suuntaamassa ensi viikolla tänne Vaasaan. Senkin takia on kiva valmistautua juhlaan. Tein pitkästä aikaa maltaista kaljaa ja sitten oli tehtävä myös leipää. Hyvää tuli. Vähän olen salaa itseltäni siivonnutkin. Ja ilmeisesti laukannut pihalla liian vähillä vaatteilla, koska niskaa ja käsivartta on jomotellut eilisestä lähtien.

Jos elämässäni ei olisi vastoinkäymisiä, en varmaan rukoilisi. Se on valitettava tosiasia minusta. Epäilen, että se on totuus myös sinusta, arvoisa lukijani. Tänäkin aamuna varhain mietin, nousenko rukoilemaan, kun heräsin. Jahkailin, onko mitään niin tärkeää, että PITÄISI nousta. Onneksi oli: mm. tulevan pyhän lastenopetus joulujuhlassa sekä runoni työkavereille. Kirjoitin runon eilen, lahjakas ystäväni töistä kuvittaa sen. Laitan sen tänne jahka asianomaiset ovat saaneet sen lauantaina.

Eilen sain myös rukousvastauksen pieneen mutta tärkeään asiaan. En tiennyt, ketkä lapsista ottaisin mukaan sairaalaan, ja pyysin Jumalaa selvästi osoittamaan sen. Niinpä jotkut sellaiset, jotka ajattelin ottaa mukaan, haettiinkin kotiin ja lopulta porukka oli helppo valita. Voi, kun muistaisin aina rukoilla, pieniäkin asioita! Sen jälkeen minun on helppo luottavaisesti toimia ja saan vakaasti luottaa johdatukseen.

Rukous uuden kirjan puolesta on meneillään. Voipi olla, että sen aika ei ole ihan vielä. Pitää kypsytellä asiaa. Kun on isoja asioita tulossa, on rukoiltava pitkään. Kuten ensi elokuussa erään ystäväparin häihin puhetta!

Tänään ei ole tiedossa mitään ihmeellistä, mutta uskon, että päivästä tulee siitä huolimatta tärkeä, merkittävä ja hyvä. Kun rukoillen kuljemme, johdatus on varma, ja tapahtuu suuria asioita. Ehkä emme näe paljonkaan suoranaisesti, mutta saamme uskoa ja luottaa, että näin käy. Tahdon kulkea näyn mukaan, uskossa Jeesukseen Kristukseen.

On suuri etuoikeus uskoa, että Jumalalla on Poika, jonka hän on lähettänyt maailmaan meidän syntiemme tähden. Tuota asiaa voimme juhlia jo tänään sytyttämällä kynttilän ja rauhoittumalla Sanan ääreen.

Siunattua loppuviikkoa! (Tämä viikko on kulunut kuin hidastetussa filmissä, kun loma häämöttää!)