18.01.2008 - Merkillinen viikko,

joka ei siis vielä ole lopussa

Merkillinen viikko

Työviikko on ollut aika tavallinen eikä kuitenkaan ole. Jotain on selkeästi muuttunut ja muuttumassa hengen maailmassa. Sen voi aistia, ja vähän jo kokea ihan konkreettisella tavalla.

Merkillisiä hyökkäyksiä on kohdattu viime aikoina. Vastaavasti Jumala on ilmaissut itseään enemmän. Jumalan pyhyys on kasvanut silmissäni siten, että useammin on pitänyt mennä polvilleni. Mutta kuten sanottu: kankeat on polvet notkistumaan. Siihen ajaa vain hätä ja Jumalan pelko.

Pelko-sana herättää yleensä negatiivisen tunteen. Jos jotain pitää pelätä, niin tuon pelättävän täytyy olla jotenkin paha. Kuitenkin uskon sanontaan: joka pelkää Jumalaa, hänen ei tarvitse pelätä ketään tai mitään muuta. Jumala ei ole paha mutta hän on pyhä ja pyhyydessään pelottava, koska ihminen on syntinen, jokainen meistä.

Kun kuningas linnassaan odottaa hääpukuun pukeutunutta hääväkeä, ei hän siedä mitään ryysyläisiä juhlassaan. Eikä varsinkaan, kun kuningas ei vaadi kansalaisia itse hankkimaan juhlavaatteita, vaan hän on ostanut ne jokaiselle valmiiksi. Juhlaan tulijan täytyy ainoastaan vaihtaa juhlapuku tullessaan portista sisään.

Kuitenkin on aina niitä, jotka haluavat tulla omissa vaatteissaan. On sitä kuitenkin sen verran itsekin saatu aikaan, ettei tarvitse alistua pukemaan jotain toisen hankkimaa ylleen. Vaatii nöyryyttä ottaa lahja vastaan. Jos muut ajattelevat, ettei minusta ole mihinkään, kun toisen ansioilla menen sisään. Juhlapukumme on Kuninkaan Pojan verellä ostettu. Sitä emme pysty mitenkään itse hankkimaan tai maksamaan koskaan.

Totuus ihmisestä on se, ettei hän kykene edes henkeä vetämään, ellei Jumala salli. Kukaan ei synny ellei Jumala tahdo. Kääntäen: sinä voit kokea, että olet vanhempiesi vahinko, eikä kukaan ole sinua halunnut. Vaikka vanhempasi eivät olisi sinua halunneet, Jumala halusi. Siksi sinä synnyit tänne! Sinä olet arvokas ja Jumala rakastaa sinua. Hän kutsuu sinua elämään yhteydessään.

On aika ihmeellistä, että me ihmiset luulemme olevamme vaikka mitä, vaikka emme ole mitään! Unohdamme Jumalan, ja alamme kuvitella saavuttaneemme kaikenlaista oman viisautemme tai ahkeruutemme ansiosta. Kuka on antanut sinulle viisauden, jos sitä sinulla on, tai kuka on antanut ahkerat kädet ja työteliään mielen, ellei Luojasi!

Jeesus kehotti antamaan keisarille, mikä keisarin on. Vastaavasti hän kehotti antamaan Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Sehän tarkoittaa sitä, että kunnia kaikesta mitä saamme aikaan, kuuluu Luojallemme. Miten voimme kuvitella menevämme Kuninkaan juhlaan omatekoisessa puvussamme, joka kertoo vain sen mitä itse olemme? Raamattu sanoo, että kaikki meidän hyvätkin tekomme ovat kuin saastainen vaate hänen edessään. Vielä Raamattu sanoo, että ei ole ketään joka tekee sitä, mikä hyvää on, vaan kaikki ovat poikenneet pois, kelvottomiksi käyneet. Kuningas pyhyydessään ei siedä silmissään mitään syntiä, mutta syntistä ihmistä hän rakastaa.

Jos tunnemme yhtään itseämme, tiedämme, että vaikuttimemme ovat itsekkäät, oman edun tavoittelu pääasia useimmiten. Tavalla tai toisella joka tapauksessa oma lehmä on ojassa kun apua annamme tai tarjoamme. Syntiselle luonnollemme emme voi mitään. Se pysyy meissä hautaan asti.

Meillä on kuitenkin mahdollisuus syntyä Jumala lapseksi. Joh 3 luku kertoo tästä. Nikodeemuskaan ei tiennyt, mitä se tarkoittaa ennen kuin Jeesus selitti sen hänelle, vaikka hän oli aikansa hengellinen opettaja! Me voimme saada uuden luonnon tämän syntisen luontomme sijaan tai oikeastaan lisäksi. Vanha Aatami/Eeva ei häviä mihinkään, mutta uusi ihminen syntyy Jumalan sanan voimasta. Kun ihminen uskoo Jeesukseen ja tekee parannuksen ts. tunnustaa syntinsä ja antaa Jumalan muuttaa hänet, hänestä tulee uusi luomus. Vanha on kadonnut ja uusi on tullut tilalle.

Sen jälkeen uusi ihminen meissä tarvitsee ruokaa, ettei kuihdu ja näivety. Se ruoka on Jumalan sanan lukeminen ja kuuleminen. Usko tulee kuulemisesta mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta, sanoo Raamattu. Sitä ruokaa tarjoaa myös seurakuntayhteys, ehtoollinen ja rukous.

Yksinäinen puu ei pala, ja se on täysin totta. Tarvitaan toisia uskovia, joiden kanssa kasvetaan yhdessä rukoilemalla, neuvomalla, rohkaisemalla ja opettamalla. Tarvitaan rippiä, joka on sielunhoidollista keskustelua, sekä synninpäästösanoja kaipaamme. Sen takia minusta on ihana, kun pappi tai saarnamies julistaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä saarnapöntöstä. Ne saa ottaa jokainen kuulija vastaan. Jos ei jaksa uskoa niitä siinä anteeksi, voi jutella kahden kesken luotettavan sielunhoitajan kanssa, ja kuulla sanat omakohtaisesti itselleen sanottuna.

Eilen tapahtui ihme. Työparini parani kurkkukivusta. Aamulla oli ollut rakkuloita nielussa, ja oli vaikea niellä. Rukoilimme pikaisesti hiljaa, ja suorastaan säikähdimme, kun parin tunnin päästä hän huomasi, että kurkku on kunnossa: ei mitään rakkuloita enää, nieleminen ei ota kipeää. Ei tarvinnutkaan mennä nieluviljelyyn. Olimme äimänkäkenä. Tällainen on meidän Jumalamme! Tämä nöyryyttää meitä, koska tiedämme, että tämä on ainoastaan Jumalan teko. Kiitos Jumalalle siitä mitä Hän on tekemässä näinä päivinä. Uskon että tämä on pienten alkujen päivä.

Huomisiltana menen pitämään pienen puheen Ilta lähteellä ? tilaisuuteen, joka on ehtoollistilaisuus eräässä kirkossa. Laitan puheen huomisen jälkeen kirjoituksiin sivuilleni. Siis menen jos Jumala suo.

Kävin Arin luona tänään taas kertomassa kuulumiset ja rukoilimme. Asiamme on Jumalan hallussa, ja odotamme Häntä. Siunausta viikonloppuusi!