30.05.2008 - Blondi facebookilainen

Kesäsää! Tuulee! Aurinkoa!

Ehkä ihmettelet otsikkoa. Se voisi kuulua arkikielellä: Täti-ihminen kuvittelee tajuavansa miten seikkaillaan netin maailmassa, ja vieläpä mukamas FACEBOOKissa!

Nimittäin Jussari vissiin sai mut kiskaistua veneeseen, joka kelluu nyt jossain ulapalla täysin suuntavaistonsa menettäneenä. Merikortit, kompassi ja kartta ynnä muut tykötarpeet kai rannalla, tai ties missä. Kuitenkin olen sujuvasti ottanut uusia ystäviä facebookiin, ja itsekin värvännyt heitä. Jopa olen vastannut johonkin viestiin, ja lähettänyt kukan jollekin. Johonkin Raamatun henkilö ?kyselyynkin vastasin.

Ei tosin aavistustakaan, missä mennään : (

Tarkoitan, että en ymmärrä hela hoidosta mitään! Terhin on tarkoitus opastaa minua, jahka ehtii, mutta epäilen viisastunko sittenkään. Englanniksi tekstitys lisäksi (onneksi suomalaiset nimet kuitenkin, vaikka varmaan kohta huomaan ystävystyneeni jonkun grönlantilaisen kanssa; ei niin että minulla olisi jotain heitä vastaan).

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy. Sen lisäksi meidän netti oikkuilee. Netikassako jotain häikkää, kun tämä vehje etanoi niin, ettei meinaa sielu sietää moista hitautta. Täytyisi kai vaihtaa netikka johonkin-mikä-lie-sekin-sana-on. Mutta tekniikan kieli on minulle sama, kuin pitäisi hepreaksi selittää asia. Vaikea soittaa ja aikoa vaihtaa tai muuttaa jotain systeemiä, kun ei tiedä kuin ajatuksen tasolla asian. Huokaus.

Olen ollut jaksamisen rajalla joidenkin asioiden kanssa. Eilen veivasin pyörällä läpi kaupungin, niin että kyynelvirta vissiin teki uoman kadun reunaan. Sen jälkeen kirjoitin erään jutun, jolla puhdistin ilmaa oikein reippaasti. Sitten alkoi tuntua, että ilma virtaa taas. Tosin itkeminen ja kirkas auringonvalo(aurinkolasit Hukka Teillä) saavat aikaan päänsäryn. Tänään onneksi löysin kakkoslasit autosta; hyvä juttu.

Arin tilanteesta olen vähän huolissani. Hän on tosi pirteä, mutta välillä yskii, ja meinaa tukehtua. Hoitaja meinasi, että öisin nukkuu kyllä, ja että iltaisin olisi tuota yskimistä enemmän. Toivon niin. Eilenkin sain heilua imuletkun kanssa oikein olan takaa. Ei puhettakaan, että uskaltaisimme ulos.

No, asiat on otettava niin kuin tulevat. Toisaalta näen tässä taas Jumalan käden: en olisi jaksanut mennä ulos nyt Arin kanssa, ja olisi harmittanut, jos Ari olisi ollut menokunnossa. Ei ole tarvinnut sitä surra, kun ei ulkoilu olisi onnistunutkaan. Joten aina on kiitosaihettakin joka asiassa.

Eilisestä lähtien päässäni on soinut eräs kappale, josta en varsinaisesti kovin paljon edes pidä. Mutta tässä kappaleessa on hyvät sanat, ja jostain syystä Pyhä Henki haluaa laulattaa tätä:
"Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula kivikaduista..."

Leivät ovat uunissa. Juniori on koulussa hakemassa todistustaan. Oli pettynyt numeroihin, mutta rohkaisin häntä, ettei elämä ole yksissä numeroissa. Pitää ottaa opiksi ja mennä eteenpäin.

Tyttären kanssa lähdemme iltapäivällä huristelemaan Nevadaa(Keski-Pohjanmaalla) kohti. Menemme onnittelemaan veljenpoikaa ammattisaavutuksen johdosta. Yötä myöten palaamme takaisin. Juniori ei kykene lähtemään mukaan: kuusi tuntia autossa istumista on liikaa hänen selälleen. Selkävaivat ovat jatkuvia myös Petrillä.

Meillä ei ole täällä pysyvää majaa, vaan tulevaista me etsimme. Sen tähden saamme kiittää vaikeuksista ja hankalasta tiestä, sillä niiden tarkoitus on nostaa katseemme pois tästä maasta, jossa olemme muukalaisia. Ei ole tarkoitus viihtyä täällä niin hyvin, että unohdamme Isämme kodin.

Siunattua viikonvaihdetta, arvoisat lukijani!