12.05.2008 - Maanantaiaamu koitti taas

Meillä oli tarkoitus Arin kanssa valloittaa Prisma lauantaina, mutta toistaiseksi jäi valloittamatta. Ari oli innoissaan kyllä lähdössä, mutta kun sain hänet tuoliin, hän veti limaa kunnolla henkeensä. Minä jälleen kerran seurasin vierestä miten tässä käy. Tuollaisessa tilanteessa omat voimani valuvat tiehensä.

Ulos kuitenkin menimme ja olimme pari tuntia lammen rannalla, ja ihan hyvähän siinä oli olla. Ari nukkui, sillä kovan yskimisen ja hengitysyrityksen jälkeen voimat menevät joka iikalta. Minä luin itsekseni ja täytin sudokua ja grillasin vasemman käsivarteni auringossa. Oli siis ihana sää, ja todella keväistä.

Eilenkin Ari hengitti työläästi, vaikka muuten oli virkeän näköinen. Itse olin kuin se kuuluisa ellun kana, väsynyt ja voimaton. Ari tiedostaa sen, ja varmaan siitä johtuen hän mielestäni lakkaa kuulemasta ja reagoimasta sanomisiini. Tosin jos hengittämiseen menee energiaa tavallista enemmän, ihminen makaa selällään ja vielä hengitysääni pitää meteliä, niin vaikea siinä on kuulla mitään muuta!

- Vain sinä tunnet minut Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin.

- Jos en voi suoraan Isän syliin juosta, ja uskon varmuudesta riemuita,
saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa, ja ääneen huutaa: Herra armahda!

- Jos en voi katsettani sinuun nostaa, ja lapsen lailla jäädä turviisi.
saan katumuksen, tuskan alta pyytää: Nyt minuun tartu, Vapahtajani!

Tuon virren 289 sanat ovat hyvin lohduttavat, ja sävel myös. Sitä eilen lueskelin.

Kiitän Jumalaa jälleen kerran ystävistäni! Kiitos sinulle, joka rukoilet puolestamme! Kiitos sinulle, joka kuulut jollakin lailla elämääni! Sinäkin voit kiittää omista läheisistä ihmisistäsi, ketä he ovatkaan. On olemassa vanha sanonta, että ihmisellä tulisi olla sen verran ystäviä, että löytyy arkun kantajat. Siinä on sanottuna ydinasia ystävyydestä.

Tänään oli kirjoitukseni Pohjalaisessa. Nyt voin miettiä siis seuraavaa. Nykyisin on muka vaikeampi kirjoittaa kuin ennen. En tiedä mistä johtuu. Jostain syystä kotiseutuni lehdet ovat alkaneet boikotoida juttujani, mutta minkäs minä sille voin. Minun on kirjoitettava mitä annetaan.
Ja jospa saisin sen kirjan vielä kirjoitettua. Viime aikoina olen miettinyt sitä entistä enemmän. Mutta sitäkään en kykene kirjoittamaan ilman johdatusta. Enkä haluakaan vääntää omin voimin - tosin en osaa liioin.

Sain viime viikolla erään vanhemman kautta niin ihanaa palautetta pitämästäni pyhäkoulusta, että se voitti päivän raskauden. Samoin eräs lapsi tuli kysymään välitunnilla: - Kuka on luonut Jumalan? Vastasin, että kukaan ei ole luonut Jumalaa, vaan Jumala on ollut aina. Ahaa, sanoi lapsi, ja oli tyytyväinen. Jostain syystä hän arveli, että minulla voisi olla vastaus tähän kiperään kysymykseen. Lapset miettivät todella syvällisiä.

Siunausta sinun alkaneeseen viikkoosi. Minulla on tarkoitus muuttaa Terhin huoneesta takaisin omaani ja siivota hänen huoneensa ensi viikon tiistaiksi. Voi miten odotan Terhin kotiutumista!