07.05.2008 - Alkuviikon vauhdin hurmaa

Elämäni ei totta totisesti ole tylsää tai yksitoikkoista! Jos en töissä selvittele uskomattomia kiemuroita, niin sitten yksityiselämässä tapahtuu.

Vapun ajan helteisinä päivinä olimme Arin kanssa ulkona ainakin neljänä päivänä, pari tuntia kerrallaan. Se on aika paljon henkilölle, joka ei talven aikana ole ollut ulkona oikeastaan ollenkaan. Sitä paitsi koivu kukkii, ja Arikin on sille allerginen.

Luulen, että siitä johtui hänen eilinen äkillinen limaisuutensa. Ari on sitkeä kaveri, ja lima samaa lajia, kun se sille päälle sattuu. Hoitajat olivat illalla aika hädissään, ja vastuussa oleva kertaili pariin kertaan minulle, miten aikoo toimia. Koin, että hän rauhoitteli itseään, enkä moiti mitenkään. Ei ole hääviä kokea olevansa vastuussa tosi sairaasta ihmisestä.

Minun vastuuni oli lähinnä siinä, että rukoilin Arin puolesta ja puhuimme taas kuolemasta. Lentokoneessa käydään joka kerta läpi pelastussuunnitelma, kun kone on nousemassa ilmaan. Sama tilanne on meillä: pitää olla selvillä siitä, mitä tapahtuu kun kone on ilmassa, emmekä voi tietää, tuleeko henki koneen mukana alas vai meneekö se ylös Jumalan luo, joka sen on antanutkin.

Koen Jumalan rauhaa näissä tilanteissa. Itse asiassa en kokenut Arin eilistä tilannetta erityisen vakavaksi. Sitähän se on koko ajan. Melkein joka tapaamisella hän ainakin kerran vetää henkitorveen sylkeä tai jotain olematonta, ja yrittää saada henkeä sen jälkeen. Tähän asti se on onnistunut, ja kiitän siitä Jumalaa.

Äskettäisen pastorimme kuoleman johdosta kuolema-ajatukset ovat lähellä. Taivas on ikään kuin lähempänä. Sieltä puuttuu kaikki se vajavuus mitä on täällä. Jos muuten menisi hyvin, niin oman kurjan raadollisuutensa kanssa saan kamppailla päivittäin. Andersenin Roomalaiskirjeen selitys on hyvä opas ja lohtu: ei minusta tulekaan tämän kummempaa. Turha olla olevinaan tai yrittää pinnistää. Ei niin, ettei tule ojentautua totuuden mukaan, mutta kaikki on Kristuksen työtä eikä minun. Turha mässäillä omalla surkeudella: sekin on eräänlainen itserakkauden muoto, ja vie katseen pois tärkeimmästä, Jeesuksesta. Tuo tulee todistettua siinäkin, että luen pääasiassa mieluummin romaania kuin Roomalaiskirjeen selitystä. Olisi mahtava kertoa toisinpäin. Lukiessani jälkimmäistä, tunnen, miten se ruokkii ja hoitaa sisintäni. Miksi sitten en lue pelkästään sitä? Vastaus on siinä, että olen syntinen, jolta puuttuu kurinalaisuutta ja paljon muutakin.

Sekin oli hyvä ajatus, että meidän ei tule uskoa Raamattuun niinkään, vaan Raamatun sanomaan Kristuksesta. Tuota vahvistaa Pawsonin opetus tv 7:ssa. Raamatun ihmisten syntisyys on selviö. Ihmiskohtaloiden kautta tulee ilmi Jumalan täydellinen rakkaus.

Ajattelepa vaikka Daavidia. Oli Jumalan mies, ja tapatti parhaimpiin kuuluvan sotilaansa naisen tähden, tai oman intohimonsa tähden. Jumala antoi anteeksi, vaikkakin synnistä oli kovat seuraukset. Jälkeen päin Jumala sanoi Daavidia mielensä mukaiseksi mieheksi. Tietysti Daavid oli katunut tekoaan, ja pyytänyt anteeksi Jumalalta. Se oli ja on edellytys Jumalan anteeksiannolle synteihimme.

Toissayönä nukuin vain pari tuntia. Jostain syystä jouduin valvomaan. Olipa aikaa rukoilla ja mietiskellä asioita. Olen saanut kokea paljon Jumalan hyvyyttä tämän talven aikana. Tilanne muuttuu taas pian. Ei niin, että Jumalan hyvyys vähenisi, todellakaan. Tytär on palaamassa Suomeen ja kotiin parin viikon sisällä. Sitten alkavat häävalmistelut ja säpinää muutenkin. Kesälomaan reilu kolme viikkoa. Odotan sitä. Työkausi on ollut antoisa mutta rankka.

Huomenna rukoillaan Raamatunkäännöstyön puolesta meillä kokoontuvassa piirissä. Tuo kohtaaminen on sikälikin antoisa, että tapaan nämä ihmiset kerran kuussa, enkä muulloin. Meillä on ihan omat ympyrämme.

Siunattua loppuviikkoa, Lukija, sinulle!