Kategoriat: Muu kirjoitus
10/04
Lautapelit ovat sitten mukavia! Niitä pelatessa kehittyvät monet taidot: muisti, ajattelu ja kommunikaatio. Itsehillintää koetellaan, kun häviää pelin. Joutuu odottamaan vuoroa, ottamaan toiset pelaajat huomioon.
Lasten käytöksessä on selvä suunnanmuutos. Sen huomaa vaikkapa pelatessaan heidän kanssaan. En tarkoita yksittäistä lasta, vaan koko rintaman laajuisesti. Jos pelatessa ns. syö toisen nappulan, joku huutaa: kosta sille, tai tapa se! Tottahan kautta aikojen on "kostettu" kun pelikaveri kohtelee kaltoin voittamalla sinut. Mutta äänensävy on muuttunut ja se on mielestäni huolestuttavaa.
Siinä missä aiemmin "oltiin leikissä mukana" eli pelleiltiin, nyt leikki on totista. Viha kuuluu äänestä, tuhoaminen on mielessä. Tämä on huolestuttavaa. Puhun siis yleisestä kehityksen suunnasta.
Lasten saduissa on kenkkuja tyyppejä sitä varten, että lapsi oppisi käsittelemään omia tunteitaan; että hyvä ja paha erottuisi, oikea ja väärä. Lukemalla lapsille voi samalla keskustella heidän kanssaan ja auttaa lasta tuntemaan itseään ja tunteitaan. Samalla yhteys perheen sisällä kasvaa.
Väitän, että television, videoiden ja tietokoneen myötä (siis niitä sopimattomasti ja liikaa käyttäen) lasten ajattelu on muuttunut. Enää ei eroteta mitä on totta, mikä leikkiä. Jatkuva tappaminen, kostaminen ja ampuminen turruttaa. Lapsella ei ole todellista käsitystä, että ihminen oikeasti kuolee eikä pomppaakaan pystyyn kuten kuvaruudussa. Tämän aikuiset tiedostavat mutta silti väkivaltaiset ohjelmat jatkavat voittokulkuaan.
Ihmisen rakkaudentarve ei ole muuttunut eikä muutu. Siksi meillä on kasvamassa yksinäinen sukupolvi. Hylätty, erossa toisista, koneitten keskellä kärsivä ihminen. Elävä yhteys toiseen ihmiseen puuttuu. Kuulostaa karmealle ja sitä se on.
Jos työ on perheessä kaikki kaikessa, ja harrastukset ovat vain kodin ulkopuolella, tulokset ovat sen mukaisia: koti jää kylmäksi ja lapset hylätyiksi. Sitäkö me haluamme tässä maassa?
Mitä jos viettäisimme aikaa kotona! Voitaisiin leipoa jotain yhdessä! Siinä olisi harrastusta yhdelle illalle. Lautapeliä pelaamalla oppisimme tuntemaan perheemme jäseniä. Eikö se olisi mukavaa? Helpompaa on toljottaa kuvaruutua ja elää sitä kautta toisten elämää. Ei tarvitse kohdata omia tunteita eikä omaa elämää. Vanhempana valitsemme myös lastemme puolesta. Minkä valinnan sinä teet?
Paula Hakkola