12.01.2008 - Lauantaiaamuna

10 tunnin unen jälkeen

Kirjoitin jo yhden "ajankohtaisen", mutta sitten innostuin lähettämään sen lehtien toimitukseen, joten se tulee sitten "kirjoituksiin", jahka se julkaistaan jossain. Tai sitten se tulee joka tapauksessa, vaikka ei julkaistaisikaan! Sen puoleen mukavan puolueeton tämän oma kotisivu, että se suostuu julkaisemaan kaikki omat kirjoitukseni sumeilematta : )

Aika tuntuu viuhahtavan entistä nopeammin. Yksi viikko on nyt puissa töiden puolesta, ja kohtakos tässä on hiihtoloma. Sitä ennen on monta mukavaa haastetta. Tosin monta hikistä paikkaa myös, sen arvaan. Yksi jännittävä juttu on mediakurssi Ryttylässä, jonne monen pohdinnan ja rukouksen jälkeen ilmoittauduin. Voihan se vieläkin estyä kohdaltani, mutta aika näyttää. Lähetin sinne erään haastattelun arvioitavaksi, ja on aina mielenkiintoista, jos saa palautetta, vieläpä asiantuntijalta.

Huomasin erään pienen lahjan, jonka olen saanut Arin myötä. Nimittäin empatia, tai toisen asemaan asettuminen. Tunnistat varmaan tilanteen, jossa koet möhlineesi. Kun kerrot siitä toisille, he sanovat, että kaikki meni ihan hyvin. Ei kukaan huomannut, että olisit tehnyt mitään virhettä. Kuitenkin itse tiedät, että olisit pystynyt parempaan, tai jokin pieni juttu epäonnistui.

Ihan mukavalta tuntuu, jos virhettä ei ole huomattu. Mutta se, että itse et ole tyytyväinen, kun tiedät totuuden, harmittaa. En tarkoita nyt mitään turhamaista itsekorostusta, jossa ihminen haluaisi olla täydellinen ilman virheen häivää. Tarkoitan asiaa, jonka tietää osaavansa, mutta ei nyt hallinnut.

Olin tv kuvauksessa. Laulajan kaulakorussa oli iso solmu, ja se oli tullut esille niskan takaa. Mietin, mitä hän ajattelee, kun näkee tv:ssä itsensä, ja solmun näkyvillä. Varmasti harmittaa, vaikka pikku juttu. Kysyin joltakin, pitäisikö laulajalle sanoa asiasta. Ei tarvitse, oli lähi-ihmisten mielipide. Eihän se mitään haittaa! Laulaa niin ihanasti! Mahtava juttu!

Kuitenkin ajattelin, että kyllä minua harmittaisi tuossa tilanteessa. Miksi kukaan ei voinut sanoa, että laita koru suoraan. Tottahan tv-katselijat huomaavat, että solmun on tarkoitus olla niskassa, vaan eipä ole.

Niinpä sitten huikkasin laulajalle, että solmu näkyy, vai haittaako se! Joo, haittaa, hän sanoi heti, ja käänsi solmun niskaan. Tuli hyvä mieli. Minä olisin toivonut, että minulle olisi asiasta sanottu. Se, että läsnäolijoiden ja varmaan katsojienkaan mielestä se ei olisi haitannut, ei tee tyhjäksi sitä, että laulajaa olisi harmittanut.

Tämä on vain pieni, mitätön asia. Joskus kuitenkin tällainen pieni, mitätön asia voi olla se, joka katkaisee kamelin selän. Eikö kummallista! Kunpa meistä tulisi herkkiä huomaamaan ne pienet neulaset, jotka voimme nostaa toisten harteilta. Kunpa en itse olisi lastaamassa sellaisia lähimmäisten niskaan. Jumala meitä auttakoon, että voisimme ajatella lähimmäistemme parasta enemmän. Minä ainakin tarvitsen tässä paljon Jumalan apua.