17.04.2008 - Kevät sittenkin

Aurinkoa, lämpöä, kevätsää mitä ihanin!

Tänä aamuna aurinko nousi, voisi sanoa laulun sanoin. Lumikasoja on vielä, mutta kovin on keväistä. Piha odottaa haravoimista, ja sinivuokot mielellään jo kohta kukkivat. Mukulaleinikki nostelee päätään pian kukkiakseen.

Ehkä kohta saa pestä talvitakin ja toppahousut kesäteloille, mutta ei aivan vielä. Jos tulee retkeiltyä johonkin, niitä voi tarvita. Ajattelen lähinnä erästä paikkaa Sundomin suunnalla, missä tapaan käydä kahvilla vanhan saunan seinustalla kevään kunniaksi.

On ollut kiireinen viikko. Olin eilen aamupäivänkin työssä, ja se meni hyvin. Näin taas konkreettisesti miten rukouksiin vastataan.

Valvoin yli puolen yön ja hermoilin miten selviän vaikeasta luokasta. Näin omituisia unia. Heräsin uneen, jossa makasin tien poskessa nukkumassa. Moottoripyörä pysähtyi viereeni, ja kuski(romaanimies, vaimo ja lapsi kyydissä) vaati lenkkimakkaraa, joka oli vieressäni. Heitin sen hänelle, mutta samalla hän yritti kiskaista lakin päästäni. Ilmeisesti harrastin unessa jotain vauvalakkia, koska se oli sidottu leuan alle, niin ettei irronnut. Lenkkimakkara vastaavasti lensi tien yli pellolle. Hohhoijaa noita unia!

Joka tapauksessa päivä meni loistavasti. Peruskoulu menetti paljon, kun minusta ei tullut opettajaa ; ) Tosin lapset ovat olleet tällä viikolla erityisen levottomia. Olen nauttinut etukäteen vappuviikosta, kun torstai on vapaa, mutta tarkemmin ajatellen se todennäköisesti tietää mahdotonta tsempaloa. Lapset vaistoavat, kun ympäristössä on jotain tekeillä. Ja vappunahan on. Monet vanhemmatkin (kuten minäkin) suunnittelevat jotain kevätriehaa silloin. Minä tapani mukaan vissiin menen ilakoimaan Jeesus-marssille.

Minulla oli joskus rukousvihko, jota käytin rukoillessani. Viime aikoina olen kirjoittanut pahville tussilla asiat, joita haluan muistaa, ja kiinnittänyt ne suoraan näköetäisyydelle sängystäni. Lähetit, ystävät ja muut muistettavat. Yksi nimi voi sisältää pitkiä johdannaisia eri asioihin ja ihmisiin. Ystävät ovat kultaakin kalliimpia, kuten esirukoilijat, joten heitä ei sovi unohtaa. Kuitenkin työ on Jumalan eikä minun varassani. Tänäkin aamuna olen havainnut pienuuteni.

Arilla oli eilen vähän lämpöä kun kävin. Soitin myöhemmin, mutta tilanne oli kai ok. Mietin, mitä Jumala haluaa puhua tällä kuviolla. Paljonkin. Ainakin sitä, että heti osaisin heittää Hänelle asian. Mikä helpotus, kun ajattelen, että Jumalan käsissä on. On vaatinut vuosia päästä tähän tilanteeseen, enkä todellakaan sano, että asia ei minua hetkauta. Meinaan heti retkahtaa suohon.

Olen siirtänyt aiemmin miettimäni ja kirjoittamani sairaala-asiat sivuun. En kykene enkä jaksa ajatella niitä. Minulla oli työssä myös eräs asia, jonka olisin toivonut toteutuvan. Huomasin, miten tärkeää on pyytää selkeää johdatusta. Rukoilin pari päivää sitten, että Jumala selkeästi avaa sen asian tai sulkee, ja minä en yritä viedä asiaa eteenpäin, jos se ei selvästi aukea. Se sulkeutui. Niinpä koen olevani täysin vapaa siitä asiasta. Ehkä ajatuksen toteutuminen olisi johtanut lopulta huonoon suuntaan, vaikka pidin sitä hyvänä, joten paras näin.

Ilmestyskirjassa sanotaan, että kun Jeesus sulkee tai avaa oven, sitä ei voi kukaan avata tai sulkea sen jälkeen. Tuo jae on varmasti monia muitakin rohkaissut ja lohduttanut vuosisatojen mittaan.
Kiitos kaikista rohkaisuista ja esirukouksista, teille lukijat myös. Kevät tuokoon iloa ja uutta meidän jokaisen elämään!