Kategoriat: Muu kirjoitus
Vastine eiliseen Pohjalaisen kirjoitukseen oli tänään mielipidepalstalla
Varmasti monet omaiset ja potilaat ahdistuivat luettuaan Pohjalaisen etusivulta 10.4. tekstin, että kaikkia potilaita ei voida pelastaa, jos Vaasan sairaalassa syttyy tulipalo. Sisäsivuilla oleva selostus ei lisännyt toivoa.
Hyvä, kun sanotaan etukäteen, miten käy jos tulipalo syttyy. Mahtaako asian tietämys muuttaa tilanteita siten, että hoitajia saataisiin lisää, tai tehtäisiin muuta tilanteen eteen? Sairaiden ja omaisten pelottelu ei rakenna.
Jos itse olisin päättäjiemme tai muiden ihmisten varassa, olisin kuollut ahdistuksesta ja epätoivosta jo kauan sitten. Omakin rakkain ihmiseni, mieheni, on erään osaston perimmäisessä huoneessa täysin kyvyttömänä tekemään mitään puolustaakseen itseään tulipalon sattuessa.
Päättäjät saavat päättää ihan mitä tahtovat, ja heikot ihmiset eivät kykene vaatimaan mitään. Omaisetkin ovat lamaantuneita, enkä ihmettele. Kunpa muistaisimme päättäessämme avuttomien ihmisten hoitoon liittyvistä asioista, että kerran voimme itse olla toisten avun tarpeessa.
Minun ainoa toivoni on luottaa Jumalaan. Hän ei ole koskaan pettänyt vaan kuulee aina huutoni. Kyllä sitä on riittänytkin. On tärkeää pitää katse Jumalassa, ja syntiemme sovittajassa Jeesuksessa. Jolla on Poika, hänellä on Isäkin.
Jos puuttuu näky tulevaisuudesta, tuollaiset tulipalokirjoitukset johtavat syvään masennukseen. Mutta siihen ei ole syytä, jos turvasi on Jumalassa. Nämä ajalliset kestävät vain hetkisen iankaikkisuuteen verrattuna. Tärkeintä on, että sielu pelastuu.