Kategoriat: Muu kirjoitus
28.8.1996
Olimme toistamiseen avioliittoleirillä 11 vuoden jälkeen. Tiesin, että jotain hyvää sieltä voi odottaakin, mutta se mitä sain, oli yllätys.
Kerrankin oli aikaa olla ihan kahdestaan ilman lapsia. Leirin ohjelma oli suunniteltu niin, että teimme tehtäviä lähinnä aviopareittain, ei ryhmissä. Illalla oli aikaa käydä läpi päivän aiheita.
Aluksi ajattelin, että tylsää olla vain puolison kanssa. Mitäpä uutta jaettavaa meillä olisi. Mutta kolmannen päivän jälkeen pääsin lähelle miestäni siten kuin joskus vuosia sitten. En muista montako vuotta on tuollaisesta elämyksestä - ei voi puhua pelkästään tunteesta, koska on kysymys paljon syvemmästä: täydellisestä luottamuksesta. Ehkä sitten lasten syntymän ei ole tällaista kahdenkeskistä aikaa ja kohtaamista ollut.
Tuon leirin jälkeen työtoveritkin ihmettelivät virkistymistäni. Olin kokenut jotain siitä, mitä uskon avioliiton voivan antaa silloin kun sitä hoidetaan. Ulkoisilla oloilla ei ole merkitystä (meillä on paljon toivomisen varaa esimerkiksi terveyden suhteen), mutta aikaa me tarvitsemme avioliittomme hoitamiseen.
Olen vakuuttunut siitä, että viikko vuodessa ja ehkä jokin viikonloppu talvellakin kannattaa satsata avioliiton hoitamiseen. Siitä hyötyy koko perhe.
Paula Hakkola