Kategoriat: Muu kirjoitus
Minun koulumuistoni eivät kovin antiikkisia ole mutta 30 vuoden takaa kuitenkin. Ovatkohan opettajat vielä sellaisia persoonia kuin olivat minun aikani opettajat - muistelen paria heistä keskikoulun ajalta. En kirjoita nimiä mutta ehkä joku tunnistaa heidät tai toinen heistä itsensä? Muistoni ovat ehkä ajan kultaamia mutta mieluisia joka tapauksessa.
Toinen opettajista ajoi beigellä saabilla, rekisteri oli OMT-23. Alkuosa tarkoitti (voi minua: olen unohtanut!) jotain mustikka-kanervametsätyyppiä. Loppuosa oli taas opettajan syntymävuosi. Tunnit olivat kihelmöivän jännittäviä: kenestä opettaja aloittaa kyselyn. 50 Amerikan osavaltiota ulkoläksynä, ja vuorotellen jokainen kävi kirjoittamassa kalvolle yhden. Kamalaa jos en muistakaan: unohduksen opettaja pani "korvan taka"! Välillä sanoimme (hiljaa tietysti) , että mahtaa siellä korvan takana olla paljon tavaraa. Joskus saimme - järjestyksessä tietysti - sanoa mitä saippuaa käytämme kotona. Muistan sanoneeni että mäntysuopaa, koska ajattelin opettajan arvostavan sitä - ja taisi se olla jopa tottakin tai ei tullut muuta mieleen.
Järjestäjänä ollessa jännitti osaako näyttää oikein läksyn, kun joskus oli epäselvyyttä. Minä moukka laitoin kerran (en toista kertaa!) käytetyn nenäliinan roskakoriin jossa se tietysti levitti basillejaan ja sairastutti varmaan kaikki jotka huoneessa olivat. Kun opettaja ilmaisi asian, hävetti. Mutta se oli mukavaa kun piirsimme itse kartat pahvista. Naapuriluokassa oltiin moderneja ja ostettiin valmiit kartat kirjakaupasta, mutta meidän opettajan mielestä oli kehittävää piirtää itse ja minustakin oli mielenkiintoista tehdä aina uusi kartta kertomaan kunkin maanosan kasvullisuudesta tms. Pidin noista tunneista enkä ymmärrä miten onnistuin saamaan kerran maantiedon kokeista nelosen: luultavasti en osannut mitään ja jännitin vielä lisäksi.
Ehkä kiinnostavin aine oli äidinkieli. Itse asiassa näin silloisen opettajani juuri joulun alla Nivalan kirkossa: tunsin hänet mutta hän ei minua. Yritin kyllä kovasti nyökytellä. Muistan vieläkin nominatiivin ja essiivin aukeaman oikeassa reunassa - sivunumeroa tosin en muista. Aineita oli ihana kirjoittaa. Opettaja luki aineitamme ilmeikkäästi ja kun omaa ainetta luettiin, piti muka yrittää näyttää siltä ettei se ole minun. Opettaja kannusti ja rohkaisi. Edelleenkin muistan että "alkaa puhua" mutta "ruveta puhumaan".
Kerran pidin esitelmän luokan edessä: olimme hyvin kriittisiä itseämme kohtaan ja toisiammekin, joten jännitin mahdottomasti. Huokailin koko ajan puheeni välissä ja pelkäsin pyörtyväni. Ajattelin opettajan moittivan, mutta hän sanoi vain että ihan hyvä, mutta huokailut vain pois välistä. Miten se esiintyminen olikin niin tuskallista noihin aikoihin!
Joskus opettaja luki meille kirjaa ja sitä oli ilo kuunnella. Kerran hän luki jotain ja sanoi että tässä on yksi vähän tuhma kohta. En muista miten "tuhma" se oli mutta tämän päivän oppilaat tuskin olisivat pitäneet sitä yhtään minään. Toista se oli minun nuoruudessani vielä! Minä ainakin tunsin itseni melkein aikuiseksi kun opettaja luotti meihin noin että uskalsi lukea "rohkeaa" tekstiä meille! Joten kiitos sinulle, Opettaja, supisuomalaisen kielen opettamisesta ym. kirjallisuuteen innostamisesta. Teit hyvää työtä ainakin minun kohdallani! Opettajan merkitys on melkoinen ja vaikuttaa koko elämän ajan. (nytkin karsin pois turhat sanat ja kliseet?)