Kategoriat: Muu kirjoitus
8/98
"On se hyvä, että tulee vähän sivistystä tähänkin pikkukylään", totesi 9-vuotias tyttäreni, kun ajelimme Haikarassa Patakorventietä. Siellä oli juuri tuotu katuvaloja pystytettäviksi.
Ei se minusta niin "pikkukylä" ollut kun Rikimäkeä kauppaan ja koululle ajettiin lapsena. Ja tänä päivänä Haikaran koulussa näyttää olevan lapsia lisääntyvässä määrin.
Vähäsöyringin sukujuhlilla katselin kuvia, kun setäni oli ollut 40-luvulla Patakorventietä tekemässä hevosella ja kärryillä. On aika muuttunut. Noilla sukujuhlilla olikin entisiä ja nykyisiä haikaperäisiä tai muita sukulaisia varmaan nelisensataa.
Oli mukava tavata, vaikka useimpia näki vain vilaukselta ja useimmat jäivät tunnistamatta. Itse asiassa uupumus iski jossain vaiheessa sellaisen sukulaismäärän keskellä! Ei jaksa ottaa vastaan kuin rajallisen määrän asioita kerrallaan.
Itselleni merkittävimmäksi asiaksi noilta juhlilta jäi se, että esivanhemmissa on ollut Jumalaan turvaavia ihmisiä. Uskon heidän rukoustensa kantavan myös meitä jälkipolvia. Olen kiitollinen Jumalalle, että minuakin on kannettu jo ennen syntymääni. Oli liikuttavaa kuulla kuinka Jumala on pitänyt huolta perheistä, joissa on ollut erityisen vaikeaa; suku ei ollut heitä jättänyt liioin. Samaa kantamista olen kokenut myös omalla kohdallani. Kuka tahansa voi olla koska tahansa tilanteessa, että tarvitsee toisten apua. Silloin on valtavaa, että kannetaan - viime kädessä Jumala kantaa.
Suuret kiitokset vielä niille, jotka vaivan näkivät ja tekivät sukujuhlan mahdolliseksi. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Jumalalle, joka on johdattanut sukumme aikoinaan Lappajärveltä "hyvään maahan", Nivalaan. 5.Moos 8. luku antaa meille hyviä neuvoja ja ohjeita, että tietäisimme kenelle kunnia kuuluu, kun meillä menee hyvin. Ja jos ei mene, niin syytkin selviävät samasta luvusta.
Hyvää loppukesää, sukulaiset ja kaikki muutkin. Nähdään kenties taas Nivala-päivillä! Jumalan siunausta toivottaen Vaasasta.
Paula Hakkola