Kategoriat: Muu kirjoitus
3/05
Avarru sisäisesti; lue kunnon kirja! Erään sellaisen on kirjoittanut esim. Tomas Sjödin. Hän kertoo kirjassaan perheensä elämästä kolmen pojan kanssa, joista kaksi on vammaisia. Kirja on riemastuttava; saa itkeä ja nauraa. Jos kirja herättää ajatusten lisäksi tunteita, se on hyvä.
Sjödin kertoo keskustelusta terveen poikansa kanssa. Poika ihmettelee, että velikö muka sairas, onko sillä maha kipeä. Isä selittää, että velipoika ei pysty puhumaan, juoksemaan eikä jaksa kovin paljon. Poika miettii jonkin aikaa. Sitten silmät kirkastuvat: "Mutta nauraa se ainakin osaa!"
Terve on henkilö, jota ei ole tutkittu tarpeeksi, sanoi joku. Joka tapauksessa me muka terveet ruikutamme enimmäkseen turhasta. Nämä näkyväiset ovat liian tärkeitä meille. Menestys, työnteko, kannattavuus. Arvioimme asioita hyödyn mukaan. Vanhukset, sairaat, vammaiset, alistetut ihmiset ohitamme mieluiten. Näiden kautta omat väärät asenteemme ja itsekkyytemme näkyy helposti. Ohitamme heidät, koska on kiire olemaan hyödyllinen ja tehokas. Sitä paitsi on vaara, että joudumme samaistumaan tai kokemaan lähimmäisen tuskaa, jos jäämme liiaksi miettimään hänen asemaansa.
Myös me kristittyinä itseämme pitävät olemme rakkaudettomia. Kukaan meistä ei voi osoittaa sormella toista, ei ole hyviä tai huonoja ihmisiä, on vain syntisiä koko lauma. Kaikki me tarvitsemme armahdusta. Kunpa voisimme osoittaa sitä toisillemme! Emme tarvitsisi erityisiä koulutettuja ryhmiä sairaita katsomaan, jos jokainen ottaisi sydämelleen sukulaisen, naapurin, työtoverin.
Me haluamme nauraa nauravien kanssa, mutta joka itkee, tehköön sen yksin. Muita ei pidä vaivata omilla ongelmilla. Mikä elämän rikkaus, kun saa pyyhkiä kyyneleen ystävän silmistä. Oletko sinä pyyhkinyt kyyneltä kenenkään silmästä? Jos olet, olet rikas! Sinulla on joku, joka rakastaa sinua, koska päästää sinut niin lähelle.
Rikas ei ole se, joka omistaa paljon. Se on rikas, joka antaa itsestään sitä mitä hänellä on.
Paula Hakkola