11.04.2008 - Sairaalajuttua

Eilisessä Pohjalaisessa oli kuvassa näkyvää juttua enemmänkin sisäsivuilla. Kirjoitin asiasta kommentin ja se nähtiin tämän päivän lehdessä. En oikein tiennyt ensin, mitä pitäisi ajatella, kun näin eilisen otsikon.

Mielessäni kuplii juttuja sairaalamaailmasta. Niistä kirjoittaminen on kuitenkin tosi vaikeaa. Jos ei ajattele nokkaansa pitemmälle, niin kenen tahansahan on helppoa iskeä sanan säilällä ketä tahansa kuin vierasta sikaa. Mutta asiat eivät ole yksiselitteisiä. Eikä ainakaan minun tahtoni ole syyttää tai loukata ketään. Ensinnäkin:
- asioissa on aina monta puolta
- jokainen meistä tekee virheitä
- jos omainen on sairaalassa, on pelko, että hän joutuu kärsimään
- miten ilmaista asioita ottaen huomioon mahdollisimman useita näkökohtia

Olen kuullut kertomuksia väärien lääkkeiden antamisesta. Omaiselle on annettu vahingossa insuliinia(tiedän vain pari tapausta itse, mutta kuolemaan johtanut juttu Lehtimäellä lienee vain yksi monista?!). Hoitajat ovat väittäneet eräässä tapauksessa, että vanhus on vain väsynyt. Kun omainen on tingannut asiaa, niin viimein on joku rehellinen tunnustanut, että vanhus on saanut vahingossa insuliinia muutamana päivänä.

Kerran omainen kertoi, että kuoleman syyksi oli merkitty sydänkohtaus, vaikka potilas oli kaatunut vessassa, ja lojunut siellä kauan, ennen kuin oli löydetty. Omainen kävi potilaan luona joka päivä, ja tiesi, ettei sydänkohtauksesta voinut olla kysymys. En jaksa muistaa yksityiskohtia.

Eräs ihminen kertoi, että hän oli ajatellut menevänsä ystäväksi jollekin vanhukselle sen jälkeen, kun oma äiti kuolee vietettyään vanhainkodissa useita vuosia. Kuitenkin nähtyään tilanteet siellä, hän on äidin kuoleman jälkeen kiertänyt paikan kaukaa: niin ahdistavia olivat ne kokemukset.

Tietyillä työaloilla on nokkimisjärjestys(joka paikassa?) Hoitoalalla se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos joku hoitaja on liian ystävällinen, häntä syrjitään. Henkisesti vahvin määrää, kuinka kauan istutaan paussilla. Liian ystävällinen tarkoittaa sitä, että menee katsomaan potilasta, joka soittaa kelloa. Se, että joku on ahkera, tunnollinen ja rehellinen, asettaa tietysti toisenlaiset huonoon valoon, eikä sellaista sallita!

Moni on kertonut, että tiettyjen potilaiden soittaessa kelloa, ei mennä paikalle. Eräs kertoi soittaneensa kelloa naapurin puolesta, kun tämän soitoista ei tultu paikalle. Ei auttanut kyllä naapurinkaan soitto, vaan kuultuaan asian, hoitaja ei tullut viemään potilasta vessaan.
- Ei sillä ole mitään asiaa, kunhan valittaa.
- Päästäköön mummo vaippoihinsa.
- Se siellä taas huutaa ilman syytä

Olen itse nähnyt henkilön istuvan toista tuntia pyörätuolissa odottamassa vessan vieressä. Punainen valo paloi, soittokelloa oli soitettu. Liekö kukaan käynyt katsomassa, mikä on hätänä. Vessaan tuo ihminen ei kuitenkaan päässyt tuona aikana. Hoitajat istuivat laumana pöydän ympärillä. Totta kai palaverit on pidettävä, se on selvä. Hoitotyö on raskasta, ja pausseja pitäisi olla, mutta eivät ne voi tuntia kestää - ainakaan tunnollisilla hoitajilla. He juuri uupuvat, vahvistaa tutkimuskin.

Hoitajia on liian vähän, mutta se ei ole koko totuus. Nokkimisjärjestys on kai alalla ikivanha. Kullakin on tietty paikkansa hoitajien huoneessa. Opiskelijoiden paikka on jossain nurkassa.

Asioista pitäisi voida puhua. Tämä asia on tosi vaikea, ja kaikkien kannalta olisi tärkeää, että pidettäisiin potilaista mahdollisimman hyvää huolta. Jonain päivänä meistä kuka tahansa voi olla siinä tilanteessa. Myös hoitajat. Hoitovirheitä sattuu, ja varmasti myös sen takia, että heillä on liian kiire ja liikaa vastuuta. Mutta väitän, ettei se ole koko totuus.

Moraali on muuttumassa koko ajan alaspäin. Alitajuntaan syötetään ajatusta, että jos huonokuntoinen potilas kuolee, se ei ole rikos. Jos mummot palavat sairaalan mukana, mitäs siitä. Se on oikeastaan palvelus yhteiskunnalle. Tulee niin kalliiksi yhteiskunnalle hoitaa huonokuntoisia.

Juuri nämä tämän hetken vanhukset ovat rakentaneet hyvinvointiamme. Se, miten heitä kohtelemme, tulee eteemme. Saamme niittää, sitä mitä kylvämme. Itse joudumme sen eteen, miten teemme toisille. Niin siinä vaan käy, vaikka luulemme tänä päivänä olevamme vahvoja. Ihmisen eteen kiertyvät hänen kättensä työt.

Suurin motiivi huolehtia toisista tulisi olla rakkaus. Sitä ei voi tosin olla, ellemme itse ole saaneet rakkautta, jonka kohtaamme Jeesuksessa Kristuksessa. Jota on rakastettu, hän alkaa rakastaa muita. Ei tarvitse olla oman perheen jäsen tai sukulainen, niin rakastamme häntä Jumalan rakkaudella. Ihmisen rakkaus riittää vain siihen rajaan asti, kun itse saa rakkautta ja hyötyy jotenkin suhteesta.

Sainpahan nyt jotain kirjoitetuksi asiasta, joka on raskaana sydämellä. Kunpa osaisi pitää tätä asiaa yllä kirjoittamalla tai jotenkin muuten. Herra auttakoon. Eikä asian vireillä pitäminen ole oleellista, vaan se, että muutosta tulisi asioihin, ihmiset alkaisivat ajatella.