16.08.2008 - Lauantai, siivouspäivä, eikö vaan : )

Puolipilvinen sää

Otsikon teksti viittaa siihen, että nyt olen vakuuttunut, että puran surua ja kaipausta siivoamalla! Eteisen lattia näyttää kaipaavan vahausta, ja olen lastaamassa autoon kirpputoritavaraa monta kassillista. Tuleepahan siivotuksi, kun lapset alkavat olla maailmalla nuorimmaista lukuunottamatta (hänkin viikonlopun pois) ja Ari sairaalassa jatkuvasti.

Eilen tapahtui monenlaista. Joku puhuisi sattumasta, mutta lukemassani Philip Yanceyn kirjassa Vaikuttaako rukous? - sanotaan tähän tapaan: "Kun rukoillaan, sattumia tulee enemmän kuin silloin jos ei rukoilla." Ja että kaikki voidaan oikeastaan selittää jotenkin ilman Jumalaakin, mutta me jotka uskomme, tiedämme, että rukoustemme kautta tapahtuu paljon asioita.

Eilen esimerkiksi oli kummallinen tapaus. Taistelin suorastaan erään jutun kanssa, joka on tulossa kirjaani. Siinä kerron Terhin syntymän ajoista. Kiitollisuudesta lapsesta ja ylipäänsä, kuten kerroin täällä Ajankohtaisessakin illalla.

Samana iltana luin tuota kirjaa. Siinä sanotaan:
"Lääketieteen piirissä ollaan huomaamassa, että kiitollisuus on tunnetila, joka parhaiten edistää fyysistä terveyttä ja toipumista. Kiitollisilla ihmisillä on taipumus olla onnellisempia ja elämäänsä tyytyväisempiä, ja he saattavat jopa elää pidempään."s. 309.

Ja lisää kirjan anteja:
" `Evankelisilla kristityillä on taipumus pyrkiä onnelliseen loppuun`, John sanoo. `Joskus onnellista loppua ei ole, ja jäämme surun valtaan. Ollessani kärsivien ihmisten kanssa tunnen olevani kuin syväsukeltaja, joka saattaa heitä syvänköihin. Jos kohoaa liian äkkiä pintaan, paine alenee vaarallisen nopeasti. Surussa on pysyttävä jonkin aikaa, se täytyy tuntea, se täytyy ilmaista. Voimme ehkä nähdä kyynelten läpi asioita, joita emme kuivin silmin näkisi.`"

Minä olen tekemässä syväsukellusta, kun kirjoitan elämästäni. Samalla elämä oikeasti jatkuu: tytär lähti kotoa, pois lapsuudenkodista lopullisesti. Huone on tyhjennetty, mikä minusta oli tarpeellista ja tärkeää paitsi itseni myös tyttären takia: ei voi asua monessa paikassa. Hänellä on oma koti miehensä kanssa. Sitä on vaikea rakentaa, jos me vanhemmat pidämme takaovea raollaan kaiken varalta. (Sitähän AVOliitto on, minun mielestäni. Ja voi olla avioliittokin, jos vanhemmat eivät irrota otettaan lapsestaan!)

Niin, elämä jatkuu. Kodissamme alkaa olla huoneita tyhjänä. Minulla on näkyni tulevista vuosista. Aika näyttää, miten Jumala ovia avaa ja miten johdattaa. Minun tehtäväni on seurata häntä ja luottaa häneen. Se tuo turvallisuuden ja kiitollisen mielen.

Muuten tuossa em. kirjassa kerrotaan onnellisesta miehestä, joka teki 18v pakkotyötä Kiinassa, koska hän oli julistanut evankeliumia Jeesuksesta. Hän joutui päivät seisomaan ihmisulosteessa polviaan myöten, ja siirtelemään ulostetta, että siitä tulisi kompostia. Mies sanoi, että hänen luultiin kärsivän, mutta mitä vielä! Hän oli sen sijaan onnellinen, sillä hän sai päivät pitkät laulaa Herralle, rukoilla ja ylistää! Kukaan ihminen ei hajun takia tullut lähimaastoon, ja me uskomme sen.

Vaatii totisesti asennetta, mutta sitä Herramme tahtoo ja voi antaa meille. Itsestämme ei sitä löydy, vai mitä!