Kategoriat: Muu kirjoitus
1995
Mieheni on sairastanut vakavasti useita vuosia, viisi vuotta ollut täysin syötettävä ja pyörätuolissa. Meillä oli kolme lasta, ja aloin kysellä Jumalalta, menisinkö syksyllä töihin. Rukoilin selvää vastausta, sillä välillä on vaikea tietää, mikä olisi kaikkien kannalta hyvä ratkaisu.
Jumala vastasi, ja aivan omalla tavallaan: aloin odottaa lasta. Se oli minulle selvä vastaus: sinun paikkasi on vielä kotona. Odottaessani tuota lasta koin syvästi, miten Jumala tahtoo antaa meille vielä tämän lapsen. Kertaakaan ei kaduttanut, että lapsi on tulossa, vaikka se on varmasti asiaankuuluva tunne jossakin raskauden vaiheessa joka äidillä. Koin, että tällä lapsella on erityinen merkitys.
Kun aloin odottaa tätä neljättä lastamme, aloimme rukoilla isompaa asuntoa: omakotitaloa, jossa on iso keittiö. Jos olisin tuolloin tiennyt, että muutamme kolmen viikon kuluttua lapsen syntymästä, en olisi uskonut, että siitä voi selvitä. Mutta niin muutimme isokeittiöiseen omakotitaloon, ja jo parin päivän kuluttua muutosta olivat paikatkin kunnossa.
Suurin ihme kuitenkin tämän kaiken keskellä on se, että olemme saaneet säilyttää mielenterveytemme ja toivon, jonka Jumala yksin voi antaa. Tämän ymmärtää se, joka itse elää perheessä, jossa vakava sairaus on kestänyt jo vuosia kuten meillä. Armoa on tämä koko elämä.
Paula Hakkola
Tämä juttu on julkaistu kirjassa Ihmeitä sinulle, Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1995
jk. Nyt lähes 10 vuoden kuluttua totean että Jumala on ollut uskollinen ja on pitänyt toivon yllä kuten myös mielenterveyden. Hän on pitänyt lapsistamme huolen, ja antanut kaiken mitä olemme tarvinneet. Ne jotka Jumalaan turvaavat eivät joudu häpeään.