09.04.2008 - Takatalvea

Mittari vähän pakkasen puolella, jäätävä tuuli

En toki ollutkaan luopunut talvitakista, mutta yllätys kumminkin, kun aamulla taas lunta, ja jäätävä sää. Iltayön kävi kova kohina. Saunassakin illalla paukkui ja suhisi, kun niin tuuli.

Vein juniorin kuudeksi lähtevään bussiin. Koulujenväliset ultimate-kisat Tampereella tänään. Itse painelin takaisin punkkaan vielä hetkeksi lämmittelemään. Otin kuitenkin kuvan postilaatikosta, kun en ole ennen nähnyt jääpuikkoja sen reunoilla.

Eilen jostain syystä oli tosi matalasti voimia. Ei meinannut tulla elämästä mitään. Kun voimat ovat vähissä, alkaa kaikki ärsyttää. Ihan mukavat ihmiset ovat yhtäkkiä tosi raivostuttavia. Silloin on parasta olla itsekseen, mutta työssähän se on mahdotonta.

Sain luetuksi eilen Eilan Paynen uusimman kirjan. Tästä kirjasta tykkäsin tosi paljon. Erityisesti rohkaisi kohta, jossa kirjan Katriina sai unessa tiedon, miten rakentaa kirkko valmiiksi. Kaksi nuorta naista joutui kirkon rakentajiksi, kun ei muita ollut. Niin voi käydä. Meillä ei välttämättä ole kutsumusta johonkin tiettyyn hommaan, mutta kun muita ei ole, niin se on tehtävä. Velvollisuudet ovat kristitynkin koetinkivi, miellyttivät työt sitten tai eivät. Harvoin hengellinen työ on vain hengellisten asioiden tekemistä. Kyllä arkiset fyysiset askareet kuuluvat samaan pakettiin.

Itselläni ei ole koskaan ollut kutsumusta sairaiden hoitoon. Siihen on pantu kuitenkin. Sanotaan, että työ tekijäänsä neuvoo, ja se on totta. Mietin myös sitä, miten paljon menettääkään hän, joka ei suostu koskaan kenenkään kärsivän rinnalle. Suostumalla kohtaamaan toisen ihmisen kärsimystä, saa ammentaa jotain syvyyden rikkauksia. Useat kuitenkin pakenevat pelosta kankeina, kun pitäisi kohdata ihminen, joka ei ole juuri samalla ulottuvuudella. Kohtaamalla voisi kasvaa itsekin.

Luin eilen sanatarkan käännöksen erääseen Raamatun kohtaan. Siinä sanotaan: - Sen tähden olen mielistynyt olemaan voimaton, herjattu, kiristetty, takaa ajettu, Kristuksen tähden nurkkaan työnnetty, sillä kun olen voimaton, silloin olen dynamiitti.

Miten vaikea onkaan suostua olemaan tuollainen dynamiitti! Mieluummin paukumme omassa voimassa, kuin heikkouden kautta saadussa. On vaikea nähdä voimaa, kun tunne on toinen. Usko on heikko, joten Jumala auttakoon meitä ja olkoon armollinen.

Samoin olen miettinyt kiltteyden tragediaa. Aikansa on opetettu, miten vauvakin on kiltti, kun ei itke. Eihän se vauvakaan ilkeyttään itke, vaan jokin vaiva on, jos pitää itkeä. On lukemattomia aikuisia, sekä miehiä että naisia, joiden hengellinen tehtävä voi jäädä tekemättä sen takia. Olisi tärkeää tiedostaa oma kutsumuksensa, ja totella sitä. Jos esimerkiksi on kutsuttu rukoilemaan sairaiden puolesta, niin varmaa on, että kaiken maailman tyhjäntoimittajat vievät tällaisen ihmisen ajan. Jaarittelijoita on maailma pullollaan. Kristillisyyden nimissä rukoilija kuuntelee, vaikka henki meinaa mennä kuunnellessa. Sitten ei olekaan voimia tehdä sitä, mihin Jumala on kutsunut.

Jumalaa tulisi pelätä enemmän kuin ihmisiä. Pitäisi kyetä rajaamaan alueensa, että voi palvella siten kuin Jumala kehottaa. Helppohan näitä on puhua, mutta itselläni on näky, ja vain näyn varassa kestän. Jos en pidä katsetta etäämpänä tästä päivästä, en kestä. Jos menemme auttamaan hukkuvaa, emme pysty pelastamaan kerralla kuin sen yhden. Jos kiinnitämme katseen jokaiseen ympärillä huutavaan, emme voi auttaa yhtäkään. Olenkohan väärässä?

Olen siis sitä mieltä, että on tärkeää tiedostaa oma tehtävänsä ja olla siinä uskollinen. Kun tärkein tehtäväni on olla Arin puoliso, muut tehtävät on asetettava sen mukaan. Tarvitaan viisautta, ettei itse uppoa. On toimittava sen mukaan kuin voimia on, eikä sen mukaan kuin niitä ei ole. Raamatussa sanotaan varoista samoin: on annettava sen mukaan kuin on, eikä sen mukaan kuin ei ole. Ei voi ylittää itseään. Jumala viisautta kaikkeen tarpeelliseen antakoon. Hän on luvannut sen tehdä.