Kategoriat: Muu kirjoitus
syksy 2003
Hautajaisissa huomaa, kuinka aika on lyhyt. Ihminen joka vielä eilen jutteli, onkin tänään arkussa. "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen". Tämä ei ole kevyt pyyntö vaan sisältää karun totuuden. Samoin vanha kirkkorukous, että Jumala varjelisi pahalta äkkikuolemalta.
Tulee mieleeni kielikuva tai vertaus urheilijoista. Jokainen tulee omista tilanteistaan pukuhuoneeseen riisumaan ja pukemaan ylle toiset vaatteet. Kaikilla on oltava pelikentällä asianmukainen varustus. Kun menin iäkkään ystävän sairasvuoteen ääreen, näin heti että hänet on tuotu elämänsä keskeltä pukuhuoneeseen: riisuminen on tehty. Omat voimat ovat poissa, muoto on alkanut muuttua. On tullut onneksi Toinen, joka on alkanut pukea taivaspukua hänen ylleen. Vanhus on antanut kaiken entisen - torat ja riidat - anteeksi ja jaksaa itsekin uskoa saaneensa anteeksi kaiken. Kristus on parituhatta vuotta sitten jo valmistanut hänellekin puvun johon voi tästä riisuutumishuoneesta astua uuteen elämään. Sinne pelikentälle, jossa kelpaa vain Kristuksen täytetty työ ja lahjaksi annettu puhdas puku. Omin vaattein - teoin - yrittävät heitetään ulos tuolta kentältä. ?
Ennen poislähtöään vanhus oli ojentanut kätensä ylös ja tervehtinyt vastaanottajiaan. Läheiset eivät päässeet näkemään mitä tuo matkaan valmistettu näki. Kaipaus vain tuli heillekin päästä perille.
On hyvä välillä pysähtyä. Niin kiire ei ole ettei sitä ehtisi tehdä. Kun lähtökutsu tulee, kaikki jää kuitenkin. Mutta siihen asti: käsi aurassa, sydän taivaassa. Tänään istutamme omenapuun, vaikka huomenna kaikki loppuisi.