Kategoriat: Muu kirjoitus
Olin ryhmässä, jossa muut osallistujat olivat huomattavasti vanhempia kuin minä. Ryhmätilanne käsitteli tunteita, ja kun ryhmätyö nosti esiin jotakin joka alkoi itkettää minua, toiset hämmentyivät täysin: tuollainen oli ihan uutta heille. Itse olen ollut usein vastaavassa tilanteessa, enkä ihmetellyt tunneryöppyäni.
Keskustelimme tunteista muutenkin ja kävi ilmi että joillekin tunteiden nimeäminen oli lähes mahdotonta - mukana oli sekä miehiä että naisia. Tunteiden ilmaisu sekä niistä puhuminen olivat myös uutta heille. Vähän akkain hommia jonkun mielestä, vaikkei kukaan sitä ääneen sanonutkaan.
Tunteiden käsittely ja tunnistaminen on selviytymiskeino. Kestää paremmin järjissään kun tunnistaa mikä risoo ja miksi. Ei tarvitse aiheetta paukahdella, vaikka tuleekin tilanteita joissa käyttäytyy kuin alkuihminen tajuamatta heti miksi.
En kuvittele olevani asiantuntija muuta kuin omassa elämässäni, mutta minut on pelastanut sekopäisyydeltä asioiden puiminen, setviminen ja selvittäminen. Suosittelen! 2/99
Paula Hakkola